Antti Hillilä ja Doris Diehl vahvistavat Maatorin myyntiä

06.09.2024 10.00

AH2.jpg

Maatorin kasvuinvestoinnit ovat jatkuneet vauhdilla, kun viimeisimmäksi taloon ovat tulleet ylöjärveläinen Antti Hillilä ja tamperelainen Doris Diehl. Hillilä on kokenut konekauppias erityisesti materiaalinkäsittelylaitteiden puolelta ja Diehl aloitti puolestaan uudessa Trainee-ohjelmassa.

Syyskuussa Maatorilla aloittaneella Hillilällä on merkittävä kokemus etenkin materiaalinkäsittelylaitteista, kuten trukeista, varastolaitteista ja henkilönostimista.

Aikaisemmin urallaan Hillilä on työskennellyt muun muassa Wihurin Teknisellä Kaupalla sekä henkilönostimiin ja putoamissuojaimiin erikoistuneella Hybeko Oy:llä.

”Todella innoissani aloitan työni Maatorilla. Yrityksen välitysmyynnin konsepti on hyvin mielenkiintoinen ja käytetyille koneille on kaikkina maailman aikoina varmasti kysyntää. Nyt pääsen tuomaan tiimiin oman asiantuntijuuteni ja myyntihommiin kaikkien raskaan kaluston kamppeiden kanssa. Samalla pääsen kasvattamaan tietotaitoa laajasta skaalasta muitakin koneita”, Hillilä sanoo.

DD2.jpg

Diehl valittiin ensimmäiseksi myyntipäällikköharjoittelijaksi

Maatori on aloittanut uuden uraauurtavan Trainee-konseptin, jossa valitut henkilöt pääsevät kouluttautumaan raskaan kaluston myyntipäälliköiksi ammattilaisten ohjauksessa.

Ensimmäisenä ohjelmaan on valittu tamperelainen Doris Diehl, joka aloitti elokuussa Maatorin riveissä. Ohjelman myötä Diehlistä tulee myös Suomen ensimmäinen raskaan kaluston naismyyjä.

Diehl on aikaisemmin työskennellyt muun muassa LAGO Logisticsilla ulkomaan tavaraliikennekuljetusten parissa, Kaukokiidon kuljestussuunnittelijan tehtävistä ja Joenmaa Oy:llä konekuljettajana.

”On hienoa päästä heti tässä niin sanotusti hommiin kiinni ja oppimaan kokeneemmilta työntekijöiltä. Motivaatio on korkealla ja tästä lähdetään nyt kouluttautumaan kohti konekaupan ammattilaisuutta”, Diehl kertoo. 

Ota Anttiin ja Dorikseen rohkeasti yhteyttä. Antti Hillilä: 0405601147, hillila@maatori.fi. Doris Diehl: 0408200624, diehl@maatori.fi.

23.04.2025 14.00Koneosapalvelu mukana Mansen Mörinöillä 25.-26.4.2025
23.04.2025 10.30Uusi kaivukoneratkaisu yhdisti sähkövoiman ja tarkan koneohjauksen
23.04.2025 9.00Hyviä uutisia! Tulossa nyt perjantaina Mansen Mörinät -erikoislähetys - lähde mukaan!
18.04.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 18.4. LÄHETYS! Pääsiäisviikon maarakennus, kuljetus ja metsäalan uutisia
17.04.2025 15.00Mansen Mörinät 2025: Suomen Rakennuskoneella tarjolla parasta meininkiä
16.04.2025 11.00Rakennuskustannukset nousivat 0,3 % maaliskuussa 2025 vuoden takaisesta
15.04.2025 16.38Uusi betoninen palkkisilta palauttaa kaivatun liikenneyhteyden Lieksanjoen yli loppuvuodesta 2026
15.04.2025 9.36Renault Trucks ja Schwing-Stetter mullistavat betonikuljetuksen - 5-akselinen täyssähköbetoniauto ensiesittelyssä Bauma-messuilla
15.04.2025 8.00Porahuoltopalveluja pohjoisen Suomen alueella
14.04.2025 12.00Bauma 2025: Rakennuskoneiden tulevaisuus nähtiin Münchenissä

Siirry arkistoon »