Nelostiellä Oulujoen ylittävän sillan kannen valutyöt vauhtiin huomenna keskiviikkona 7.4.

06.04.2021 11.00

oulu-kemi.jpg

Valtatie 4 Oulu-Kemi-hankkeeseen kuuluvista Oulujoen ylittävistä silloista jälkimmäisen eli läntisemmän sillan kannen betonivalutyöt alkavat keskiviikkona 7.4. klo 18.00. Töitä tehdään yhtäjaksoisesti noin kahden vuorokauden ajan ja alustavan arvion mukaan valutyöt päättyvät perjantaina 9.4.

Betonointityöllä on vaikutuksia yleiseen liikenteeseen molemmissa päissä siltaa vilkkaan työmaaliikenteen eli kohteelle tulevien ja sieltä lähtevien betoniautojen vuoksi. Kohteen valutyöt ja betonin pumppaus aloitetaan sillan eteläpäästä, jossa liikennehaitta pyritään minimoimaan ajoittamalla valun aloitus iltaan ja suurin haitta-aika siten vähäliikenteiseen yöaikaan. Eteläpäästä tapahtuvan betonoinnin aikana betoniautot ajavat Kasarmintien kautta työmaalle.

Sillan pohjoispäähän tapahtuvan liikenteen kulkuhaitta jää suhteellisen pieneksi, sillä betoniautot laskeutuvat Kuusamontien rampilta sillan pohjoispäähän ja poistuvat joko valtatie 4:sta liikennevirran mukana etelään päin tai vaihtoehtoisesti Hintantien kautta.

Sillan kannen betonointi on luonnollisesti tärkeä etappi matkalla sillan ottamista liikenteelle. Betonimassaa toimitetaan valua varten keskimäärin noin 200 kuormaa ja betonia valetaan kokonaisuudessaan n.1850 m3. Valun jälkeen sillan rakentaminen jatkuu kannen jännitystöillä, vesieristämisellä, suojabetonoinnilla ja päällystämisellä sekä kaiteiden ja melusuojien asennuksella. Läntinen silta, kuten koko Oulujoen siltojen uusimisurakkakin valmistuu alkukesästä. 

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkkosivuilta ja Facebook-sivuilta.

http://www.vayla.fi/vt4oulu-kemi

https://www.facebook.com/vt4oulukemi/

19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi

Siirry arkistoon »