Reacton -sammutusjärjestelmät Suomen markkinoille

27.03.2026 8.30

bussi1.jpgBussiPro Oy on aloittanut englantilaisten Reacton -sammutusjärjestelmien maahantuonnin. Kuvassa järjestelmää asennetaan Cat -pyöräkuormaajaan, mihin tuli ns. dual system -ratkaisu missä on sekä neste- että jauhesammutus.

Jo 17 vuoden ajan sammutusjärjestelmiä myynyt ja asentanut lahtelainen BussiPro on aloittanut työkoneisiin, kuljetuskalustoon ja kiinteisiin laitoksiin tarkoitettujen Reacton -sammutusjärjestelmien maahantuonnin. 

- Yrityksen toiminta alkoi vuonna 2008 linja-autojen lasien ja varaosien ympäriltä, laajentuen hiljalleen myös muun kuljetuskaluston varaosiin sekä asiantuntijapalveluihin. Sammutusjärjestelmien tekniikasta, asennuksista, ylläpidosta ja huoltoverkoston kehittämisestä on kertynyt laajasti kokemusta, joten päätimme aloittaa yhteistyön englantilaisen Reactonin kanssa heidän virallisena maahantuojanaan. Myös asiakkaiden keskuudessa on ollut tarvetta uudelle, edistykselliselle vaihtoehdolle sammutusjärjestelmien markkinoilla, millä voidaan myös kustannustehokkaasti korvata käytössä olevat ikääntyneet järjestelmät, kertoo BussiPro Oy:n toimitusjohtaja Jussi Raunisto.

bussi2.jpg

Laatua Englannista vaativiin käyttökohteisiin

Urakointipuolen taustan omaava Reacton on valmistanut sammutusjärjestelmiä vuodesta 2016.

- Sammutusjärjestelmien valmistus lähti omista tarpeista jätteenkäsittelypuolen paloherkkiin murskaimiin, kun haluttiin käyttöön luotettavasti toimivat ja helposti asennettavat, ympäristövaatimukset täyttävät järjestelmät järkevään hintaan. Tuotekehitysvaiheen ja omien käyttökokemusten jälkeen todettiin uudenlainen sammutusjärjestelmä niin toimivaksi, että päätettiin aloittaa sen valmistus myös kaupalliseen käyttöön. Niin syntyi Reacton, joka on valmistanut jo kymmeniä tuhansia järjestelmiä laajasti eri markkina-alueille. Tuotanto ja kriittisten komponenttien valmistus tapahtuu edelleen Englannissa Essexissä, mikä takaa korkean laadun standardien ja vakuutusyhtiöiden vaatimusten mukaan, sanoo Raunisto.

bussi3.jpgTyökoneen tai ajoneuvon ohjaamoon tulee hallintapaneeli, mistä voi varmistaa automaattisesti toimivan järjestelmän tilan yhdellä silmäyksellä ja myös laukaista järjestelmän tarvittaessa - myös ko-neen ulkopuolelle tulee myös manuaalinen aktivointikytkin.

Monenlaisiin tarpeisiin  modifioitava järjestelmä

Reacton -sammutusjärjestelmä on joustava ja monipuolinen, joten sillä voidaan toteuttaa luotettava palonsuojaus hyvin erilaisiin kohteisiin nopealla asennusajalla.

- Automaattisesti toimivassa järjestelmässä voidaan käyttää tarpeen mukaan sammutusaineena joko vaahtoa tai jauhetta – esimerkiksi osassa kaivoksia neste/vaahto on ainut sallittu vaihtoehto. Lisäksi voidaan tehdä dual system -järjestelmiä, joissa on molemmat sammutusaineet, jolloin moottorin kuumalle puolelle suihkutetaan palon sattuessa nestettä ja yleissammutuksessa käytetään jauhetta. Työkoneen tai ajoneuvon ohjaamoon tulee hallintapaneeli, mistä voi varmistaa automaattisesti toimivan järjestelmän tilan yhdellä silmäyksellä ja myös laukaista järjestelmän tarvittaessa - myös koneen ulkopuolelle tulee myös manuaalinen aktivointikytkin. Sammutuslaitteistojen on paras olla yksinkertaisia kuten Reacton ja turhat ”kotkotukset” ja kikkailut vain lisäävät häiriöitä ja siten kustannuksia. Reacton toimii automaatilla täysin mekaanisesti, ilman sähköä, opastaa Raunisto.

