Kaivosmineraalivero tuotti ensimmäisenä vuonna reilut 31 miljoonaa euroa - Sotkamo suurin hyötyjä

27.03.2025 15.00

terrafame.jpg

Vuoden 2024 alusta käyttöön otetun kaivosmineraaliveron tuotto ensimmäisenä vuonna oli yhteensä 31,2 miljoonaa euroa. Tästä 18,7 miljoonaa euroa tilitetään kunnille ja 12,5 miljoonaa valtiolle.

Lainsäädäntövaiheessa kaivosmineraaliveron verotuoton arvioitiin olevan noin 25 miljoonaa euroa vuodessa. Verohallinto tilittää kaivosmineraaliveroa yhteensä 20 kunnalle. Eniten veroa kertyi Sotkamon kunnalle, noin 4,9 miljoonaa euroa. Myös Sodankylä (4,4 milj. euroa) ja Keminmaa (noin 4,7 milj. euroa) saavat kaivosmineraaliverosta yli neljän miljoonan euron kertymän. Seuraavaksi eniten veroa kertyi Kittilän (2 milj. euroa) ja Siilinjärven (1,7 milj. euroa) kunnille sekä Kajaanin kaupungille (1 milj. euroa).  

Ylitarkastaja Santeri Aila Verohallinnosta kertoo, että kaivosmineraaliveron tarkoitus on korvata uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä Suomen valtiolle.
- Kaivosmineraalivero on oma-aloitteinen vero eli kaivosyhtiöiden pitää itse ilmoittaa ja maksaa vero Suomessa louhituista kaivosmineraaleista. Veron maksaa käytännössä toimija, joka on louhinut kaivosmineraalin, ja jolta edellytetään kaivoslainsäädännön mukainen lupa kaivostoiminnan harjoittamiseen. 
- Sellaisista kaivosmineraaleista, jotka on louhittu muualla kuin Suomessa ja jotka tuodaan Suomeen rikastettavaksi tai jalostettavaksi, ei tarvitse maksaa veroa. Myöskään kullanhuuhdonnasta ei veroa tarvitse maksaa, Aila kertoo. 

Kaivosyhtiöt maksoivat vuodelta 2024 kertyneen kaivosmineraaliveron Verohallinnolle maaliskuussa 2025. 

Kaivosmineraaliveron tuotosta 60 prosenttia tilitetään niille kunnille, joissa kaivokset sijaitsevat. Loput 40 prosenttia Verohallinto tilittää valtiolle. 
- Verotuotto tilitetään sille kunnalle, jonka alueella sijaitsee kaivoksen niin sanottu varsinainen kaivosalue. Jos kaivos sijaitsee useamman kuin yhden kunnan alueella, verotuotto jaetaan pinta-alojen suhteessa. Sijaintikunta ja pinta-ala määräytyvät kaivoslainsäädännössä tarkoitetun lainvoimaisen luvan mukaan, selittää Santeri Aila. 

Fakta: Kaivosmineraalivero on valmistevero 

  • Hopeasta, koboltista, kromista, kullasta, kuparista, litiumista, lyijystä, nikkelistä, palladiumista, platinasta, sinkistä ja uraanista vero määräytyy rikastukseen toimitetun kaivosmineraalin sisältämän metallin määrän ja verotusarvon perusteella. 
  • Näiden mineraalien osalta vero on maksettava myös sellaisista rikastukseen toimitetun kaivosmineraalin sisältämistä metalleista, joita ei saada hyödynnettyä rikastusprosessissa.
  • Muista kaivosmineraaleista vero määräytyy louhintamäärän perusteella.
  • Sivukivestä eli kiviaineksesta, jota joudutaan louhimaan hyödynnettävien kaivosmineraalien saavuttamiseksi, ei tarvitse maksaa kaivosmineraaliveroa.
10.04.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 10.4. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa kevään ajankohtaista asiaa
10.04.2026 16.10Olander luottaa Willeen
10.04.2026 10.00Oikea Konekauppa alkaa myydä ja huoltaa Solis ja Thaler tuotteita Suomessa
08.04.2026 12.10Metso solmi merkittävän sopimuksen kuparinjalostusteknologian toimittamisesta greenfield-projektiin Peruun
08.04.2026 11.00Raskaspari järjestää raskaan kaluston kiertueen jälleen toukokuun alussa
08.04.2026 9.00Oulun Lämpöputkitus Oy liittyy osaksi Lohkare Infra -konsernia
03.04.2026 18.00KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - Pääsiäisen lähetyksessä tarjolla laaja kattaus maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
03.04.2026 10.00Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - tuotettu jokaisena viikkona eli 312. perjantaina peräkkäin
02.04.2026 11.00Auris käynnistää bioperäisen hiilidioksidin teollisen hyödyntämisen
30.03.2026 8.30Kamera- ja kalustonhallintajärjestelmien ykkösvalinta

Siirry arkistoon »