Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi kaksi lupapäätöstä Terrafamen sulkemisrakenteista23.06.2025 11.00
Terrafame on valmistautunut käytöstä poistuvien tuotanto- ja jätealueiden sulkemiseen jo vuosien ajan aktiivisen tuotantotoiminnan ohella. Yhtiö on myös jättänyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle (PSAVI) kokonaisvaltaisen sulkemissuunnitelman vuoden 2024 lopussa. Teollisuusalueella on ollut jo noin 10 vuoden ajan sulkemisrakenteisiin liittyvää koetoimintaa niin sivukivialueilla, sekundääriliuotusalueella kuin kipsisakka-altaillakin. Näiden kokeiden sekä erilaisten laboratoriotestien perusteella on päädytty esittämään PSAVI:lle sulkemisrakenteita, joiden toimivuutta PSAVI on näissä lupapäätöksissään arvioinut. Lupapäätöksissään PSAVI hyväksyi pääosin Terrafamen esittämät sulkemisrakenteet, lukuun ottamatta tiivisrakenteen yläpuolista suoja- ja kasvukerrosta, jonka paksuutta PSAVI kasvatti. ”Olemme tyytyväisiä, että sivukivialueiden sulkemista koskevat lupapätökset on saatu, joten sivukivialueiden sulkemista päästään toteuttamaan suunnitellusti. Tavoitteena on sulkea sivukivialueita KL1 ja KL2 noin 30 ha kesäkauden 2025 aikana”, kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla kommentoi. “Ensitarkastelun perusteella lupamääräykset vaikuttavat toimivilta, mutta perehdymme päätöksiin tarkemmin ja arvioimme myös mahdollisia muutoksenhakutarpeita”, Hilla toteaa. |