bussi4.jpg- Panostamme Reacton -sammutusjärjestelmien myyntiin jatkossa vahvasti ja varastoimme tuotteet Lahdessa, mikä takaa nopeat toimitusajat niin uusille järjestelmille kuin varaosillekin, sanoo BussiPro Oy:n toimitusjohtaja Jussi Raunisto.

Maanlaajuinen asennus- ja huoltoverkosto

BussiPro on rakentanut Reacton -sammutusjärjestelmille maanlaajuisen asennus- ja huoltoverkoston. 

- Laadukkaan sammutusjärjestelmän lisäksi tarvitaan kentällä nopeasti reagoivaa ammattitaitoista palvelua lähellä asiakasta. Olemme saaneet yhteistyökumppaneiksi alan todellisia ammattilaisia, joiden osaaminen takaa sen, että järjestelmät asennetaan oikein sekä tarkastetaan ja huolletaan vaatimusten mukaisesti, ilmoittaa Raunisto.

bussi5.jpgBussiPro on rakentanut Reacton -sammutusjärjestelmille maanlaajuisen asennus- ja huoltoverkoston. Elokuun lopulla oli yrityksen oman henkilökunnan lisäksi maanlaajuisen huoltoverkoston edustajia tutustumassa uuteen järjestelmään ja oppimassa asennusta valmistajan edustajan kouluttamana. 

Nopea asentaa 

Elokuun loppupuolella BussiPron Lahden toimipaikassa tehtiin ensimmäinen Reacton -sammutusjärjestelmän asennus Cat -pyöräkuormaajaan.

- Mukana oli oman henkilökuntamme lisäksi maanlaajuisen huoltoverkoston edustajia tutustumassa uuteen järjestelmään ja oppimassa asennusta valmistajan edustajan kouluttamana. Reacton on viisaasti toteutettu järjestelmä ja asennus sujui jopa odotuksia nopeammin: siinä ei ole lainkaan putkistoa, jakelujärjestelmä koostuu letkuista ja jakelujärjestelmä vaatii totuttua vähemmän suuttimia. Maxpon jälkeen olemme korvanneet linja-autojen 10-vuotishuolloissa vanhat sammutuslaitteistot Reactonilla, asentaneet laitteiston räjähdeaineautoon sekä tilauskannassa on useampi puuhakkuri/murska ja työkone, toteaa Raunisto.

bussi6.jpgBussiPron toimitilat ja varasto sijaitsevat Lahden Jokimaassa osoitteessa Vasarakatu 2.

 
10.04.2026 22.00KATSO TÄSTÄ 10.4. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa kevään ajankohtaista asiaa
10.04.2026 16.10Olander luottaa Willeen
10.04.2026 10.00Oikea Konekauppa alkaa myydä ja huoltaa Solis ja Thaler tuotteita Suomessa
08.04.2026 12.10Metso solmi merkittävän sopimuksen kuparinjalostusteknologian toimittamisesta greenfield-projektiin Peruun
08.04.2026 11.00Raskaspari järjestää raskaan kaluston kiertueen jälleen toukokuun alussa
08.04.2026 9.00Oulun Lämpöputkitus Oy liittyy osaksi Lohkare Infra -konsernia
03.04.2026 18.00KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - Pääsiäisen lähetyksessä tarjolla laaja kattaus maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
03.04.2026 10.00Ammattilehden Hyviä uutisia! lähetys täyttää kuusi vuotta - tuotettu jokaisena viikkona eli 312. perjantaina peräkkäin
02.04.2026 11.00Auris käynnistää bioperäisen hiilidioksidin teollisen hyödyntämisen
30.03.2026 8.30Kamera- ja kalustonhallintajärjestelmien ykkösvalinta

Siirry arkistoon »