Malminetsintä väheni, kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat

30.03.2025 11.00

tukes.jpg

Malminetsintään investoitiin Suomessa 90,5 miljoonaa euroa, mikä on 4 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tutkimustoimintaan oikeuttavien malminetsintälupa-alueiden yhteenlaskettu pinta-ala nousi 3050 neliökilometriin.

Malminetsintä keskittyy edelleen Lappiin, jonne kohdistui 75 % Suomessa tehtävästä malminetsinnästä. Malminetsinnän kasvua vauhdittavat vihreän siirtymän tarvitsemat metallit ja taloudellisen epävarmuuden kiihdyttämä kullan hinnan nousu.  Kaivosteollisuuden investoinnit kasvoivat 18 % edellisestä vuodesta 449 miljoonaan euroon ja kaivostoiminnan louhinta laski 6 %. 

 Malminetsintään investoitiin aiempaa vähemmän 

Malminetsinnästä raportoi viime vuonna Tukesille 60 yhtiötä. Ne investoivat malminetsintään yhteensä 90,5 miljoonaa euroa, mikä on 4 % vähemmän kuin edellisvuonna. Investointien väheneminen Suomessa seurasi kansainvälistä kehitystä. 

Malminetsinnän investoinnit kohdistuvat edelleen pääosin perusmetallien, eli nikkelin ja kuparin sekä jalometalleista kullan etsintään. 20 suurinta yhtiötä vastasi n. 90 % malminetsinnän kustannuksista. Korkeat  kullan ja kuparin hinnat aktivoivat malminetsintää Suomessa ja akkuteknologian mineraalien kysyntä ylläpitää koboltin ja litiumin etsintää. Yhtiöt investoivat malminetsinnän ympäristöselvityksiin ja luontovaikutusten arviointiin yhteensä 4,7 miljoonaa euroa. 

Malminetsintäkairauksia tehtiin yhteensä 255 kilometriä, vähennystä edellisvuoteen oli 11 %.  Samanaikaisesti malminetsintään oikeuttava kaivoslain mukainen malminetsintäpinta-ala nousi uuteen ennätykseen 3050 km2. Yhtiöt haluavat pitää kiinni metallien löytymisen kannalta geologisesti mielenkiintoisista alueista.

Maanomistajille maksettiin 8,1 miljoonaa euroa malminetsintäkorvauksia, mikä oli 19 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Summasta yli neljä miljoonaa maksettiin Metsähallitukselle. Malminetsintälupien valmisteluun tarkoitetulle varaukselle määrättiin vuoden 2023 lakimuutoksessa hehtaariperusteinen veroluonteinen maksu (yksi euro/ha). Maksu on pienentänyt  lakimuutoksen tavoitteiden mukaisesti varausalueiden kokoa merkittävästi.

Kaivostoiminnan investoinnit lisääntyivät 

Louhinnasta raportoi 22 yhtiötä 44 kaivokselta. Yhtiöt investoivat kaivostoimintaan 449 miljoonaa euroa, mikä on 18 % enemmän kuin edellisvuonna. Merkittävimmät investoinnit tehtiin Kevitsan, Terrafamen ja Rapasaaren (Keliber) kaivoksilla. Isot investoinnit tehtiin myös Siilinjärven, Kittilän ja Kemin kaivoksilla.

Malmi- ja hyötykivilouhintaa tehtiin 44,3 miljoonaa tonnia, vähennystä edellisvuodesta oli 5 %.  Kaivosten kokonaislouhinta oli 120,8 miljoonaa tonnia, 6 % vähemmän kuin vuonna 2023. Kolme suurinta kaivosta Terrafame (44,2 Mt) Kevitsa (32,2 Mt) ja Siilinjärvi (28,4 Mt) vastasivat 87 % kaikkien Suomen kaivosten kokonaislouhinnasta.

Kaivosten louhinnan turvallisuus on vakiintunut vuonna 2016 saavutetulle hyvälle tasolle. Yhden päivän poissaoloon johtaneet kaivostapaturmat ovat pysyneet matalalla tasolla.

Suomen houkuttavuus malminetsinnän investoinneille laskussa 

Fraser-instituutin kysely koskien eri valtioiden houkuttelevuutta malminetsintä- ja kaivosinvestoinneille julkaistiin kesällä 2024. Suomen pisteet ovat laskeneet merkittävästi takavuosien tasosta. Viime vuosina on yhtiöiden parissa syntynyt epävarmuutta Suomen malminetsinnän ja kaivostoiminnan kokonaislupajärjestelmää kohtaan. Investointien houkuttelevuudessa Suomi oli vasta sijalla 17. Yhteiskunnallisessa toimintaympäristöindeksissä Suomi oli sijalla 8, mikä on Euroopan maista paras sijoitus. Yhtiöt arvostavat edelleen Suomen kallioperästä saatavan tietoaineiston laatua. 

Tukes toimii kaivosviranomaisena Suomessa. Vireillä olevien hakemusten kuulutusasiakirjat ja päätökset löytyvät verkkosivuilta. 

Hakemustilanne ja voimassa olevat lupa-alueet tietoineen löytyvät karttapalvelusta. 

10.11.2025 16.00Cat 325 -kaivinkoneelle uusi raskaan käytön alavaunu - lisää vakautta vaativiin olosuhteisiin
07.11.2025 20.00KATSO TÄSTÄ 7.11. LÄHETYS! Mielenkiintoinen kattaus kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - raportti Teknologia25 näyttelystä
03.11.2025 11.40YIT aloittaa louhintatyöt maailman suurimmassa lämmön kausivarastossa Vantaalla - urakan arvo 100 miljoonaa euroa
02.11.2025 11.00Uudella otteella raskaan kaluston välitykseen - Kokka ja Kone luottaa myynnin osaamiseen ja asiakaslähtöisyyteen
31.10.2025 20.00KATSO TÄSTÄ 31.10. LÄHETYS! Mielenkiintoinen kattaus kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
31.10.2025 11.00Terrafamen liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 2025, alhaiset hinnat ja valuuttakurssimuutokset heikensivät käyttökatetta
31.10.2025 9.51Develon tuo 3D-koneohjauksen kaikkiin 9-sarjan kaivinkoneisiin
28.10.2025 11.50Hitachi Construction Machinery uudistuu vaiheittain - uusi nimi LANDCROS
28.10.2025 11.40Uusi Steelwrist SQ40 laajentaa automaattikiinnikkeet myös 2 - 7 tonnin koneisiin
27.10.2025 11.45Kreate Oy on tehnyt sopimuksen SRV Infra Oy:n koko osakekannan ostosta

Siirry arkistoon »