Terrafamen Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi

27.09.2023 9:09

lauri-ratia-950x9999q85.jpg

Teollisuusneuvos ja Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia on valittu Suomen Liikemies-Yhdistyksen Vuoden Yritysjohtajaksi. Ratia on toiminut Terrafamen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2015 eli yhtiön alkuajoista saakka.

”Lauri Ratian aktiivinen ja näkemyksellinen ote on hyödyntänyt laajaa suomalaisten joukkoa – sijoittajista työntekijöihin”, yhdistys perustelee uutisessaan valintaansa.

Ratia on tehnyt poikkeuksellisen uran, joka jatkuu edelleen aktiivisena. Liikemies-Yhdistys toteaa, että Ratia on esimerkki siitä, että vaikka numeraalisesti eläkeikä on jo saavutettu, on turhaa jäädä ”laakereille lepäämään”, kun osaamiselle ja näkemyksellisyydelle on kysyntää. Valinnan perusteluissa nostetaan esille onnistumiset viimeisen kymmenen vuoden ajalta mm. Turun telakalla ja Terrafamessa.

Suomen Liikemies-Yhdistys ry valitsee Vuoden Yritysjohtajaksi henkilön, joka on edesauttanut synnyttämään kestävää menestystä liike-elämässä. Vuoden Yritysjohtaja on osoittanut kykyä liiketoiminnan jatkuvaan uudistamiseen, saavuttanut menestystä pitkällä aikajänteellä ja hän on toiminut esimerkkinä sekä suunnannäyttäjänä.

Aiempina vuosina palkinnon ovat saaneet mm. Sievin Jalkine Oy:n toimitusjohtaja Juha Jokinen, Marimekko Oyj:n toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko ja Vaisala Oyj:n toimitusjohtaja Kjell Forsén.

Yhdistys on jakanut Vuoden liikemies -palkintoa vuodesta 1980 lähtien. Keväästä 2021 alkaen palkinto on tunnettu nimellä Vuoden Yritysjohtaja.

02.12.2023 13:00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20:00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9:00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11:34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8:00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11:00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10:00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17:00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11:00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21:00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »