Marakon ja Rammer ovat louhintayrittäjän luottokumppanit24.04.2025 15.00
Louhinta Kääntä urakoi vuosittain noin 5 miljoonaa tonnia kiviainesta eri puolilla Suomea. Rammer-vasarat ja Marakonin huolto on osoittautunut tehokkaimmaksi ja luotettavimmaksi yhdistelmäksi. Louhinta Kääntä tekee louhintatöitä niin kunnille, rakennusliikkeille kuin yksityisille maanomistajille. Työmaat vaihtelevat murskelouhinnoista rakennuspohjien tasaukseen ja yksittäisiin luonnonkivien räjäytyksiin. Käytännössä jokaisella työmaalla tarvitaan iskuvasaraa isompien lohkareiden rikkomiseen – ja Louhinta Käännällä se tarkoittaa yksiselitteisesti Rammeria. ”Meillä on ollut Rammereita vuodesta 2009 asti, ja niistä oli kokemusta jo ennen yrityksen perustamista. Olemme kokeilleet muitakin merkkejä, mutta Rammer ja Marakon ovat yhdessä osoittautuneet luotettavimmaksi ratkaisuksi”, Louhinta Käännän toimitusjohtaja Tuomo Kääntä (kuvassa) kertoo.
”Rammereiden käyttövarmuus on erinomainen, ne ovat kestäviä ja luotettavia. Kun kaikki vasarat ovat samankokoisia ja -mallisia, huolto ja varaosat on helppo järjestää. Rammerit sopivat kaikkiin kaivinkoneisiimme ja lavettikuljetukset onnistuvat ilman erityisjärjestelyjä”, Kääntä listaa etuja. Marakonin nopea palvelu pitää rikotuksen käynnissä Iskuvasaroiden luotettavuus ja toimiva huolto ovat ehdottoman tärkeitä. Käännän mukaan tilaajien aikataulut ovat tiiviitä ja epäluotettava laite voisi tulla erittäin kalliiksi, koska alavieskalaisen yrityksen työmaat voivat sijaita niin Pohjois- kuin Etelä-Suomessa. Marakonin henkilökohtainen asiakaspalvelu, toimiva huolto ja nopea varaosapalvelu ovat vakuuttaneet louhintayrittäjän. Marakonista on aina löytynyt ratkaisu, jolla toiminta ei keskeydy turhaan. "Työmaalla meni kerran iskuvasarasta osa rikki myöhään iltapäivällä. Soitin Marakonin huoltoon, ja varaosa laitettiin Lahdessa taksiin, joka toi sen suoraan työmaalle. Työ keskeytyi vain muutamaksi tunniksi ja jatkui heti osanvaihdon jälkeen", Kääntää kiittää.
Rammerin yksinkertainen rakenne helpottaa huoltoa. Kuljettaja voi tehdä perushuollot itse, ja laite ilmoittaa huollon tarpeesta 50 iskutuntia etukäteen. ”Rammerin kotelo kestää hyvin kivien pyörittelyä ja tarvittaessa siihen voi itsekin hitsata rautaa. Ei tarvitse olla kädet öljyssä tai mittailla kaasupainetta harva se päivä, vaan Rammer toimii niin kuin pitääkin", Kääntä mainitsee. Tehoa kentälle – melurajat haastavat kannattavuutta Kuvauspäivänä Louhinta Kääntä urakoi yksityistä murskakenttää Korpilahdella, josta irrotettiin noin 15 000 tonnia kiviainesta. Räjäytys onnistui hyvin, vaikka kiviaines oli varsin kovaa. Rammer 3288E suoriutui omasta tehtävästään mobiilin murskekoneen vieressä vaivatta. ”Haja-asutusalueella ympäristölupien aikarajat melulle ovat yleensä joustavia, jolloin voi tehdä pidempää päivää tai kahta vuoroa toisin kuin kaupunkikohteissa. Reissuhommissa kustannukset kasvavat helposti majoituksista ja palkkakustannuksista, jos päivät jäävät lyhyiksi.” Käännän mukaan suuri osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää työn luonteen. Teknologia ilmoittaa huollosta ja iskusarjoista Rammerin teknologia tukee myös kuljettajia: järjestelmä seuraa huoltovälin lisäksi iskusarjoja, mikä auttaa ohjaamaan käyttöä. "Ihanteellinen iskusarja kestää 4–5 sekuntia, minkä jälkeen kiveä pitää jo kääntää. Tietokoneelta näkee, jos on hakattu liikaa samaan kohtaan – siitä on hyötyä kuljettajakoulutuksessa", seitsemän firman omaa kaivinkoneenkuljettajaa työllistävä Kääntä kertoo. Kaivinkoneenkuljettaja Ari Haapakoski on varsin tyytyväinen uuden Rammer 3288E:n toimivuuteen ja iskuvoimaan. Yhdessä Volvo EC300EL Hybridin kanssa on saavutettu rahanarvoisia hyötyjä. ” Volvo EC300EL Hybrid ja Rammer 3288E ovat sopiva parivaljakko rikotukseen, tehot riittävät isommillekin työmaille”, Haapakoski toteaa. Yrittäjänä Kääntä iloitsee erityisesti hybriditeknologian ja energiantalteenoton tuomista polttoainesäästöistä. "Yhdistelmä säästi tietyissä kohteissa 3–4 litraan polttoainetta tunnissa. Säästöt ovat huomattavat, kun käyttötunteja on vähintään 40 viikossa ja meillä on viisi hybridi-Volvoa”, Kääntä laskeskelee ja mainitsee myös päästövähennykset. Järkevä investointi myös pitkällä aikavälillä Kääntä arvostaa myös Rammer-vasaroiden hyvää jälleenmyyntiarvoa. Huolletuilla laitteilla oli helppo käydä kauppaa Marakonin kanssa. "Kalusto pidetään tarkoituksella suhteellisen uutena, jotta vältytään katkoksilta. Rammerilla rikotaan kiveä, muilla tehdään linnunjuottokuppeja”, Kääntä virnistelee lopuksi. Louhinta Kääntä:
![]() |