Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni 8 % vuoden takaisesta heinä-syyskuussa 2024

19.11.2024 11.00

rakennus-570x350.jpg

Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia vuoden 2024 heinä-syyskuun aikana yhteensä 5,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 8 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakennushankkeita valmistui ajanjaksolla myös 5,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 44 % vuoden takaista vähemmän.

Keskeisiä poimintoja:

  • Vuoden 2024 heinä-syyskuussa myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä asuinrakennuksille väheni 8 % ja muun kuin asuinrakentamisen kuutiomäärä 7 % vuoden takaisesta.
  • Rakennuslupia myönnettiin 2 710 asunnolle, mikä oli 15 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. 
  • Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni vuoden 2024 heinä-syyskuun välisenä aikana 11 % vuoden takaisesta.
  • Aloitettujen rakennushankkeiden kuutiomäärä oli heinä-syyskuussa 4 % pienempi kuin vuotta aiemmin. 
  • Aloitettujen rakennushankkeiden 24 uusimman kuukauden tiedot ovat estimoituja arvoja, ja ne tulevat tarkentumaan eniten noin 12 kuukauden ajan ensimmäisestä julkaisusta. 

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä oli vuoden takaista suurempi seitsemässä maakunnassa

Vuoden 2024 heinä-syyskuun aikana uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia kuutiomäärällä mitattuna eniten Uudellemaalle ja Pohjanmaalle. Heinä-syyskuun aikana myönnetty kuutiomäärä ylitti vuoden takaisen lupamäärän seitsemässä maakunnassa. 

Heinä-syyskuussa 2024 rakennushankkeita valmistui tilavuudeltaan eniten Uudellemaalle ja Pirkanmaalle. Valmistuneiden rakennushankkeiden kuutiomäärä kasvoi vuoden takaisesta kahdessa maakunnassa.

Koko maan tasolla rakennushankkeiden myötä valmistui heinä-syyskuun aikana 4 662 uutta asuntoa, mikä oli 50 % vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Maakunnista eniten asuntoja valmistui Uudellemaalle, johon valmistui 1 918 asuntoa. Valmistuneiden uusien asuntojen määrä laski vuoden takaiseen verrattuna kaikissa maakunnissa.

09.02.2026 10.00Suomalaistutkimukseen pohjautuva uutuus tuo metsän mikrobiston leikkipaikoille
08.02.2026 9.00SplitStone S 280 - Järeä kiilalaite ensiesittelyssä Suomessa
07.02.2026 11.00Kauhanpyörittäjä ehdoton varuste haastavissa urakoissa
06.02.2026 20.30KATSO TÄSTÄ! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa helmikuun ensimmäisen viikon pakkasista
04.02.2026 11.00Vantaan ratikan rakennustyöt käynnistyvät keväällä
03.02.2026 11.00Kruunuvuorensilta voitti Vuoden Betonirakenne 2025 palkinnon - poikkeukselliset betoniratkaisut nostivat Suomen pisimmän sillan huippuosaamisen esiin
30.01.2026 20.00KATSO TÄSTÄ! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan tuoretta asiaa MP26 -messuilta juonnettuna
29.01.2026 11.22Steelwrist laajentaa seläkevalikoimaansa - tehokkaampi työkalujen vaihto kaivukoneisiin
29.01.2026 11.12Allison Transmission osti Danan maastovoimansiirtoliiketoiminnan - liikevaihto nousee 5,5 miljardiin dollariin
29.01.2026 9.20DAF laajentaa sähkökuorma-autojen valikoimaa moniakselisiin - teliveto tarjolle

Siirry arkistoon »