Räjäytystyöjohtajalle sakkoja työturvallisuusrikoksesta

30.12.2020 13.03

Aluehallintovirasto

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi räjäytystyönjohtajan sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Rangaistuksen suuruus on 10 päiväsakkoa. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 14.10.2020.

Tapauksessa käräjäoikeus käsitteli räjäytystyömaalla Nurmijärvellä kesällä 2018 esiin tulleita puutteita. Räjäytyksen seurauksena työmaalta sinkosi kiviä hallitsemattomasti. Tästä aiheutui esinevahinkoja ja muuta yleistä vaaraa.

Käräjäoikeus katsoi, että räjäytettävää aluetta ei peitetty määräysten edellyttämällä tavalla. Räjäytyksestä pitää aina laatia räjäytyssuunnitelma. Tässä tapauksessa suunnitelmassa ei määritelty riittävän tarkasti käytettävää peittotapaa, eli niin kutsutun louhetäkkäyksen paksuutta tai riittävyyttä. Räjäytyskohdan peittämiseen käytettiin osittain louhetäkkäystä, mikä osoittautui riittämättömäksi. Lisäksi vaara-alueen laajentaminen olisi ollut tarpeen.

Asiassa todettiin, että kivien lentäminen olisi mahdollisesti ollut estettävissä, jos louhetäkkäystä olisi ollut enemmän. Toteutettu järjestely ei siten ollut riittävän turvallinen. Määräykset muun muassa edellyttävät, että räjäytettävä kohta pitää peittää, jos kivien sinkoilusta voi aiheutua vaaraa. Käräjäoikeus päätyi ratkaisuun, että räjäytystyönjohtaja oli huolimattomuudesta laiminlyönyt velvoitteita toteuttaa räjäytystyö työturvallisuusmääräysten mukaisesti ja siten turvallisesti.

- Räjäytystyössä on kyse erityisen vaarallisesta työstä, joten huolellinen suunnittelu ja työn toteutus ovat merkittävän tärkeitä. Huolellinen suunnittelu toimii myös ennaltaehkäisevästi ja edistää aina turvallisuuden toteutumista, muistuttaa työsuojelun lakimies Tiia Harainen Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio asianumero R 20/563. Tuomio on lainvoimainen.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »