Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kesä-elokuussa pienempi kuin vuotta aiemmin

29.10.2021 7.11

rakennustyomaa.jpg

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2021 kesä-elokuun aikana yhteensä 9,4 miljoonaa kuutiometriä, 7,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakennushankkeille rakennuslupia myönnettiin ajanjaksolla 3,3 miljoonaa kuutiometriä, kasvua oli 20,8 prosenttia. Muun kuin asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni vuodentakaisesta 17,8 prosenttia.

Asuinrakentamiseen myönnetyn kuutiomäärän kasvu jatkui edelleen vahvana

Asuinrakennushankkeille kesä-elokuussa myönnetystä 3,3 miljoonasta kuutiometristä kerrostalohankkeiden osuus oli 1,9 miljoonaa ja pientalohankkeiden 1,5 miljoonaa kuutiometriä. Kerrostaloille myönnetty kuutiomäärä kasvoi 23,8 prosenttia ja pientaloille myönnetty kuutiomäärä 15,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakennuslupia myönnettiin kesä-elokuun aikana kaikkiaan 10 548 asunnolle. Määrä oli 20,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla ajanjaksolla aloitettiin kaikkiaan 12 725 asunnon rakentaminen, kasvua oli 30,8 prosenttia. Valmistuneita asuntoja oli 10 516 kappaletta, 8,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi edelleen ripeästi

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi kasvoi kesä-elokuun aikana 5,4 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi 13,0 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 0,3 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin kaikkiaan 11,9 miljoonan kuutiometrin edestä. Asuinrakentamisen aloituksia oli 3,9 miljoonaa kuutiometriä, 26,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksin hintapäivitys

Uudisrakentamisen volyymi-indeksin yksikköhinnat päivitettiin vuoden 2021 osalta. Hinnoissa on ollut selvää nousupainetta yleisen suhdanteen vuoksi. Raaka-aineiden hinnat ovat kohonneet maailmanlaajuisesti, työvoimasta on ollut paikoin pulaa ja myös inflaatio on kasvanut. Hintamuutokset vaikuttavat uudisrakentamisen volyymi-indeksiin eniten tuoreimmille kuukausille. Hintamuutosten kokonaisvaikutus heinäkuulle on noin kahden prosentin luokkaa.

Syyskuun ennakolliset tiedot

Tilastokeskus julkaisee toistaiseksi ennakollista tietoa aloitetuista rakennushankkeista. Tätä aikasarjaa on saatavilla vuodesta 2018 lähtien.

Ennakollisten tietojen mukaan aloitettujen rakennushankkeiden liukuva vuosisumma väheni syyskuussa 1,8 prosenttia elokuusta. Tilavuuden liukuva vuosisumma pysyi edelleen reippaassa 11,7 prosentin kasvussa vuodentakaisesta.

Luvut eivät ole vertailukelpoisia julkaisuissa esitettyjen estimoitujen aloitusten kanssa. Ennakolliset tiedot pohjautuvat rekisteröityihin aloituksiin ja niiden arvot eivät täydenny ensimmäisestä julkaisusta.

Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"

Siirry arkistoon »