Älykkäitä monitoimikoneita valmistava Lännen MCE Oy osaksi Summa Defenceä

18.11.2024 8.00

summaa.jpg

Suomalainen puolustus- ja turvallisuusteknologiakonserni Summa Defence Oy ja älykkäiden ja liikkuvien monitoimikoneiden toimittaja Lännen MCE Oy ovat sopineet yritysjärjestelystä, jossa Summa Defence Oy hankkii koko Lännen MCE Oy:n tytäryhtiöiden osakekannan osakevaihdolla.

Järjestelyn myötä Summa Defencen omistukseen siirtyvät Lännen Tractors Oy ja Aquamec Oy sekä Ruotsissa Lännen MCE AB. Myyjänä toimi Lännen MCE Oy.

”Lännen MCE -konsernin monitoimiset ja älykkäät kone- ja laiteratkaisut tuovat vahvan pohjan Summa Defencen liikkuvuuden ja kokonaisturvallisuuden tuotteisiin niin puolustus- kuin siviilialojen sovelluksiinkin. Pystymme jatkossa tarjoamaan erinomaisia ratkaisuja vaativiin puolustuksellisiin tehtäviin sekä niiden tukitoimiin. Lännen MCE mahdollistaa Summa Defence -konsernille myös muunlaisen liikkuvan kaluston valmistuksen, sillä järjestelyn myötä konserniin siirtyy konepajakokonaisuus ja siihen liittyvää merkittävää osaamista”, toteaa Summa Defence Oy:n toimitusjohtaja Jussi Holopainen.

”Tämä omistusjärjestely avaa meille merkittäviä kasvumahdollisuuksia ja tukee strategisia tavoitteitamme. Summa Defencen osaamisen ja resurssien avulla voimme vahvistaa markkina-asemaamme ja vastata entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Odotamme innolla yhteistyön tuomia uusia mahdollisuuksia ja liiketoiminnan seuraavaa kasvuvaihetta," sanoo Lännen MCE Oy:n toimitusjohtaja Veli Ollila.

”Järjestelyn myötä meistä tulee merkittävä vähemmistöomistaja Summa Defence Oy:ssä. Jatkamme yhdessä muiden aktiiviomistajien kanssa Lännen-, Lundberg- ja Watermaster-liiketoimintojen kehittämistä osana Summa Defence -konsernia. Summa Defenceen siirtyvien Lännen MCE -yhtiöiden operatiivinen johto ei vaihdu omistusjärjestelyn yhteydessä, vaan jatkamme Veli Ollilan kanssa tämän kokonaisuuden johdossa”, toteaa Timo Huttunen, Lännen MCE Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Lannen_8000_sarja_hallissa_1551_x_1061.jpg

Monitoimiset työkoneratkaisut vaativiin olosuhteisiin

Lännen ja Lundberg -työkoneratkaisut on suunniteltu pohjoismaisten ankarien olosuhteiden vaatimuksiin, ja ne tarjoavat korkealuokkaista liikkuvuutta, maastokelpoisuutta ja monitoimisuutta. Tämä mahdollistaa tehokkaan toiminnan erilaisissa yhteiskunnalle kriittisisissä infrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvissä projekteissa. Lisäksi koneita voidaan käyttää puolustuksellisissa tehtävissä muun muassa miinanraivaukseen, suluttamiseen sekä linnoittamiseen. Lisäksi laitteet soveltuvat erinomaisesti pelastusviranomaisten käytössä myös erilaisiin kaivu- ja raivaustöihin, kuten esimerkiksi sortuneiden rakennusten raivaamiseen. Lännen suunnittelemat ja valmistamat ratkaisut ovat tehokkaita työvälineitä vaativissa olosuhteissa toimiville puolustusvoimille sekä julkiselle ja yksityiselle sektorille.

Aquamecin Watermaster ylläpitää kriittistä infrastruktuuria

Aquamecin Watermaster-monitoimikoneet varmistavat turvallisen operoinnin matalilla vesiväylillä, ankkurointi- ja kiinnityspaikoilla ja satamissa, sekä tehostavat vesialueiden kunnossapitoa. Niiden avulla voidaan myös korjata rantoja, rakentaa uusia ankkurointi- ja kiinnityspaikkoja ja toteuttaa vedenalaista paalutusta, sekä poistaa sedimenttejä, mikä tukee kokonaisvaltaisesti vesi-infrastruktuurin kehittämistä ja ylläpitoa.

Lännen MCE Oy:n liikevaihto kesäkuussa 2023 päättyneeltä tilikaudelta oli noin 50 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti noin 150 henkilöä. Yritysjärjestelyllä ei ole vaikutusta henkilöstöön. Järjestelyn osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Myyjänä toimi Lännen MCE Oy, josta tulee järjestelyn myötä merkittävä vähemmistöomistaja Summa Defence Oy:ssä.

”Summa Defence on yrittäjien yhteenliittymä, joka yhdistää puolustus- ja turvallisuusteollisuuden yrityksiä ja rakentaa vahvaa pörssilistattua kasvuyhtiötä. Yrittäjyys, suomalaisuus, hyvä omistajuus ja kova kasvu ovat meille tärkeitä arvoja. Keskitymme yritysostostrategiassamme yhtiöihin, joilla on näyttöä teknologioidensa soveltuvuudesta sekä puolustus- että siviilimarkkinoille ja jotka tavoittelevat kansainvälistä kasvua, erityisesti NATO-maissa. AktiiviOmistajat, Summa Defencen pääomistajat, sijoittavat noin 20 miljoonaa euroa konserniin varmistaakseen tytäryhtiöiden voimakkaan kasvun jatkumisen. Summa Defencen ja AktiiviOmistajien yhteisenä tavoitteena on kasvattaa tytäryhtiöidemme liiketoimintaa," toteaa Summa Defence Oy:n ja AktiiviOmistajien hallituksen puheenjohtaja Markku Kankaala.

Summa Defence viimeistelee parhaillaan yritysostoneuvotteluita useiden turvallisuus- ja puolustusteknologia-alan yhtiöiden kanssa.

07.02.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 7.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
06.02.2025 11.00Kuopiosta maailmalle - Junttan vahvistaa asemaansa suomalaisena huipputeknologian vientiyrityksenä
04.02.2025 10.00Mäntymäen asfalttiasema Nurmijärvellä sai ympäristöluvan tiukennetuin ehdoin ja voi aloittaa toiminnan
03.02.2025 17.30Caterpillar juhlii 100-vuotista taivaltaan Bauma-messuilla
31.01.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 31.1. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - esittelyssä myös sotilasajoneuvoja ja moottoripyöriä
30.01.2025 11.23Kustannussäästöjä kierrätetyllä hiekoitushiekkalla
29.01.2025 13.00Caterpillar juhlistaa 100-vuotista taivaltaan rajoitetun erän Cat Limited Edition -koneilla
29.01.2025 8.00Betolarin ja Consolis Parman kehittämät maailman vähäpäästöisimmät ontelolaatat tuotantoon
27.01.2025 11.00Kaivosteollisuus: Indonesia hallitsee nikkelimarkkinoita - Suomi Euroopan ainoa tuottaja
26.01.2025 16.00Uusi kotimainen innovaatio kaivosten ympäristö- ja prosessivesien valvontaan

Siirry arkistoon »