Esiselvitys Kainuun Mineraaliteollisuuspuistosta käynnistyy

24.03.2026 11.00

sotkamo_logo_sininen_3r-pienenennetty-22-220x120q85epng.jpg

Kaivannaisala ja kemianteollisuus ovat Kainuussa merkittäviä kärkitoimialoja. Sotkamon kunta ja Kajaanin kaupunki ovat nostaneet esiin tarpeen selvittää mineraaliteollisuuspuiston perustamisen mahdollisuudet alueelle. 

Mittaustekniikkaan ja dataosaamiseen erikoistuneen CEMIS-tutkimus- ja koulutuskeskuksen jäsenistä Kajaanin ammattikorkeakoulu toteuttaa hankkeen, jossa laaditaan Kainuun Mineraaliteollisuuspuiston esiselvitys ja tiekartta jatkotoimille. Hanke on saanut Pohjois-Suomen Elinvoimakeskuksen myöntämää toimintaympäristön kehittämisavustusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

"Tavoitteena on koota kaivosteollisuuden ja kiertotalouden ympärille yrityksiä, tutkimusta ja koulutusta, jotka vahvistavat mineraalien jatkojalostusta ja uusien kiertotalouden ratkaisujen käyttöönottoa”, kertoo Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen.

Vahvistusta maakunnan tavoitteisiin ja kestävään kehitykseen

Hanke vahvistaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa kaivannaisalalla, edistää kiertotalouden ratkaisuja ja monipuolistaa alueen erikoistumispohjaa. Hanke ei ole uuden kaivostoiminnan edistämistä vaan tähtää olemassa olevien kaivosten kiertotalouden ja mineraalien jatkojalostuksen vahvistamiseen.

Teollisuuspuiston ja siihen liittyvän ekosysteemin syntyminen loisi uusia mahdollisuuksia yrityksille kehittää tai laajentaa toimintaansa sekä aloittaa uusia liiketoimintoja. Erityisesti kiertotalouteen liittyvät ratkaisut tukevat kestävän kaivostoiminnan periaatteiden toteutumista.

"Mineraaliteollisuuspuisto voi muodostua yhdeksi Kainuun tulevaisuuden kärkihankkeista. Esiselvitys antaa meille mahdollisuuden arvioida, miten osaamisemme ja tutkimusinfrastruktuurimme voivat parhaiten tukea uudenlaisen teollisen ekosysteemin rakentumista alueelle", CEMISin johtaja Niina Ahtonen kuvaa.

"Kaivannaisalalla on suuri merkitys Kajaanille jo nykyisin Terrafamen laajojen vaikutusten ansiosta. Mikäli mineraaliteollisuuspuisto käynnistyy ja kykenee luomaan uutta yritystoimintaa niin sillä tulee olemaan myönteinen vaikutus Kajaaniin. Uskon että Mineraaliteollisuuspuisto vahvistaisi merkittävästi alan osaamista Kajaanin oppilaitoksissa ja TKI-toiminnassa", arvioi hanketta Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen.

Ajankohtainen aloite muuttuvassa toimintaympäristössä

Esiselvitys käynnistetään tilanteessa, jossa Euroopan unionin kriittisten raaka-aineiden asetus (CRMA) ja Suomen kansallinen mineraalistrategia edellyttävät toimenpiteitä raaka-aineomavaraisuuden vahvistamiseksi. Taustalla vaikuttavat geopoliittiset muutokset, puhtaan siirtymän ja yhteiskunnan sähköistymisen lisäämä raaka-aineiden tarve sekä huoltovarmuuteen liittyvät kysymykset, kuten lannoiteteollisuuden raaka-aineketjut. 

Hanke vahvistaa yhteistyötä yritysten, tutkimuksen ja koulutuksen välillä ja luo edellytyksiä uuden teollisen ekosysteemin syntymiselle Kainuuseen.

11.09.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 11.9. LÄHETYS! Kuljetus, maanrakennus ja metsäalan tämän viikon ykkös puheenaiheet
08.09.2026 16.00Suomen suurimmat Aurauspäivät järjestetään Nurmijärven Ilvesvuoressa 24.-25.9. torstaina ja perjantaina
05.09.2026 20.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 3/3 - lauantain näyttelypäivän kattava kooste
04.09.2026 20.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 2/3 - perjantai näyttelypäivän vauhdikasta menoa
03.09.2026 20.00KATSO TÄSTÄ METKO-LÄHETYS OSA 1/3 - Näyttelyn avajaispäivän raportti
01.09.2026 18.00Hydroscand mukana FinnMetkossa osastolla 366-368 - tarjolla hydrauliikkaa ja paljon muuta
01.09.2026 13.50Vuosaaren sataman laajentamisen ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy
31.08.2026 9.00DYNASET on aloittanut hydraulisten lisälaitteidensa vuokraustoiminnan
31.08.2026 8.00Perusväylänpidon rahoitus on romahtamassa - uhkaa jo Suomen kasvunäkymiä
28.08.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 28.8. LÄHETYS! Mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - FinnMetko näyttelyn ennakkotunnelmia

Siirry arkistoon »