Porin sataman suurinvestointiin 30 kilometriä betonipaaluja

27.10.2021 10:12

paalutustyo-porin-satama.jpg

Lujabetoni on valittu suurimmaksi betonipaalutoimittajaksi ruotsalaisen Boliden-metallikonsernin suurinvestointiin, jossa parannetaan Boliden Harjavalta Oy:n rikastelogistiikkaa Porin satamassa. Investointi toteutetaan vuosina 2021 ja 2022, paalutustyöt valmistuvat vuoden 2021 loppuun mennessä.

Lujabetoni toimittaa Porin sataman suurinvestointiin yhteensä 2500 kappaletta, eli noin 30 kilometriä järeää 350x350mm teräsbetonipaalua.

Paalut toimitetaan Porin satamaan Lujabetonin Pernajan tehtaalta. Paalujen riittävyys työmaalla varmistettiin toimittamalla muutaman päivän ajan paaluja työmaalle varastoon ennen lyönnin alkamista. – Näin varmistettiin lyönnin sujuvuuden kannalta tärkeä paalujen jatkuva saatavuus lyöntikoneelle, kertoo Lujabetonin tehdaspäällikkö Jorma Ilkka.

Rakennusurakoitsijana toimivan Ruoppaus P. Suominen Oy:n toimitusjohtaja Jyri Honkaniemi kertoo paalutusten menneen hyvin. – Hankkeen 3600 paalusta on nyt toimitettu noin 600 kappaletta, kertoo Jyri Honkaniemi.

Lujabetonilla on ollut ja on meneillään useita mittavia paalutushankkeita mm. Kehä III parantamishanke, Hämeenkyrön väylähanke sekä Kemin valtavan biotuotetehtaan paalutus.

– Meillä on kapasiteettia ja tehtaita eri toimipaikoilla, joista turvaamme toimitukset meneillään oleviin hankkeisiin. Lujabetonille kuluva vuosi on paalutoimitusten osalta ollut ennätyksellinen ja viime vuosikin oli vilkas. Olemme onnistuneet saamaan suuria paalutuskohteita, joilla olemme turvanneet peruskuorman paalutehtaillemme yleisesti, Jorma Ilkka jatkaa.

03.12.2021 21:50KATSO TÄSTÄ 3.12. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
02.12.2021 9:40Vilhovuorenkadun jatkeen paalutus on valittu vuoden 2021 Paalutustyömaaksi
02.12.2021 9:12Lappeenrannan ja Taipalsaaren pohjavesialuetiedot avoimiksi
29.11.2021 9:00Betoroc-murske hiilinegatiivinen: Espoonväylän rakentamisessa valtava päästösäästö
27.11.2021 11:00Engcon aloittaa Etelä-Koreassa
26.11.2021 22:00KATSO TÄSTÄ 26.11. LÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
22.11.2021 13:33Demarecin ja Steelwristin uusi yhteistyösopimus vahvistaa osapuolten asemaa purkulaitemarkkinoilla
21.11.2021 11:00Mineraalien ja maa-ainesten louhinta kasvatti kotimaista materiaalien kulutusta vuonna 2020
19.11.2021 23:00KATSO TÄSTÄ 19.11. LÄHETYS - Ammattilehden & Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
18.11.2021 11:00Espanja on Rototiltin seuraava kohde

Siirry arkistoon »