Outotec Turula Oy liettualaisomistukseen

07.09.2021 9:54

Metso Outotec on allekirjoittanut sopimuksen Outokummussa sijaitsevan Outotec Turula Oy:n myynnistä liettualaiselle UAB Arginta Engineering -yritykselle. Yrityskaupan arvioitu toteutumispäivä on 1.10.2021. Yrityskaupalla ei ole olennaista vaikutusta Metso Outotec Oyj:n tulokseen. Kauppahintaa ei julkaista.

Outotec Turula Oy valmistaa mineraalien käsittelyssä ja metallinjalostuksessa käytettäviä laitteita ja komponentteja. Turulan kaikki noin 120 nykyistä työntekijää jatkavat Outotec Turula Oy:n palveluksessa. Metso Outotec on solminut pitkäaikaisen valmistusyhteistyösopimuksen uuden omistajan kanssa.

Outotec_Turula.jpeg

”Halusimme löytää Turulalle uuden omistajan, joka on keskittynyt konepajatoimintaan ja suunnitteluun sekä pystyy kehittämään ja kasvattamaan toimintoja myös uusien asiakkaiden kautta. Arginta Engineering on tällainen osaaja ja siten hyvä kumppani Metso Outotecille. Se tarjoaa myös kehitysmahdollisuuksia Turulan henkilöstölle”, sanoo Jari Ålgars, Metso Outotecin Metallit-liiketoiminta-alueen johtaja.

Arginta Engineering suunnittelee ja valmistaa koneita ja laitteita useille eri teollisuuden aloille, ja sen asiakkaat sijaitsevat pääosin Pohjoismaissa. Argintalla on kaksi valmistusyksikköä Liettuassa ja yrityksen palveluksessa on yli 200 henkilöä.

”Yrityksemme strategia pohjautuu korkeaan osaamiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön asiakkaidemme kanssa. Turula tuo yritykseemme edistyksellistä koneistus- ja kokoonpano-osaamista sekä vaativaa hitsausosaamista myös robotisoidun hitsauksen osalta. Näemme näille runsaasti kysyntää jatkossa”, toteaa Tomas

21.09.2021 11:00Skanska rakentaa vuokra- ja asumisoikeusasuntoja Helsingin kaupungille Tapanilaan
20.09.2021 9:22Louhintatyöt käynnistyvät Nelostiellä Hartola-Oravakivensalmi
19.09.2021 11:00Made in Finland-kiertue Rotatorin Liedon toimipisteellä ensi torstaina 23.9.
17.09.2021 23:33KATSO TÄSTÄ 17.9. LÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
17.09.2021 10:12BSE-seula mahdollistaa kuivaprosessin käytön mineraalien jalostuksessa
16.09.2021 16:00Nimitykset: Juha Jäppinen siirtyy Valtralta Normetille
15.09.2021 11:00Engcon ja Takeuchi laajentavat yhteistyötään - kaivukoneet valmiina Engcon-rototilttejä varten
14.09.2021 11:00Made in Finland -konekiertue starttaa: Tällä viikolla vuorossa Oulu - Sievi - Seinäjoki
12.09.2021 11:00Asfaltoinnin päästöt lähes puolittuvat SSAB:n Raahen tehtaalla
10.09.2021 23:55KATSO TÄSTÄ 10.9. LÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset

Siirry arkistoon »