Komatsun uusi PC220LC saapui Suomeen - Uutuus nyt koeajettavissa29.05.2026 17.22
![]() Suomen Rakennuskone Oy toi uuden sukupolven Komatsu PC220LC-12 -telakaivukoneen Suomeen sopivasti kesän sesonkiin. Bauma 2025 -messuilla esitelty uutuus ei ole pelkkä mallipäivitys aikaisemmasta PC210LC-11:stä, vaan lähes kokonaan uudelleen suunniteltu kone, jonka kehityksessä painopiste on ollut erityisesti polttoainetaloudessa, tuottavuudessa, hallittavuudessa ja kuljettajan työympäristössä.Suomen Rakennuskone Oy:n Vantaan toimipisteessä järjestetyillä koeajopäivillä urakoitsijat pääsivät tutustumaan Komatsun uusimpiin maanrakennuskonemalleihin käytännön työssä. Suurimman huomion keräsi uusi noin 23 tonnin painoluokkaan sijoittuva PC220LC, joka korvaa valmistajan Euroopan mallistossa aiemman PC210LC-mallin. Suomen Rakennuskone Oy:n Juha Alakosken mukaan uusi malli edustaa Komatsun keskikokoisten tela-alustaisten kaivukoneiden suurinta teknistä uudistusta pitkään aikaan. – Kokonaispaino on kasvanut hieman aikaisempaan verrattuna ja sitä kautta myös tuottavuus on noussut. Käytännössä kyseessä on lähes kokonaan uusi kone, Alakoski kertoo.
Voimanlähteenä uudessa PC220LC-12:ssa on 129 kilowatin korkean vääntömomentin Komatsu-dieselmoottori, jonka toimintaa on optimoitu aiempaa matalammille kierrosluvuille. Uuden moottorin, sähköisesti ohjatun hydrauliikan ja työtilojen yhteispelin ansiosta keskimääräinen polttoaineenkulutus pienenee valmistajan mukaan jopa 18 prosenttia. Uusi P+ -työtila puolestaan nostaa tuottavuutta jopa 18 prosenttia ja parantaa polttoainetaloutta parhaimmillaan 20 prosenttia. Myös kauhan ja varren voimat ovat kasvaneet noin seitsemän prosenttia edeltävään mallisukupolveen verrattuna.
HydraulijärjestelmäYksi merkittävimmistä uudistuksista on siirtyminen sähköiseen ensiohjaukseen. Samalla koko hydrauliikkajärjestelmä on suunniteltu uudelleen. – Pumput, pääventtiililohkot ja käytännössä koko hydrauliikkapuoli ovat uusia. Vanhasta mallista on säilynyt lähinnä osa alavaunun komponenteista, Alakoski kuvailee. Uuden järjestelmän keskeinen idea on hydraulienergian tehokkaampi hyödyntäminen. Sylinterien toiselta puolelta palaavaa öljyä voidaan hyödyntää aiempaa paremmin, jolloin hydraulipumppujen kuormitus vähenee. Käytännössä kaikkea työtä ei tarvitse enää tehdä pumpuilla, vaan järjestelmä pystyy hyödyntämään öljyn virtausta aiempaa tehokkaammin. – Sen ansiosta polttoaineenkulutus pienenee merkittävästi. Myös moottorin toimintaa on optimoitu vastaamaan uuden hydraulijärjestelmän vaatimuksia. Tehoa tuotetaan aiempaa pienemmillä kierrosluvuilla ja samalla käytössä on suurempi vääntömomentti. Sekin näkyy taloudellisuudessa ja käyttömukavuudessa, Alakoski sanoo.
Sähköohjaus jakaa mielipiteitä – mutta vakuuttaa nopeastiKuljettajien suunnalta eniten keskustelua herättävä uudistus on sähköinen ohjausjärjestelmä, joka poikkeaa tuntumaltaan perinteisestä hydraulisesta esiohjauksesta. Koeajopäivillä uuden järjestelmän tarkkuus keräsi kuitenkin runsaasti kiitosta myös muiden valmistajien koneisiin tottuneilta kuljettajilta. Välitön vaste tekee työskentelystä erityisen tarkkaa esimerkiksi viimeistely- ja kaapelointitöissä, joissa koneen hallittavuus korostuu. – Sähköohjaus on erittäin tarkka ja reagoi välittömästi vivun liikkeisiin. Se vaatii pienen totuttelun, jos siirtyy hydraulisesta järjestelmästä tähän, mutta kun siihen tottuu, ohjauksen tarkkuus on todella hyvä, Alakoski kertoo.
Uutta tekniikkaa näkyy myös kuljettajan työympäristössä. PC220LC-12:n ohjaamo on noin 30 prosenttia aiempaa tilavampi, jalkatilaa on lisätty ja näkyvyyttä ulos on parannettu. Uudet ohjelmoitavat sähköiset joystickit, avaimeton käynnistys, kuljettajaprofiilit ja koneen asetusten hallintaan tarkoitettu HD-kosketusnäyttö vievät käyttökokemusta aiempaa digitaalisempaan suuntaan. Samalla eri kuljettajat voivat tallentaa omat asetuksensa koneeseen, mikä helpottaa koneen käyttöä usean kuljettajan työmailla. ![]() Vakaa työjuhtaKoeajopäivillä uuden PC220LC:n rinnalla oli esillä myös lyhytperäinen PC228USLC, joka palvelee erityisesti ahtailla kaupunkityömailla ja infrarakentamisessa. Alakosken mukaan koneet eivät kuitenkaan kilpaile täysin samoista käyttökohteista. – Painoluokka on melko lähellä toisiaan, mutta lyhytperäisen suurin etu on sen pieni kääntösäde ja mahdollisuus työskennellä ahtaissa paikoissa. PC220LC taas on pitkäperäisenä erittäin vakaa kone ja soveltuu erinomaisesti yleisiin maanrakennustöihin. Samalla uusi 220-sarja tarjoaa myös selvästi uudempaa tekniikkaa kuin nykyinen 228-mallisto. – Uuteen sukupolveen siirtymisen myötä tekniikka on mennyt merkittävästi eteenpäin, joten koneita ei voi täysin suoraan verrata keskenään. Uudessa PC220LC-12:ssa myös vakiovarustelu on noussut uudelle tasolle. Perusmalliin sisältyy ominaisuuksia, jotka ovat aiemmin olleet monesti lisävarusteita. Näihin kuuluvat muun muassa 2D-koneohjaus, virtuaalinen turvaseinä, kuormausvaaka eli payload-järjestelmä, kaatumisenestovalvonta sekä 360 asteen KomVision-kamerajärjestelmä. Käytännössä kone avustaa kuljettajaa aiempaa enemmän sekä työn tarkkuudessa että työmaan turvallisuudessa. Koneohjauksella varustettu PC220LCi-12 vie automaation vielä pidemmälle Komatsun uuden Intelligent Machine Control 3.0 -järjestelmän avulla. iMC 3.0 tuo mukanaan muun muassa Auto Swing -toiminnon automaattiseen kuormaukseen, Swing-to-Line- ja Travel-along-Line-toiminnot kaivulinjan seuraamiseen sekä 3D Boundary Control -rajauksen, joka estää työskentelyn ennalta määritettyjen rajojen ulkopuolella. Järjestelmä tukee myös tiltrotatoreita, ja kuljettajan käytössä on uusi 10 tuuman 3D-näyttö.
Parempi käyttöasteEnsimmäiset uuden sukupolven PC220LC:t jo aloittaneet työt asiakkaiden käytössä. Se kertoo osaltaan siitä, että kiinnostus uutta mallia kohtaan on ollut vahvaa jo ennen varsinaisten esittelykoneiden saapumista maahan. Käyttökustannusten hallintaa parantavat myös pidemmät huoltovälit. Moottoriöljyn vaihtoväli on kasvanut 500 tunnista 1000 tuntiin, hydraulisuodattimen vaihtoväli 1000 tunnista 3000 tuntiin ja DPF-hiukkassuodattimen puhdistusväli 8000 tuntiin. Ammattikäytössä tämä tarkoittaa vähemmän seisokkiaikaa ja parempaa käyttöastetta. Komatsulle uusi PC220LC on yksi tärkeimmistä uutuuksista eurooppalaisessa 20–25 tonnin kokoluokassa, jossa kilpailu on erityisen kovaa. Ensivaikutelmien perusteella valmistaja on vastannut haasteeseen perusteellisella uudistuksella, jossa suorituskykyä ei ole haettu vain moottoritehoa kasvattamalla, vaan ennen kaikkea älykkäämmällä hydrauliikalla, tarkemmalla hallittavuudella, laajemmalla automaatiolla ja aiempaa paremmalla polttoainetaloudella.
Suomen Rakennuskone Oy:n koeajopäivillä oli näytillä vahva kattaus eri työtehtäviin sopivaa konekalustoa. |









