Lillholmenin silta uusitaan Paraisilla - liikenne kiertotielle 17.2.2021

01.02.2021 13.55

Havainnekuva Lillholmenin uudesta sillasta.

Havainnekuva Lillholmenin uudesta sillasta.

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Paraisilla maantiellä 12029 (Skräbbölen / Tervsundintie) sijaitsevan Lillholmenin läppäsillan uusimistyöt viikolla 6. Uusi silta rakennetaan vanhan sillan paikalle, joten rakennustöiden ajaksi liikenne sillan kohdalla joudutaan katkaisemaan ja ohjaamaan kiertotielle Tervsundintien, Vånontien ja Saaristotien kautta.

Kevyelle liikenteelle pystytään järjestämään väliaikainen kulkuyhteys työmaan läpi ensi kesästä alkaen. Rakennustyöt ja liikenteen poikkeusjärjestelyt kestävät vuoden 2022 syksyyn saakka. Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia haittoja tielläliikkujille.

Siltapaikka sijaitsee Paraisilla, missä nykyinen maantie 12029 on rakennettu Lillholmenin saaren kautta Kirkkoselän poikki. Uusi siltaa korvaa nykyisin paikalla olevan 1980-luvun alussa valmistuneen huonokuntoisen betonisen ponttonin ja sen pohjoispäässä olevan läppäsillan. Myös vanha meripenger puretaan. Uusi silta on jännitetty betoninen jatkuva palkkisilta ja sillan keskellä on avattava läppä. Uuden sillan hyötyleveys kasvaa 9 metriin, vanhassa läppäsillassa leveys on 5,6 metriä. Uuden sillan kokonaispituus tulee olemaan 254 metriä. Sillan alikulkukorkeutta kasvatetaan 6 metriin, jolloin läppäsillan avaukset tulevat merkittävästi vähenemään. Silta perustetaan porattavilla teräsputkipaaluilla kallion varaan. Lillholmenin sillan uusimistyön yhteydessä rakennetaan myös uusi virtausaukko Lillholmenin saaren eteläpuolelle (teräksinen putkisilta).

Sillan rakentamistyöt aloitetaan viikolla 6 työmaan perustamisella ja työnaikaisten liikennejärjestelyjen tekemisellä sekä penkereen ja vanhan sillan purkamisella. 17.2.2021 liikenne maantiellä 12029 katkaistaan sillan kohdalta. Liikenne ohjataan kiertotielle Tervsundintien (mt 12029), Vånontien (mt 12027) ja Saaristotien (mt 180) kautta. Kevyen liikenteen kulkuyhteys joudutaan myös katkaisemaan työn aluksi. Kevyelle liikenteelle rakennetaan kuitenkin työnaikainen kulkuyhteys työmaan läpi. Kulkuyhteyttä ei valitettavasti pystytä sillan veneliikenteen kulkuaukon ylityksen takia tekemään esteettömäksi. Tämä kulkuyhteys saadaan käyttöön 2021 kesään mennessä.

Sillan alittava veneväylä siirretään myös uuteen paikkaan kesään 2021 mennessä. Veneväylä on vanhan sillan purkamisen jälkeen käytössä koko työn ajan käytössä. Sillan telineisiin tehtävän kulkuaukon leveys on 10m ja korkeus 6m.

Liikennemäärä sillalla on noin 1 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Urakoitsijana hankkeessa toimii Kreate Oy.

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »