INFRAn Paula Laukkasen mukaan saavutettavuus ja energiaverkot ratkaisevat Itä-Suomen uuden kasvun

02.06.2026 11.00

INFRA-Endomines-Pampalo-Kaivos.jpg

Itäinen Suomi tarvitsee uuden kasvutarinan suljetun itärajan ja metsäteollisuuden murroksen paineessa, arvioi INFRA ry:n Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan uusi toiminnanjohtaja Paula Laukkanen. Ratkaiseva kysymys on, pystytäänkö Itä-Suomeen rakentamaan saavutettavuus- ja energiaratkaisut, jotka houkuttelevat alueelle uusia investointeja.

”Tiestön kunto, toimivat raideyhteydet ja sähköverkkojen vahvistaminen ratkaisevat sen, syntyykö Itä-Suomeen uusia investointeja vai valuuko kasvu muualle”, joensuulainen Paula Laukkanen sanoo. 

Rakennusalan vaikea suhdanne näkyy Itä-Suomessa, mutta infrarakentaminen on kannatellut alaa etenkin siellä, missä uusia yksityisiä investointeja on saatu liikkeelle. Samalla maakuntien eriytyminen on voimistunut. 

EK:n investointi-ikkunan mukaan vihreitä investointeja on päätös- tai käynnistysvaiheessa Pohjois-Savossa 674 miljoonan euron ja Pohjois-Karjalassa 151 miljoonaa euron edestä.  

Suunnitteilla olevissa hankkeissa ero syvenee: Pohjois-Savossa investointipotentiaalia on dataikkunan mukaan 2,1 ja Pohjois-Karjalassa 0,4 miljardia euroa. 

”Ero kertoo, miten valtava merkitys saavutettavuudella, energiaverkoilla ja alueen vetovoimalla on investointien sijoittumisessa. Tätä kehitystä voidaan tasata oikeilla päätöksillä”, Laukkanen sanoo. 

Yhteydet ratkaisevat työpaikat ja turvallisuuden 

INFRAn Paula Laukkanen pitää myönteisinä hallituksen kehysriihipäätöksiä Itä-Suomen liikenneinvestoinneista ja erityistalousalueesta, mutta korostaa, että poikkeuksellinen tilanne edellyttää pitkäjänteisiä ratkaisuja. 

”On tärkeää ymmärtää, että Itä-Suomen väylät eivät ole vain aluepolitiikkaa. Ne ovat myös turvallisuus-, huoltovarmuus- ja elinkeinopolitiikkaa. Ilman toimivia yhteyksiä ei synny uusia työpaikkoja, teollisuutta eikä matkailua.” 

Uuden kasvun aihioita Laukkanen näkee vety- ja biotaloudessa, energian varastoinnissa, turvallisuusosaamisessa ja matkailussa. Fotoniikassa Joensuusta on tullut yksi johtavista eurooppalaisista osaamiskeskittymistä, ja ala kasvaa nopeasti. Kaivostoiminta on nyt yksi infra-ajureista, josta on odotettavissa kasvutarinoita jatkossa. 

”Jos emme maantieteen vuoksi ole kaikissa investoinneissa ykkösalue, meidän pitää olla parhaita niissä missä meillä on aito kilpailuetu. Alueella on paljon osaamista, tilaa, energiaa ja mahdollisuuksia – ne pitää vain kytkeä toimivaan infraan.” 

”Nyt tarvitaan vahvaa alueellista ääntä” 

INFRAn toimitusjohtaja Paavo Syrjö pitää Laukkasen nimitystä tärkeänä Itä-Suomelle ja INFRAlle.  

”Itäinen Suomi tarvitsee juuri nyt vahvaa alueellista ääntä, joka ymmärtää infran merkityksen kasvulle, investoinneille ja turvallisuudelle. Kaupalliselta, kone- ja kiinteistöalalta kokemusta hankkinut Paula tuntee alueen tarpeet ja kykenee kokoamaan toimijoita yhteisen tulevaisuuskuvan taakse.” 

10.07.2026 18.00KATSO TÄSTÄ 10.7. LÄHETYS! Kuljetus, marakennus ja metsäalan asiaa Iron Ball gofista juonnettuna
08.07.2026 11.00FinnMETKOsta rakentuu taas Pohjoismaiden näyttävin konetyöalojen ajankohtaiskatsaus
03.07.2026 21.00KATSO TÄSTÄ 3.7. LÄHETYS! Heinäkuu starttasi vauhdilla kuljetus, maarakennus ja metsäalan uutisissa
01.07.2026 14.14Aramine ja sensmore automatisoivat akkukäyttöisen lastauskoneen Cemexin kaivoksessa Saksassa
01.07.2026 9.20Sandvikin uusi akkukäyttöinen DD423iE‑kaivosjumbo nostaa suorituskyvyn uudelle tasolle
29.06.2026 12.10Kaivosvesien hallinta uuden näyttelyn aiheena Outokummun kaivosmuseossa
26.06.2026 19.00KATSO TÄSTÄ 26.6. LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan ajankohtaista asiaa
22.06.2026 11.00Tamtron lanseeraa uuden Autonosturivaa'an tehokkaaseen materiaalinkäsittelyyn
22.06.2026 9.00Sami Jerkku Wille Machines Oy:n toimitusjohtajaksi
19.06.2026 14.00KATSO TÄSTÄ 19.6. JUHANNUS LÄHETYS! Kuljetus, maarakennus ja metsäalan mielenkiintoista asiaa

Siirry arkistoon »