Teräselementti rakentaa Doofor Oy:n uudet toimitilat Nokialle

18.01.2022 11.10

doofis1.jpg

Teräselementin myyntijohtaja Juho Viitala ja Doofor Oy:n Kalle Kuusento ovat sopineet uusien 2 200 neliömetrin teräsrakenteisten tuotanto- ja toimistotilojen rakentamisesta Nokian kehittyvälle Kolmenkulman alueelle.

Teräselementti toimii kokonaisvastuu-urakoitsijana eli kyseessä on KVR-toimitus. Doofor on hankkinut tontin Nokian kaupungilta vuonna 2019, kun entiset tuotantotilat alkoivat jäädä pieniksi. Nyt uusien tuotanto- ja toimistotilojen rakentaminen on käynnistynyt, ja kohde valmistuu kesällä 2022.

”Olemme ylpeitä siitä, että Teräselementti pääsee toteuttamaan jälleen pirkanmaalaiselle, kasvavalle ja menestyvälle yritykselle uudet toimitilat. Kyseessä on näyttävä kohde, joka palvelee erinomaisesti Dooforin toimintaa ja tulevaisuuden tarpeita”, kertoo Teräselementin halli- ja toimitilarakentamisesta vastaava myyntijohtaja Juho Viitala (kuvassa oik.).

Doofor Oy:lle rakennettaviin toimitiloihin tulee uusinta tuotantoteknologiaa edustavat tuotantotilat, sekä modernit ja valoisat toimistotilat. Tilat ovat myös laajennettavissa. Tuotanto- ja toimistotilojen suunnittelussa tärkeässä roolissa on työhyvinvointi ja turvallisuus, joka mahdollistaa huipputeknologisten ratkaisujen toimittamisen kaivoslaiteteollisuuteen nyt ja tulevaisuudessa, summa Doofor Oy:n Kalle Kuusento (kuvassa vas.).

sopimus_kalle_kuusento_ja_juho_viitala.jpg

Kuopiolaista louhintaosaamista Nokian Kolmenkulmassa

Toimitilarakennus sijoittuu valtateiden 3 ja 11 läheisyyteen hyvien liikenneyhteyksien solmukohtaan. Koko alue on hyvin kallioista ja louhittavaa tontilla riittää. Tämä on meille positiivinen ongelma, sillä meille louhinnan tekee pitkäaikainen yhteistyökumppanimme Kuopion Teho-Louhinta, kertoo Kalle Kuusento.

”Teho-Louhinnalla on ollut niin ikään kuopiolaisen Junttanin valmistamia ExcaDrill -poralaitteita jo yli vuosikymmenen ajan. Junttan käyttää laitteissaan juuri Doofor-porakoneita.”, jatkaa Kuusento.

Louhittavaa tontilla on lähes 15 000m3. Kuopion Teho-Louhinnan palveluihin kuuluvat muun muassa louhintatyöt, kallion lujitustyöt, paalutustyöt, purkutyöt ja kaikenlaiset maanrakennustyöt. Yritys on toiminut vuodesta 1995.

Tontin_rakennuspohjaa_louhii_Kuopion_Teho-Louhinta._Kaytossa_Junttan_ExcaDrill-laitteet._Kuva_Pasi_Heino.jpg

Taratest tutki tontin ja suunnitteli louhinnan

Louhintasuunnitelmakin tehtiin yhteistyökumppanin avulla. Geotekniikan ja ympäristötutkimuksen asiantuntija Taratest Oy suoritti pohjatutkimuksen ja valmisteli kattavan louhintasuunnitelman, jota oli turvallista lähteä toteuttamaan poraamalla ja räjäyttämällä. Pohjatutkimuksen ja louhintasuunnittelun lisäksi Taratest on tehnyt Dooforin rakennustyömaalle kattavat pinnantasaus- ja hulevesisuunnitelmat.

Testikairauksia tehtiin kotimaisella Geomachinen valmistamalla kairausvaunulla. Kolmenkulman alueella kivi on kovaa ja siitä saadaan tarvittaessa murskattua hyvälaatuista rakennussepeliä. Taratestin kivilaboratoriossa voidaan selvittää myös kiviaineksen soveltuvuus pohjarakentamiseen.

Porakoneita maailman työmaille ennätystahtiin

Doofor Oy:n uusien toimitilojen tarve kumpuaa lisääntyneistä toimitusmääristä, kertoo tuotantopäällikkö Erkka Parkkinen. Parkkisen mukaan porakoneita on tehty vuonna 2021 enemmän kuin koskaan ennen, eikä kasvulle näy loppua.

”Siksi uusi investointimme moderneihin toimitiloihin antaa meille avaimet tuotannon kasvattamiseen myös 2020-luvulla. Olemme panostaneet viime vuoden aikana voimakkaasti tuotannon virtaviivaistamiseen ja kapasiteetin lisäämiseen”, kertoo Erkka Parkkinen.

Doofor toimittaa hydraulisia kallioporakoneita yli 40 maahan. Porakoneita toimitetaan paljon laitevalmistajille, jotka asentavat suomalaisen porakoneen osaksi valmistamaansa louhintalaitetta. Tuotteita hyödynnetään monipuolisesti muun muassa porajumboissa, kaivinkoneiden syöttölaitteissa, täysprofiilitunnelikoneissa, purkuroboteissa ja kallioperän tutkimusporakoneissa sekä maaperänlujituslaitteissa. Viennin osuus Doofor Oy:n porakonetoimituksista on yli 90 prosenttia.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »