Ilomantsin Pampalossa kaavaillaan kullantuotannon uudelleen aloittamista

29.01.2021 10.15

endomines-logo.jpg

Tammikuussa 2021 Endomines saattoi loppuun merkintäoikeusannin turvatakseen rahoituksen kolmen Suomessa ja USA:ssa sijaitsevan keskeisen kaivos- ja kehityskohteensa kehittämiseksi. Osa näistä varoista tullaan kohdentamaan Itä-Suomen Ilomantsissa sijaitsevan Pampalon kaivoksen syventämiseen ja kullantuotannon uudelleen aloittamiseen.

Pampalon kaivos asetettiin ylläpitotilaan (care&maintenance) vuonna 2018 kullan hinnan ollessa alhaisimmillaan moneen vuoteen (1250 USD/oz). Maanalaisen kaivoksen malmilinssit jatkuvat syvemmälle mentäessä ja tunnetut malmijatkeet on kairattu noin 100 m kaivoksen nykyisen pohjatason alapuolelle. Näihin alueiden tuotantoon ottaminen vaatii kaivoksen syventämistä vinotunnelia jatkamalla. Kultamineralisaatio ja malmilinssit jatkuvat kuitenkin myös näiden tasojen alapuolelle. Kun kaivos asetettiin ylläpitotilaan, Endomines arvioi, että kaivoksen syventäminen 100 metrillä ja näiden syvempien malmioiden kehittäminen olisi kannattavaa kullan hinnan ollessa vähintään $1500/oz.

Ylläpitotilan aikana kaivos on pidetty kuivana ja rikastamo toimintakuntoisena. Tämän seurauksena kaivoksen syventäminen pystytään aloittamaan suhteellisen nopeastikin loppukevääseen mennessä, louhosten kehityksen ja louhimisen seuratessa vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Kun kaivoksen vinotunneli on edennyt tarpeeksi syvälle mahdollistaen maanalaiset kairaustyöt, tulemme suorittamaan kairausohjelmia syvempiin malmialueisiin ja muihin potentiaalisiin kohteisiin lisämalmin ja uusien malmi linssien löytämiseksi kaivoksesta.

Suunnittelu- ja valmistelutöitä kaivoksen syventämiseksi ovat alkamassa; tarjouspyyntöjä kaivostöiden alihankkijan valitsemiseksi lähetetään ja toimittajasopimuksia valmistellaan. Rikastamon kalustoa tullaan testaamaan ja tarvittaessa suorittamaan vaadittavia kunnostustöitä. Rikastushenkilökunnan rekrytointi tullaan aloittamaan myöhemmin kesällä.

Endomines arvioi, että ensimmäinen kultarikastetoimitus sulattamolle tullaan tekemään vuoden lopussa. Tasaisen kullan tuotannon alkaessa ensi vuoden keväällä, vuosittaisen kullantuotannon arvioidaan olevan 8 000–9 000 unssia. Täydessä tuotannossa kaivos tulee työllistämän noin 50–70 henkilöä mukaan lukien urakoitsijat.

16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta

Siirry arkistoon »