Vuokrakone oli viisas ratkaisu sorasesongiksi28.03.2026 8.30
Soramateriaalien toimitus on kausiluontoista, joten kun Soraliike Lehtovaaralla oli tarvetta nostaa pyöräkuormaaja kapasiteettia, päädyttiin koneen vuokraukseen sesongin ajaksi. Soraliike Lehtovaara Oy on piikkiöläinen perheyritys, minkä toiminnan Martti Lehtovaara aloitti vuonna 1946 heti sotien jälkeen. Veljekset Jukka ja Jari Lehtovaara jatkoivat isänsä jäljissä ja tekivätkin yrityksestä vuosien saatossa tunnetun ja vakavaraisen. Nyt toiminta on siirtymässä veljeksiltä serkuksille, kun ohjia on ottamassa Jarin poika Petri Lehtovaara sekä Jukan poika Topias Lehtovaara. Yrityksessä on vakituisesti töissä vielä neljä Lehtovaaraa ja heidän lisäksi kolme vakituista työntekijää sekä tärkeitä ”vakituisia” sesonkityöntekijöitä. - Ensi vuonna juhlistetaan 80-vuotista historiaa kuljetus- ja maa-ainestoiminnassa, joten matkan varrella on nähty monenlaisia aikoja mutta maa-aineksia sekä kuljetuspalveluita on aina kuitenkin tarvittu. Nytkin vaikka rakentamisessa on eletty haasteellisia aikoja jo pitkään niin koko ajan materiaaleja on saatu toimittaa ja pientä piristymisen merkkiäkin on nyt kesän ja syksyn aikana ollut ilmassa. Merkittävä osa asiakaskunnastamme on rakennusliikkeitä, maanrakentajia ja betonialan valmistajia, mutta lisäksi toimitamme maa-aineksia yksityistalouksille sekä kunnalliselle puolelle, kertoo Topias Lehtovaara.
Maa-ainekset kaikkiin tarpeisiinMaa-ainesten jalostus, myynti ja kuljetus on Soraliike Lehtovaaran toiminnan peruskivi. - Meillä on Sauvossa useita sora-alueita ja kiviainespaikka Paimiossa, missä otetaan vastaan myös maa-aineksia mepana. Niistä toimitetaan materiaalia asiakkaille laajasti Turun talousalueelle sekä myös omiin tarpeisiimme; teemme urakointipuolella lähinnä urheilukenttien ja hallien pohjia. Lisäksi Piikkiön noutopihalta saa sora- ja kiviainekset sekä mullat ja kasvualustat kyytiin lastattuna. Hoidamme myös perille kuljetukset kuorma-autoilla joko irtotavarana tai suursäkeissä, sanoo Lehtovaara.
Laajalla kalustollaMonipuolinen toiminta vaatii laajasti kone- ja kuljetuskalustoa. - Käytössä on viisi pyöräkuormaajaa ja puolen tusinaa erilaisia seuloja, kolme kaivukonetta, kolme sorakasetti yhdistelmää, yksi nosturi/koukkuauto sekä paljon kaikenlaista urakoinnissa tarvittavaa laitetta, luettelee Lehtovaara.
Uusi pyöräkuormaaja vuokralleKun soramontun operointiin tarvittiin uutta pyöräkuormaaja, päätyi Soraliike Lehtovaara koneen vuokraukseen. - Meillä on jo monta omaa pyöräkuormaajaa mutta halusimme seulan syöttöön, altakantoon ja autojen lastaukseen sekä varastokasojen tekoon uuden sukupolven koneen, millä päästään alhaisempaan polttoaineenkulutukseen samalla kun päästötkin pienenevät. Laskelmia tehdessä vuokraaminen sesongin ajaksi tuntui viisaimmalle ratkaisuille ja kun Telakoneelta löytyi juuri oikean kokoinen, 28-tonninen aivan uusi Hyundai HL975A CVT -pyöräkuormaaja, päädyimme tekemään siitä sopimuksen alkukesästä sorakauden loppuun lokakuulle. Ja kun kone oli vasta tullut tehtaalta Humppilaan, saimme myös vaikuttaa sen varusteluun, mikä kuvaa Telakoneen asiakaslähtöistä palveluasennetta, Lehtovaara kehuu. Avoimien mielin uutta kokeilemaanSoraliike Lehtovaaralla ei ollut aiempaa kokemusta Hyundai koneista: - Yhden kerran olemme niitä vähän testailleet, kkun Telakone aikanaan järjesti koeajopäivän tontillamme Piikkiössä, mutta muuten lähdettiin avoimin mielin tutustumaan meille uuteen merkkiin. Kaikki omat pyöräkuormaajamme ovat Volvoja ja toki niillä alkaa olla jo ikääkin, joten oli mielenkiintoista päästä testaamaan uuden sukupolven konetta perusteellisesti tositoimissa sekä näkemään miten toinen valmistaja pyöräkuormaajan tekee. Ja olihan koneessa jotain tuttuakin, kuten Tamtronin vaaka, joita meillä on käytössä useita, toteaa Lehtovaara. CVT-vaihteisto on erinomainenUusi kone vaatikin alussa kuljettajilta totuttelua: - Hyundaita ja varsinkin uutta nykyaikaista konetta pitää ajaa erilaisella asenteella kuin omia vanhempia ruotsalaismerkkejämme. Varsinkin kun se on varustettu portaattomalla ZF CVT -automaattivaihteistolla, mikä optimoi koneen tehoa automaattisesti kuorman ja nopeuden mukaan. Vaihteisto tekee työskentelystä sulavaliikkeistä ja tuloksellista, mutta hetken se vaatii, että käytön oppii, kun ei CVT-vaihteistoa voi luistattaa kuten on totuttu. Silti puomi nousee tehokkaasti, vaikka ei paina kaasua samaan aikaan kun lastataan autoja tai syötetään välppää, sanoo Lehtovaara.
