Pohjanvahvistusratkaisujen asiantuntija nimittää Pohjoismaiden toimitusjohtajan

26.09.2024 11.00

Tuomas_Lievonen_1.jpg

Pohjanvahvistusratkaisujen asiantuntija Geobear on nimittänyt Tuomas Lievosen Pohjoismaiden toimitusjohtajan tehtävään tavoitteenaan edistää kasvua ja parantaa asiakaskokemuksia Suomessa ja Ruotsissa. Näiden maiden markkinat ovat hyvin samansuuntaiset liiketoimintakulttuurin, toimintaolosuhteiden ja asiakasjalanjälkien suhteen. Tuomalla ne yhteen yhden johtajan alaisuuteen Geobear parantaa asiakaskokemusta koko alueella ja vahvistaa sen vaikutusalaa näissä maissa.

Lievonen on koulutukseltaan insinööri, ja hän on toiminut urallaan tekniikan, myynnin sekä liiketoiminnan tehtävissä. Hän on yksi Geobear-tiimin pisimpään palvelleista jäsenistä liityttyään yritykseen vuonna 2005. Hän on toiminut aikaisemmin Geobearin Suomen yksikön toimitusjohtajana, joten hänellä on hyvät edellytykset johtaa toimintaa koko Pohjoismaiden alueella.

Geobearin geopolymeeriratkaisu sopii ihanteellisesti sovelluksiin useilla keskeisillä toimialoilla, kuten asuin-, liikekiinteistö- ja infrastruktuurisektoreilla. Esimerkiksi kaupalliset kiinteistöt, kuten varastot ja logistiikkakeskukset, jotka muutoin kärsisivät pitkistä seisokkiajoista korjaustöiden aikana, voivat jatkaa toimintaansa keskeytyksettä Geobear-ratkaisun avulla. 

”Geobearin lähestymistapa maaperän painumaongelmiin on hyväksi todettu vaihtoehto perinteisille menetelmille. Sen etuihin lukeutuvat esimerkiksi parempi kestävyys ja turvallisuus sekä häiriöiden minimointi töiden aikana”, Lievonen selittää.

”Toisin kuin perinteiset ratkaisut, kuten paalutus, ratkaisumme mahdollistaa maaperän tiivistämisen ja vahvistamisen suoraan perustuksen tai laatan alta ilman kaivamista, tärinää tai mekaanista voimaa.”

”Näin asiakkaat voivat jatkaa toimintaansa normaalisti ja asunnonomistajat voivat asua kodeissaan tavalliseen tapaan myös korjaustöiden aikana, mikä säästää heille aikaa ja rahaa”, Lievonen jatkaa.

”Tuomas on Geobearin kulmakivi, ja hän sopii hyvin tähän vaativaan rooliin”, sanoo Geobear-konsernin toimitusjohtaja Otso Lahtinen. ”Suomen ja Ruotsin geotekniikan markkinat ovat kypsiä, ja näiden maiden tie- ja rautatieinfrastruktuuriin kohdistuu merkittäviä huoltotarpeita.”

”Auttamalla pidentämään näiden resurssien elinkaarta voimme lisätä merkittävästi näiden kahden talouden tuottavuutta”, Lahtinen jatkaa.

”Toimiessani Suomen toimitusjohtajana kehitin suhteita pohjoismaisiin johtaviin geotekniikan konsultointiyrityksiin ja kansallisiin geotekniikan yhdistyksiin. Koska yritysten toimintajalanjäljet limittyvät Pohjoismaissa ja toimintaympäristöissä on samankaltaisuuksia, nämä suhteet hyödyttävät uutta markkina-aluetta, josta nyt olen vastuussa”, Lievonen lisää.

Lievosen pyrkimyksiin Geobearin liiketoiminnan kehittämisen lisäksi kuuluu myös pyrkimys kehittää nuorten insinöörien koulutusta innovatiivisilla ja kestävillä lähestymistavoilla maanpainumiskysymysten ratkaisemiseksi.

”On erittäin tärkeää, että otamme tulevaisuuden insinöörit mukaan ja opetamme heille innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuja heille nykyään opetettavien perinteisten tekniikoiden lisäksi. Pyrimme toteuttamaan webinaareja ja parantamaan yhteistyötä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kanssa maanrakennustekniikan koulutuksen parantamiseksi”, Lievonen toteaa.

30.04.2025 12.55Uusi raitiolinja ja varikko Helsinkiin
29.04.2025 19.00LUE TÄSTÄ! Kevään suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
25.04.2025 23.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia erikoislähetys Mansen Mörinöiltä - laaja kattaus kone- ja kuljetusalan asiaa
24.04.2025 15.00Marakon ja Rammer ovat louhintayrittäjän luottokumppanit
23.04.2025 14.00Koneosapalvelu mukana Mansen Mörinöillä 25.-26.4.2025
23.04.2025 10.30Uusi kaivukoneratkaisu yhdisti sähkövoiman ja tarkan koneohjauksen
23.04.2025 9.00Hyviä uutisia! Tulossa nyt perjantaina Mansen Mörinät -erikoislähetys - lähde mukaan!
18.04.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 18.4. LÄHETYS! Pääsiäisviikon maarakennus, kuljetus ja metsäalan uutisia
17.04.2025 15.00Mansen Mörinät 2025: Suomen Rakennuskoneella tarjolla parasta meininkiä
16.04.2025 11.00Rakennuskustannukset nousivat 0,3 % maaliskuussa 2025 vuoden takaisesta

Siirry arkistoon »