Nelostien kehityssuunnittelu käyntiin Pulkkilan ja Haaransillan välillä.

11.01.2021 9:31

ely_keskus.png

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt esiselvitykset valtatien 4 parantamiseksi Pulkkilan ja Haaransillan välillä. Selvityksissä määritetään pitkän aikavälin tavoitetilan toimenpiteet yhteensä noin 70 km pituiselle valtatiejaksolle, joka sijoittuu Siikalatvan, Tyrnävän ja Limingan kuntien alueelle.

Esiselvitysten lähtökohtana on vuonna 2020 valmistunut selvitys ”Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki – Tornio/Haaparanta”. Siinä määritettiin koko välille pitkän aikavälin tavoitetila, joka vastaa TEN-T ydinverkkokäytävän edellyttämää tasoa.

Käynnistetyissä esiselvityksissä määritetään toimenpiteet, joilla edellä mainitun selvityksen mukainen tavoitetila ja sitä kautta myös pääväyläasetuksen mukainen palvelutaso saavutetaan. Pulkkilan ja Haaransillan välillä valtatie 4 on tavoitetilassa keskikaiteellinen jatkuva ohituskaistatie, jonka nopeusrajoitus on pääsääntöisesti 100 km/h, ja jossa nykyiset tasoliittymät on korvattu eritasoliittymillä. Tavoitetilaan pääseminen edellyttää toimenpiteitä koko jaksolle.

Suurimmat palvelutasopuutteet ovat nykytilanteessa taajamien kohdalla, missä puutteellinen tiegeometria ja ahdas tiealue aiheuttavat haasteita tavoitetilaan pääsemiseksi. Ahtaimmissa paikoissa tuleekin tarkasteltavaksi myös valtatien 4 siirtäminen kokonaan uuteen maastokäytävään. Taajamien kohdille selvityksessä esitetään useita vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ratkaisut taajamien kohtien järjestelyistä tehdään kuntien kanssa yhteistyössä seuraavissa suunnitteluvaiheissa vaikutusten arvioinnin perusteella.

Haurukylän ja Haaransillan välisellä osuudella selvitetään, onko valtatietä mahdollista kehittää nykyisellä paikalla ja saavuttaa asetettu tavoitetila, vai edellyttääkö palvelutasotavoitteiden saavuttaminen maakuntakaavassa esitetyn uuden valtatielinjauksen toteuttamista.

Esiselvitykset on jaettu kahteen osuuteen: Pulkkila - Haurukylä ja Haurukylä - Haaransilta. Selvitysten toimenpideratkaisuja ja -vaihtoehtoja esitellään yleisötilaisuuksissa, jotka järjestetään kevättalvella 2021. Selvitysten on määrä valmistua huhtikuussa 2021.

24.01.2021 14:30Sami Maaranen, Maanrakennus Maaranen Oy: "Secto ymmärtää urakoitsijaa"
22.01.2021 23:20KATSO TÄSTÄ 22.1.2021 LÄHETYS - Ammattilehden & Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
22.01.2021 8:00Maanrakennus Martti Uusi-Ranta: Työmaat valmiiksi XLpron avulla
21.01.2021 12:10Täyden palvelun konevuokrausta
21.01.2021 11:12Sandvik XReach-etätukiratkaisu globaalisti käyttöön
21.01.2021 8:404-tiellä käynnistymässä mittavat muutokset Vaajakosken kohdalla
20.01.2021 13:00Uudistettu TANA 440 -repijä - ainutlaatuista monikäyttöisyyttä
19.01.2021 9:30Kruunusiltojen rakentamisen suunnittelu etenee Helsingissä
18.01.2021 11:49Jäte- ja valumavesien puhdistukseen uusia yhistelmäratkaisuja
18.01.2021 9:00Robitin uusi käänteentekevä Rbit -mallisto kallionporaukseen

Siirry arkistoon »