Jussi Niemelä Lohkare Infra Oy:n toimitusjohtajaksi

18.08.2025 9.50

lohkare.jpg

Lohkare Infra -konsernin toimitusjohtajaksi on nimitetty Jussi Niemelä. Niemelä aloittaa tehtävässään maanantaina 18. elokuuta 2025. Hän on tunnettu kokeneena yritysten kasvun rakentajana ja on aiemmin toiminut muun muassa Delete Groupin, Kotikatu Groupin, DEN Groupin ja Oiva Isännöinti Groupin toimitusjohtajana.

”Olemme erittäin iloisia saadessamme Jussin johtamaan Lohkare Infraa. Hänellä on vakuuttava näyttö menestyksekkäistä buy-and-build -hankkeista, toimimisesta   konserniyhtiöiden yrittäjätaustaisen johdon kanssa sekä yritysten kannattavasta kasvattamisesta. Tämä osaaminen tukee loistavasti Lohkareen tavoitetta rakentaa infrarakentamisen alalle ketterä ja vahva toimija”, sanoo Lohkare Infran hallituksen puheenjohtaja Hannu Leinonen.

Lohkare Infra -konserniin kuuluvat VM Suomalainen Oy, Lännen Alituspalvelu Oy ja Oteran Oy (kauppa Oteran Oy:stä edellyttää viranomaishyväksyntää, jonka odotetaan toteutuvan vuoden 2025 aikana). Yhtiön yhteenlaskettu liikevaihto on lähes 200 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 25 miljoonaa euroa.

Lohkare toimii uniikilla hajautetulla johtamismallilla, jossa itsenäiset, vahvat yhtiöt toimivat osana konsernia säilyttäen yrittäjähenkisen toimintakulttuurin. Konsernin tavoitteena on kasvaa orgaanisesti ja yritysostojen avulla, vahvistaen asemaansa yhtenä alan suurimmista ja kilpailukykyisimmistä toimijoista Suomessa.

”Lohkareella on poikkeuksellisen vahva perusta ja erinomainen tiimi. On hienoa päästä rakentamaan tästä lähtökohdasta kestävää kasvua yhdessä osaavien yrittäjien ja Tritonin kanssa,” sanoo Lohkare Infran tuleva toimitusjohtaja Jussi Niemelä.

10.04.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 10.4. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa kevään ajankohtaista asiaa
10.04.2026 16.10Olander luottaa Willeen
10.04.2026 10.00Oikea Konekauppa alkaa myydä ja huoltaa Solis ja Thaler tuotteita Suomessa
08.04.2026 12.10Metso solmi merkittävän sopimuksen kuparinjalostusteknologian toimittamisesta greenfield-projektiin Peruun
08.04.2026 11.00Raskaspari järjestää raskaan kaluston kiertueen jälleen toukokuun alussa
08.04.2026 9.00Oulun Lämpöputkitus Oy liittyy osaksi Lohkare Infra -konsernia
03.04.2026 18.00KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - Pääsiäisen lähetyksessä tarjolla laaja kattaus maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
03.04.2026 10.00Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - tuotettu jokaisena viikkona eli 312. perjantaina peräkkäin
02.04.2026 11.00Auris käynnistää bioperäisen hiilidioksidin teollisen hyödyntämisen
30.03.2026 8.30Kamera- ja kalustonhallintajärjestelmien ykkösvalinta

Siirry arkistoon »