Kalle Saarimaa nimitetty Tana Oy:n toimitusjohtajaksi

12.05.2023 11:00

Kalle_Saarimaa.jpg

Kalle Saarimaa on nimitetty Tana Oy:n toimitusjohtajaksi 1.6.2023 alkaen. Hän siirtyy Tanalle Fortum Oyj:n Circular Solutions -divisioonan johtajan tehtävistä.

Saarimaalla on ollut merkittävä rooli Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan kehittämisessä paikallisesta ongelmajätteiden käsittelyyn erikoistuneesta yrityksestä Pohjoismaiden johtavaksi kiertotalousratkaisujen toimittajaksi

Saarimaa on toiminut useamman vuoden Tana Oy:n hallituksen jäsenenä – lisäksi hän vaikuttaa aktiivisesti suomalaisissa ja eurooppalaisissa jätehuoltojärjestöissä ja kiertotalousyrityksien hallituksen jäsenenä. Hänellä on pitkä kokemus liiketoimintojen johtamisesta, toimitusketjuista ja konsultoinnista sekä laaja-alainen osaaminen ja näkemys kiertotaloudesta.

”Kallen kokemus kansainvälisen ympäristöhuollon alalla, todella vahvat näytöt liiketoiminnan kan- nattavasta kasvusta ja näkemyksellisyys kiertotalouden mahdollisuuksista ovat todella arvokkaita Tanan jatkaessa vahvaa kasvuaan. Tanan strategiana on olla aktiivinen toimija melko pirstaleisen alan konsolidoimisessa ja tähän vaiheeseen Kalle on erinomainen kasvun johtaja, sanoo Kari Kangas, Tanan hallituksen puheenjohtaja. ”Olen tyytyväinen, että yhtiötä menestyksekkäästi viimeiset kolme vuotta johtanut Kari Liuska siirtyy yhtiön hallitukseen ja siten pystyy jatkossakin tukemaan kokemuksellaan yhtiötä todella mielenkiintoisessa kasvun vaiheessa” jatkaa Kangas.

"Tana on hyvin hoidettu yritys, jolla on vahva brändi. Tanan tuotteet vastaavat hyvin kiertotalouden haasteisiin globaalisti ja ovat toimialansa parhaita. Olen etuoikeutettu, kun pääsen johtamaan Tanaa seuraavaan kasvun vaiheeseen. Haluan aluksi perehtyä syvällisesti asiakkaisiin, tuotekehitykseen ja Tanan tiimiin. Tyytyväiset asiakkaat, hyvinvoivat työntekijät ja innovatiivisuus ovat yrityksen kuin yrityksen menestymisen kulmakiviä"”, Kalle Saarimaa kertoo.

02.06.2023 20:30KATSO TÄSTÄ 2.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.06.2023 13:08Kamrock ostaa Telamurskan liiketoiminnan
31.05.2023 10:00Rakentamisen liikevaihto ei muuttunut huhtikuussa 2023 vuodentakaisesta
30.05.2023 16:00Epiroc lanseerasi uuden pintapuolen SmartROC T25 -poravaunun -älykäs poravaunu älykkäämpiin operaatioihin
30.05.2023 11:00Suomen on juuri nyt tehtävä kaikkensa EU:n CEF-tierahoituksen kotiuttamiseksi, muistuttavat SKAL ja INFRA.
29.05.2023 12:15Rototiltille kaksi suunittelupalkintoa
29.05.2023 10:29engcon laajentaa CAT-yhteensopivuutta loppuvuodesta
28.05.2023 11:00INFRA ja SKAL: Suomi ehtii vielä terästäytyä EU:n väylärahoituksen hakemisessa - on toimittava viipymättä
27.05.2023 16:00Kuljetus 2023 -suurtapahtumassa yli 13 000 kävijää
26.05.2023 22:30KATSO TÄSTÄ ERIKOISLÄHETYS KULJETUS 2023 NÄYTTELYSTÄ - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »