Suomen Hyötytuuli on käynnistänyt merituulipuiston perustusten kilpailutuksen

18.09.2023 9:00

hyotytuuli2.jpg

Suomen Hyötytuuli Oy valmistelee Tahkoluodon merituulipuistoon laajennusta, jonka vähintään viidentoista megawatin voimalat sijoitetaan syvempään veteen kuin Suomessa koskaan aikaisemmin. Yritys on käynnistänyt merituulivoimaloiden perustusten kilpailutuksen, johon osallistuvat Enersense Offshore ja Aker Solutions sekä Suomen Hyötytuulen oma perustuskonsepti. Kilpailutuksen perusteella valittavien teknologioiden toimivuus varmistetaan ensimmäisten voimaloiden rakentamisella vuoden 2025 aikana. 

Tahkoluodon laajennuksen ensimmäisten turbiinien meriperustukset rakennetaan 40 ja 25 metrin syvyyteen ja ne suunnitellaan kestämään jäätyvän Itämeren vaativat olosuhteet sekä yli 15 megawatin turbiinien aiheuttamat kuormat. Meriperustusten konseptivalinnassa on käynnistetty esisuunnittelu kolmella erilaisella perustuskonseptilla. Perustuskonsepteja yhdistää se, että ne ovat painovoimaisesti meren pohjassa seisovia, niin kutsuttuja GBS (Gravity Based Structure) -perustuksia. Esisuunnittelussa kehitettävät perustuskonseptien erot koostuvat muun muassa valmistusmateriaalista, asennusmenetelmästä sekä kokonaisuuden toteutusmalleista.

Kilpailutuksen lähtökohtana on Suomen Hyötytuulen oma, kokonaan teräksestä valmistettava perustus, jonka yritys suunnittelee itse. Samanaikaisesti on käynnistetty yhteistyö kahden muun potentiaalisen perustuskonseptin tutkimiseksi. Nämä konseptit ovat Enersense Offshoren betonista ja teräksestä valmistettava hybridiperustus sekä Aker Solutionsin kokonaan betonista valmistettava perustus.

”Olemme innoissamme tämän vaiheen alkamisesta, ja työt yhteistyökumppanien kanssa ovat täydessä vauhdissa. Tämä on merkittävä konkreettinen askel kohti projektin toteutusvaihetta”, toteaa Suomen Hyötytuulen projektijohtaja Manu Grönlund. ”Esisuunnittelussa luodaan jokaisesta perustuskonseptista vertailukelpoista teknistä ja kaupallista tietoa, jonka pohjalta pystymme arvioimaan projektin toteutuksen kokonaisuuden kannalta kustannustehokkaimman ja riskien kannalta hallittavimman konseptin ja näin valitsemaan, millä konseptilla perustukset rakennetaan. Esisuunnittelun on määrä valmistua marraskuussa ja perustusten konseptivalinta tehdään joulukuussa 2023”.

Tahkoluodon laajennus käsittää kokonaisuudessaan neljäkymmentä yli 15 megawatin voimalaa. Ensimmäisten voimaloiden lupahakemukset ovat vireillä, ja lupakäsittelyssä etusijan saanutta vesilupaa odotetaan saapuvaksi piakkoin ja rakennuslupia syksyn aikana. Hankkeessa rakennettaville ensimmäisille voimaloille on myönnetty Euroopan unionin NextGenerationEU -rahoitusta.

29.09.2023 20:00LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
27.09.2023 9:09Terrafamen Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi
26.09.2023 11:00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
25.09.2023 9:00YIT neljättä vuotta peräkkäin rakennusalan ihannetyönantaja
22.09.2023 20:45KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.09.2023 9:00Uusi markkinointi- ja myyntijohtaja vahvistamaan Rototiltin kasvupolkua
20.09.2023 9:00NCC rakentaa Rovaniemelle Napsun monitoimitalon
18.09.2023 16:23Tampereen ratikkahankkeen uuden vaiheen suunnittelua jatketaan PIRKKO-yritysryhmittymässä
18.09.2023 14:30Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11:00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?

Siirry arkistoon »