Länsimetron Matinkylä - Kivenlahti-hanke valmistui - liikennöinti alkaa 3.12.

17.10.2022 11.20

Metro.jpeg

Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti hanke valmistui asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Projektin tehokkaat toimintatavat ja tiivis yhteistyö sekä projektiorganisaation vahva osaaminen ja kokemus mahdollistivat hankkeen valmistumisen aikataulun mukaisesti. Matkustajaliikenne osuudella alkaa 3.12.2022.

Hanke valmistui hankesuunnitelmassa ja sen tarkennuksessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Toteutuksesta vastasi pääasiassa Länsimetron ja Swecon projektinjohdon ja rakennuttamisen asiantuntijoista muodostettu integroitu tilaajaorganisaatio. Länsimetroa rakentamassa oli myös joukko muita toimijoita. Tiivis yhteistyö ja tehokkaat toimintatavat mahdollistivat Suomen suurimman infra-, talotekniikka- ja automaatioprojektin valmistumisen asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

”Länsimetro-hankkeen ensimmäisen rakennusvaiheen kokemukset ja opit hyödynnettiin kakkosvaiheen rakentamisessa. Niiden pohjalta teimme muutoksia mm. johtamiseen ja hankkeen organisaatiomalliin. Aikataulua, kustannuksia, riskejä, laatuasioita, yhteistyötä ja työturvallisuutta seurattiin tilannejohtamisen mallin mukaisesti”, Länsimetron toimitusjohtaja Ville Saksi tiivistää. ”Myös yhteisiä tavoitteita kirkastettiin ja yhteistyötä tiivistettiin organisaatiorajoista riippumatta. Länsimetron ja Swecon asiantuntijat työskentelivät yhteisissä tiloissa Big room -mallin mukaisesti. Riskit tunnistettiin ja tehokkailla riskienhallintatoimenpiteillä estettiin niiden toteutuminen.”

Länsimetron jatkeen rakentamisessa oli mukana myös onnea, sillä rakennusprojektin keskeiset vaiheet, kuten hankinnat, ajoittuivat aikaan ennen koronapandemian ja Ukrainan sodan kiihdyttämää inflaatiota.

”Kaikki projektin suuret hankinnat oli tehty ennen voimakasta kustannusten nousua. Jos nyt lähdettäisiin rakentamaan länsimetroa, projektin hintalappu olisi huomattavasti suurempi. Myöskään koronapandemialla ei ollut rakennusprojektiin suurta merkitystä, sillä rakentaminen oli pandemian alkaessa riittävän pitkällä. Projektiorganisaation toiminta oli jo vakiintunutta ja olimme hitsautuneet yhteen ennen kuin pandemia alkoi”, Ville Saksi toteaa.

Matinkylä-Kivenlahti-hankkeen projektijohtajana toiminut Jaakko Naamanka Swecolta on tyytyväinen projektin lopputulokseen. ”Hanke valmistui päivälleen tavoiteaikataulun mukaisesti. Se on huima suoritus tämän kokoluokan megahankkeessa. Tästä täytyy kiittää koko hankkeen toteutuksesta vastannutta yhteistä Länsimetron projektiorganisaatiota ja kaikkia hankkeen toteutukseen osallistuneita osapuolia”, kiittää Jaakko Naamanka.

Hankkeen johtamisessa käytettiin ensimmäistä kertaa tilannejohtamisen mallia tämän kokoluokan julkisessa rakennushankkeessa. ”Hankkeen tuloksellinen johtaminen perustui tilannejohtamiseen, jossa projektin päätöksenteko pohjautuu mahdollisimman reaaliaikaiseen ja oikeaan tilannetietoon. Tilannetiedon pohjalta projektinjohdon on mahdollista havaita poikkeamat asetettuihin tavoitteisiin nähden mahdollisimman aikaisin ja tehdä korjaavia toimenpiteitä. Onnistuneen tilannejohtamisen edellytyksenä on laadukas aikataulusuunnittelu sekä tavoiteasettelu ja tiedon oikeellisuus”, Jaakko Naamanka kertoo.

Matinkylä-Kivenlahti-osuuden rakentamisesta päätettiin vuonna 2014 ja monivuotinen rakennusprojekti alkoi louhinnoilla vuoden 2014 lopulla. Rakennusurakat päättyivät toukokuussa 2022, jonka jälkeen koeajot jatkuivat syyskuulle asti. Länsimetro Oy on luovuttanut Matinkylä–Kivenlahti-osuuden asemien, radan ja varikon hallinnan liikennettä operoivalle Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:lle. Rakentamisen päätyttyä Länsimetro Oy jää Ruoholahdesta länteen kulkevan radan, asemien ja metrojärjestelmän omistajaksi, ylläpitäjäksi ja kehittäjäksi.

Matkustajaliikenne ykkösvaiheella eli Ruoholahti–Matinkylä-osuudella alkoi marraskuussa 2017. Uudella Matinkylä–Kivenlahti-osuudella matkustajaliikenne alkaa 3.12.2022. Lisätietoja Espoon, HSL:n, Kaupunkiliikenne Oy:n ja Länsimetro Oy:n yhteistiedotteessa, joka on julkaistu Länsimetron sivuilla.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »