Volvo Trucks nousi markkinajohtajaksi lähes kaikissa kuorma-autojen painoluokissa

04.01.2022 11:00

Volvo Trucksille vuosi 2021 oli erittäin vahvan kasvun aikaa. Kokonaismarkkina Suomessa yli 16 tonnin painoluokassa kasvoi 3,9 % ja Volvon kasvu vuoden takaiseen oli huimat 22,1 %. 

”Yleisesti alalla seuratussa raskaiden kuorma-autojen yli 16 tonnin painoluokassa Volvon osuus oli 37,2 % ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna toimitetuissa autoissa oli 161 kappaletta”, kertoo Volvo Finlandin myyntijohtaja Reino Manninen.

Volvo oli Suomen markkinajohtaja kuorma-autoissa yli 10-, 16- ja 28 tonnisten autojen painoluokissa. Kuljetusalakohtaisesti Volvo menestyi myös erinomaisesti ja oli markkinajohtaja puu-, maansiirto-, kaukoliikenne-, rekkaveturi-, vaihtolava- ja nosturiautoissa. 

Uusi mallisto lunastanut lupauksensa

Volvon menestys perustuu pitkäaikaiseen ja systemaattiseen työhön asiakkaiden liiketoiminnan tukemiseksi. 

”Myös vuonna 2021 Volvon tuotetarjonta ja palvelut ovat kehittyneet ja markkinoille on tuotu uutta niin palveluiden kuin tuotteidenkin puolella. Näiden uudistusten avulla Volvon asiakkaat ovat päässet käytännössä toteamaan entisestään parantuneen polttoainetehokkuuden ja uuden Volvo-malliston kaikki edut, jotka helpottavat kuljettajan työtä ja auttavat asiakkaitamme menestymään entistä paremmin”, Manninen sanoo.

Avoin ja rehellinen viestintä tehdastuotannosta

Päättyneen vuoden aikana esiintyi ajoittain haasteita tehtaiden tuotannossa. Siitä huolimatta Volvo onnistui erinomaisesti asiakastoimituksissa Suomessa.

”Avoin, rehellinen ja oikea-aikainen tiedottaminen tuotannon tilanteesta kaikille osapuolille auttoi Volvoa menestymään. Tiivis yhteistyö päällirakentajien kanssa, tuotannon suunnittelu yhteistuumin ja pikainen reagointi poikkeamiin auttoi Volvoa hoitamaan asiakastoimitukset suunnitellusti ja oikea-aikaisesti. Myös laaja valikoima Volvon Rent-autoja on auttanut pitämään asiakkaiden pyörät pyörimässä”, Reino Manninen summaa.

Suunnannäyttäjä matkalla kohti hiilineutraaleja kuljetuksia 

Volvo Trucks on edelläkävijä vähäpäästöisissä kuljetusratkaisuissa. Tavoitteena on vähentää CO2-päästöjä tuotannossa olevien ja myytyjen autojen osalta vuoteen 2030 mennessä 50 % verrattuna vuoden 2019 tasoon. Vuoteen 2040 mennessä tavoite on 100 %.  

”Volvon dieselmoottoreita on edelleen kehitetty ja niiden polttoainetalous on kehittynyt huimasti. Me pystymme myös jo nyt toimittamaan laajan valikoiman kaasu- ja sähkökäyttöisiä kuorma-autoja moniin eri kuljetustehtäviin”, Manninen päättää.

16.01.2022 11:00Tukholman metropolialueella käynnistyy yhteistyöprojekti, jossa toteuttajina Skanska Suomi ja Skanska Ruotsi
15.01.2022 11:00YIT aloittaa Tampereen raitiotien osan 2B toteutuksen osana Raitiotieallianssia
14.01.2022 22:33KATSO TÄSTÄ 14.1. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
10.01.2022 9:15Lujabetoni myy Venäjän liiketoimintansa
10.01.2022 9:10Tokmannin Mäntsälän logistiikkaterminaaliin merkittävä laajennushanke
07.01.2022 23:55KATSO TÄSTÄ 7.1. LÄHETYS - Ammattilehden Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa alan tämän viikon kuulumiset
07.01.2022 10:00REDU hakee kaivos- ja maarakennusalan päätoimista tuntiopettajaa - hakuaikaa 16.1.2022 saakka
05.01.2022 11:00Sulkavuoren jätevedenpuhdistamon toteutusvaihe käynnistyy
04.01.2022 11:00Volvo Trucks nousi markkinajohtajaksi lähes kaikissa kuorma-autojen painoluokissa
02.01.2022 11:00Ennakko: Rakentamisen liikevaihto kasvoi marraskuussa

Siirry arkistoon »