Painoltaan 28-tonninen Hyundai HL975A CVT -pyöräkuormaaja on varustettu portaattomalla ZF CVT-vaihteistolla, mikä optimoi koneen tehoa automaattisesti kuorman ja nopeuden mukaan. Kuormaajan hydrauliikka tunnistaa kuorman painon automaattisesti ja koneen ohjausjärjestelmä on sähköhydraulinen. Ennakkoluulot katosivatVankkarakenteisen Hyundai HL975A CVT -pyöräkuormaajan kaatokuormaluvut ovat suorassa 19800 ja linkussa 17200 kg. Moottori on polttoainetaloudellinen, Stage V-hyväksytty Cummins X12, josta irtoaa kuskin käyttöön järeät 335 hevosvoiman bruttotehot. Myös päästöjä ja huollon tarvetta hillitsevä pakokaasujen jälkikäsittelyjärjestelmä kuuluu koneen ominaisuuksiin. Kuormaajan hydrauliikka tunnistaa kuorman painon automaattisesti ja koneen ohjausjärjestelmä on sähköhydraulinen. - Työskentely on tarkkaa, tehokasta sekä kuljettajalle miellyttävää myös haastavissa tilanteissa. Ajoimme Hyundailla yhteensä yli 500 tuntia, joten siinä ajassa pääsee jo käsitykseen koneen ominaisuuksista ja voimme todeta, että kaikki mahdolliset ennakkoluulot meille vierasta merkkiä kohtaan katosivat, sillä kyseessä on todella kaikin puolin erinomainen pyöräkuormaaja kovaan työntekoon, Lehtovaara analysoi.
Pian 80-vuotta täyttävä Soraliike Lehtovaara on perheyritys kolmannessa polvessa; kuvassa serkukset Topias (vas.), Eveliina ja Petri Lehtovaara vuosimallia 1949 olevan Austinin vierellä. Isoisä Martti Lehtovaara aloitti aikanaan samanlaisella kuorma-autolla kuljetustyöt. Voimaa löytyy - polttoainetaloudellisestiErityisesti Hyundaissa vakuutti voima ja polttoainetaloudellisuus: - Jykevä CVT-vaihteisto pelaa hienosti soran kannossa ja kone menee kuin ohjus kasan päälle sekä nousee vauhdilla jyrkätkin mäet, joita sora-alueellamme on paljon. Ja todella positiivinen yllätys oli polttoaineenkulutus, mikä on ollut alhaisempi kuin edes odotimme: koko vuokra-ajan keskikulutus on ollut vain 16,0 litraa tunnissa, seulonnassa ollaan päästy 14,5 litraan, ilmoittaa Lehtovaara. Mukava ja ergonominen työpaikkaMyös Hyundain uusi tilava ja todella hiljainen ohjaamo saa kiitosta: - Tasokas ohjaamo on suunniteltu viihtyisäksi työpaikaksi ja näkyvyys on hyvä joka suuntaan kun ikkunat ovat tarpeeksi suuret, mikä tehostaa työskentelyä sekä parantaa turvallisuuttaa, Topias sanoo Lehtovaara. |



- Oli mielenkiintoista päästä testaamaan uuden sukupolven konetta ja meille täysin uutta merkkiä perusteellisesti tositoimissa lähes koko sorasesongin ajan. Hyundai vakuutti ominaisuuksillaan sekä todella alhaisella polttoaineenkulutuksella, kehuu Topias Lehtovaara.
Myös koneen huoltaminen on tehty helpoksi: konepeitot aukeavat kunnolla ja keskeiset huoltokohteet ovat helposti saavutettavia. Uuden ECD-moottoridiagnostiikkajärjestelmän avulla tieto mahdollisista toimintahäiriöstä lähtee heti eteenpäin, mikä varmistaa huollon nopean toteutumisen. Hi MATE -järjestelmän avulla voidaan seurata koneen huoltotarpeita ja tuottavuutta myös etänä.

