Mateko vahvistaa alueellista myyntiään - Marko Ristiluoma ja Pauli Seppälä aloittivat aluemyyntipäällikköinä

13.01.2021 10.33

matekolumi1.jpg

Mateko Oy:n maahantuoma JCB-konemallisto omaa vahvan valtakunnallisen jalansijan koko tuoteportfolionsa osalta. JCB:n kattava repertuaaritunnetaan lujuudestaan, suorituskyvystään, sekä ennen kaikkea poikkeuksellisesta innovatiivisuudestaan. 

JCB:n pitkäaikainen maahantuoja Mateko Oy vahvistaa alueellista myyntiorganisaatiotaan kahdella kokeneella konemyyjällä. 

–  Halusimme lisää myyntivoimaa vahvoille kasvualueille, maamme länsirannikolle sekä Pohjanmaalle, yrityksen varatoimitusjohtaja Kimmo Saartoala kertoo.

- Myyntivolyymin kasvussa on tärkeää, että myyntiorganisaatiomme on halukas ja kykenevä uudistumaan päämiehemme alati kehittyvän malliston mukana, sekä vastaamaan asiakaskunnan opastamisesta järkeviin investointeihin. Pauli ja Marko omaavat pitkän historian konealalla, etenkin kaivukoneiden segmentillä, ja ovat erittäin motivoituneita uuteen haasteeseensa, Saartoala vakuuttaa.

OtAhmxrI.jpgMarko Ristiluoma / aluemyyntipäällikkö Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa

Viisikymppinen Ristiluoma omaa pitkän historian koneiden parissa. Turvetuotantoyrittäjäperheen poika on ajanut koneita jo 13-vuotiaasta saakka, sekä seurannut isänsä vuonna 1972 aloittamaa konekauppaa. Kauhajoelta kotoisin oleva mies urakoi armeijan suoritettuaan sekä perheyrityksessä, että omaan laskuun. 1994 mies siirtyi myyntitehtäviin varaosakaupan puolelle. Yritteliäs mies suoritti päivätyönsä ohessa polttoainekäyttöisten lisälämmittimien myyntiä ja asennuksiatyökoneisiin, joiden ansiosta eri konemerkit tulivat teknisesti tutuiksi. 2005 Ristiluoma vaihtoi alaa, ryhtyen moottoripyörien, kelkkojen yms. vapaa-ajan koneiden myyntityöhön Seinäjoelle. 2017 mies palasi ”juurilleen” työkoneiden maailmaan, konemyyjäksi Seinäjoella toimivaan yritykseen.

- Olen opiskellut innokkaasti JCB:n mallistoa ja tutustunut Matekon toimintatapoihin. On hienoa lähteä kehittämään JCB:n myyntiä omalla, erittäin kasvavalla talousalueellani, hyvän ja vakavaraisen organisaation osana, Ristiluoma hymyilee.

Pauli Seppälä / aluemyyntipäällikkö Satakunta ja Varsinais-Suomi

JKtmBJcc.jpg

Agrologin tutkinnon omaava 53-vuotias Seppälä toimi päätoimisena maanviljelijänä ja yrittäjänä vuodesta 1992, vuoteen 2003, jolloin mies aloitti traktorimyynnin parissa. Seppäläon aina ollut innokas oppimaan uutta,ja myyntityö sopi miehen avoimelle luonteelle hyvin. Tulosta alkoi syntymään ja vuonna 2007 Seppälä siirtyi maatalouskoneiden myynnistä maanrakennuskoneiden pariin, suuren valtakunnallisen maahantuontiorganisaation palvelukseen. 2011 hän teki irtioton ja palasi agrologin koulutusta vastaaviin tehtäviin, maataloustyönjohtajan vakanssiin. Pari vuotta myöhemmin, 2013 miehen veri veti takaisin myyntitehtäviin. Tunnettu, vakavarainen maahantuoja ja erittäin uskottava korealainen konevalmistaja vakuuttivat hänet.

- Elämässä tapahtuu kuitenkin muutoksia. Kuullessani Matekon etsivän pätevää konemyyjää, halusin ehdottomasti astua remmiin. Olin kuullut asiakkailtani pelkkiä kehuja sekä JCB:n osalta, että Matekon toimintatavoista, joten siltä pohjalta halusin taloon näyttämään kynteni ja etsimään uusia haasteita. Lähestyn kiivaasti konemyyjän parasta ikää ja haluan antaa täyden panokseni Matekolle, sekä edustaa suuresti arvostamaani konemerkkiä, kertoilee Seppälä.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »