Rakentamisen työturvallisuus kehittyy - tapaturmia entistä vähemmän

31.05.2021 9.29


Tapaturmavukuutuskeskus: Rakentamisen päätoimialan työpaikkatapaturmien taajuus on laskenut vuodesta 2006 lähtien. Työtapaturmien ennaltaehkäisytyötä on tärkeää jatkaa, sillä työpaikkatapaturmien lukumäärä oli viime vuonna yhä vuoden 2009 tasolla. Rakennustyömailla sattuu tapaturmia paljon myös muiden toimialojen työntekijöille.

Rakennusyritysten palkansaajille sattui vuonna 2020 noin 13 600 työpaikkatapaturmaa, mikä on noin 1 100 työpaikkatapaturmaa vähemmän kuin vuonna 2019. Rakennusalan työpaikkatapaturmien taajuus oli 56,0 työpaikkatapaturmaa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Työpaikkatapaturmien taajuus suhteuttaa työtapaturmien lukumäärän tehdyn työn määrään.

”Työpaikkatapaturmien taajuus on laskenut rakennustoimialalla dramaattisesti 15 vuodessa. Taajuus oli yli 83 vielä vuonna 2006, kun viime vuonna se oli pudonnut jo 56:een. Pitkä, laskeva taajuuskehitys rakentamisen toimialalla osoittaa, että toimialla tehty pitkäjänteinen työturvallisuuden kehittämistyö on ollut vaikuttavaa”, toteaa johtaja Mika Tynkkynen Tapaturmavakuutuskeskuksesta.

Vakavien työpaikkatapaturmien määrä laskenut

Myös rakentamisen työpaikkatapaturmien vakavuus on kehittynyt positiivisesti. Toimialalla sattuu keskimäärin entistä lievempiä vahinkoja. Vuonna 2019 vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden työpaikkatapaturmien taajuus oli 22,5 työpaikkatapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden ja vakavien, yli 30 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden taajuus oli 5,2.

”Vakavien tapaturmien taajuuden lasku on ollut merkittävää. Vielä vuonna 2005 vähintään 4 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden työpaikkatapaturmien taajuus oli 42,9 ja vakavien, yli 30 päivän työkyvyttömyyteen johtaneiden työpaikkatapaturmien taajuus 7,8 työpaikkatapaturmaa miljoonaa tehtyä työtuntia kohden. Tämä on tärkein työturvallisuustason kehittymistä osoittava fakta”, painottaa Tynkkynen.

Työtapaturmia sattuu rakennustyömailla myös muiden alojen työntekijöille

Rakennustyömailla työskentelee paljon myös muita kuin rakennustoimialan yritysten työntekijöitä. Näille työntekijöille sattui viime vuonna rakennustyömailla yhteensä 4 400 työpaikkatapaturmaa. Näistä 29 % sattui vuokratyöntekijöille, 6,8 % kuntasektorin työntekijöille, 5,3 % metallituotteiden valmistuksen työntekijöille, 4,9 % arkkitehti- ja insinööripalveluiden työntekijöille ja 4,7 % maaliikenteen työntekijöille.

”Rakennustyömailla työtapaturmia sattuu myös muun muassa kuljetusalan ammattilaisille sekä erilaisissa asennustöissä ja tukitoiminnoissa työmailla työskenteleville työntekijöille. Rakennustyömaiden työturvallisuuden tasoa ja kehittämistä pohdittaessa on aina muistettava huomioida kaikki toimintaan osallistuvat yritykset ja niiden työntekijät. Kokonaisuuden hallinnan ja yleensä turvallisuusjohtamisen laadun merkitys korostuu työmailla, joissa toimii useiden yritysten väkeä samanaikaisesti ja ketjutettuna”, jatkaa Tynkkynen.

Rakennusalan työtapaturmatilastoanalyysi
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »