Cramo palkitsi - Macra Oy:n pelastusaseman työmaa on Vuoden olosuhdehallinnan kohde

29.12.2021 14.55

orimattila-3306.jpg

Orimattilan pelastusaseman työmaa on valittu rakennuskone- ja laitevuokraamo Cramon Vuoden olosuhdehallinnan kohteeksi. Macra Oy on toteuttanut työmaalla suunnitelmallisesti esimerkiksi kosteuden- ja pölynpoistoa perehdytyksestä käytönaikaiseen seurantaan asti. Olosuhdehallinta oli keskeinen teema jo kilpailutuksessa.

Orimattilan pelastusasema on toiminut vuosia väistötiloissa sisäilmaongelmien takia. Vuodenvaihteessa palo- ja pelastustoimen sekä ensihoidon ammattilaisille valmistuvat modernit ja turvalliset tilat tilapäisrakennuksen viereen. Hankkeen rakennusurakoitsija on Macra Oy. Rakennuttajan eli Orimattilan kaupungin konsulttina hankkeessa toimii WSP Finland Oy. 

Macran vastaava mestari Harri Myllymäki kertoo, että nykyaikaisen pelastusaseman rakentaminen on ollut kiinnostava ja opettava urakka, jossa olosuhdehallinnan kokonaisuus piti ottaa jo suunnittelussa laajasti huomioon tilaajan määritysten mukaan. Myllymäki ja WSP:n olosuhdehallinnan koordinaattori Eemeli Lönnqvist toteavat, että yhteistyön, hyvän ja kattavan suunnittelun sekä huolellisen työskentelyn ansioista Orimattilaan on noussut terve ja turvallinen rakennus. 

Suunnitelmallisuus ja ennakointi pohjana

Cramon olosuhdehallinnan projektipäällikko Jari Oksman kertoo, että Macran työmaalla on onnistuttu olosuhdehallinnassa poikkeuksellisen hyvin juuri täsmällisen ennakoinnin avulla. Kun olosuhteiden mittaaminen ja seuranta olivat koko ajan kiinteä osa toimintaa, voitiin epäkohtiin puuttua ajoissa. Työmaalla ei ollut esimerkiksi lainkaan vesivahinkoja.

– Tämä ei ole arkipäivää vielä kaikilla työmailla. Macran työmaa valikoitui voittajaksi suunnitelmallisuuden, jatkuvan seurannan ja hyvän perehdytyksen ansiosta. Myös rakennuksen käytönaikaisesta seurannasta on huolehdittu, listaa Cramon palveluiden tuotepäällikkö Mika Aalto voiton perusteluja.

Työmaalla on otettu kosteus, kuivaus, lämmitys sekä pölynhallinta huomioon kaikissa vaiheissa. Macralla on ollut käytössä Cramon olosuhdehallinnan palvelupaketit, joihin kuuluu kaluston, asennuksen ja mittauksen lisäksi suunnitelmien, kuten työmaan pääasiakirjan laatiminen, ja muussa dokumentoinnissa ja raportoinnissa avustaminen.

Olosuhdehallinta mukaan urakkakilpailutukseen

– Olemme painottaneet olosuhdehallinnan merkittävyyttä hankkeen aikana työntekijöille ja johdolle. Meillä oli alusta alkaen vankka yhteinen näkemys olosuhdehallinnan tärkeydestä projektijohdon ja urakoitsijoiden kesken. Hyvän suunnittelun avulla työ on voitu aikatauluttaa vaiheittain, kun mittausten perusteella olemme seuranneet esimerkiksi rakenteiden kuivumista pinnoitustöiden aloittamisessa. Työt ovat edenneet hyvin myös esimerkiksi osastoinnin avulla, sanoo Myllymäki.

Työmaalla Eero Nykänen on toiminut olosuhdehallinnan työnjohtajana, työnjohtaja Jari Syrjäsen ja työmaainsinööri Risto Kotirannan kanssa. Miehet toteavat, että pelastusaseman työmaalla olosuhdehallinnan vaatimustaso oli muita kohteita kovempi, ja dokumentointia tehtiin paljon. Macran työmailla olosuhdehallinta on aina ollut osa työskentelyä, mutta ei tässä laajuudessa. 

– Tämä työmaa on ollut meille kaikille opettava kokemus siitä, kuinka perusteellisesti olosuhdehallinta tulee toteuttaa, jotta lopputulos täyttää esimerkiksi Terve Talon ja Kuivaketju 10:n kriteerit. Kun vaatimustaso kasvaa ja yleistyy, tulee olosuhdehallinta huomattavaan osaan rakennushankkeiden kustannuksissa. Tämä pitääkin ottaa huomioon jo urakkakilpailutuksissa, painottaa Myllymäki.

Hyvään lopputulokseen vaikutti urakoitsijan, tilaajan, valvojan ja olosuhdehallinnan koordinaattorin toimiva yhteistyö. Myllymäki kertoo, että olosuhteita on seurattu muun muassa älykkäillä eGate-mittausjärjestelmän etäluettavilla antureilla ja järjestelmän raportointiohjelman avulla. Olosuhdehallinnan työnjohtaja on raportoinut tilanteesta viikoittain, ja kuukausittain tuloksia on käyty läpi myös ulkopuolisen valvojan kanssa.

– Cramon asiantuntijuus on ollut suureksi avuksi kaluston valinnan lisäksi suunnittelusta toteutukseen. Varsinkin dokumentoinnissa cramolaisten osaaminen oli meille tärkeää, sanoo Myllymäki.

Harri Myllymäki ja Eemeli Lönnqvist ovat silminnähden tyytyväisiä lopputulokseen. Lönnqvist toteaakin, että tällä työmaalla ei tarvinnut painia, kun hyvään lopputulokseen päästiin yhdessä. Macra on pystynyt tarjoamaan juuri sitä mitä pyydettiin. Myös Myllymäki toteaa, että kaikki on tehty viimeisen päälle.

Orimattilan pelastusaseman rakentaminen käynnistyi loppukesästä 2020. Rungon pystystys alkoi vuosi sitten maanrakennutöiden valmistuttua. Rakennuksen luovutus on 30.12.2021, ja keväällä on vielä vuorossa pihatöiden viimeistely. Runko- ja elementtityöt tehtiin ennen sääsuojan rakantamista. Sääsuojan pystyksen jälkeen oli vuorossa rakennuksen kuivatus. Myös muut työt tehtiin suojan alla. Sääsuoja olikin paikallaan siihen asti, kun rakennuksen vaippa oli suljettu vesitiiviiksi. Myös materiaalit on varastoitu omissa suojissaan.

– Uusi pelastuslaitos on niin sanottu puhdas paloasema hankkeen mukaisesti suunniteltu pelastusasema, jossa edetään likaisista tiloista puhtaisiin. Näin estetään työntekijöiden altistuminen palopaikalta tai muista tehtävistä vaatteisiin ja varusteisiin tarttuneilta vaarallisilta aineilta. Rakennustyömaan olosuhdehallinnassa on sama idea, kun rakenteiden kosteus ja pöly otetaan jo ennakkoon huomioon ja haltuun, miettii Lönnqvist.

Tavoitteena parantaa rakentamisen laatua

Cramon ensimmäiseen Vuoden olosuhdehallinnan kohde -kilpailuun ilmoittautui kymmenkunta rakennustyömaata. Finaaliin pääsivät Macra Oy:n Orimattilan pelastusaseman lisäksi Lappeenrannasta Karjalan Rakennus ja Maalaus Oy Karaman Uusi Snellmannin päiväkodin työmaa sekä YIT Suomi Oy:n Lauritsan koulun työmaa ja Muuramesta Jalo Rakennus Oy:n Mäkelänmäen koulun työmaa. Kilpailussa valittiin vain voittaja.

Cramon kilpailun tavoitteena on edistää turvallista, laadukasta ja tehokasta rakentamista, jossa olosuhdehallinnalla on keskeinen merkitys. Rakentamisen kriittisiä vaiheita ovat juuri lämpötilan- ja kosteudenhallinta. Pölyntorjunta lisää esimerkiksi työturvallisuutta. Jos asiat eivät ole kunnossa, rakentaminen viivästyy ja lopputulos kärsii. 

– Saimme ensimmäiseen kilpailuun mukaan hyviä ehdokkaita. Oli ilo huomata, kuinka olosuhdehallinta saa suuremman roolin jo suunnitteluvaiheessa ja miten se otetaan valvonnassa huomioon. Käynnistämme seuraavan kilpailun syksyllä 2022. Haluamme kilpailun avulla kiinnittää huomiota juuri suunnitelmallisuuteen, seurantaan ja dokumentointiin sekä siihen, miten olosuhteiden vaihteluun ja poikkeuksiin on varauduttu, toteaa Mika Aalto.

Cramo kehittää ja monipuolistaa olosuhdepalvelun tarjontaa hyödyntämällä teollisen internetin eli IIoT:n jatkuvan seurannan analysointimahdollisuuksia esimerkiksi rakenteiden kuivumisessa, pinnoituskelpoisuudessa sekä betonin lujuuden kehityksessä. Seuranta perustuu työmailta saatavaan reaaliaikaiseen mittausdataan. Aalto toteaakin, että olosuhdehallinnan mittausteknologia ja laitteisto kehittyvät koko ajan.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »