Skanskalta uusia asuntoja Jyväskylän Lutakkoon

23.06.2017 7.00

lutakko2.jpg

Jyväskylän Lutakkoon tulee Skanskan rakentamana jälleen uusia asuntoja järvinäkymin.

Satamakadulle rakennettava 41 asunnon kerrostalo As. Oy Jyväskylän Sonaatti on ennakkomarkkinoinnissa, ja rakentaminen alkaa arviolta tänä syksynä. Uudet kodit valmistuvat alkuvuodesta 2019.

”Sonaatin asunnoista enin osa on yksiköitä ja kaksioita, mutta joukossa on myös useampia kolmen huoneen, keittiön ja saunan asuntoja sekä yksi suuri yli 120-neliöinen perheasunto”, kertoo asuntomyyjä Tuija Lundberg Skanskasta.  

”Alueen asemakaavan ja kaupungin asettamat isot kaupunkikuvalliset tavoitteet toteutetaan näyttävillä Satamakadun puoleisilla julkisivuaiheilla: julkisivujen suuret yhtenäiset lasipinnat ovat vaikuttavia ja luovat Satamakadulle yhtenäisen ilmeen koko korttelin matkalta. Parvekkeiden muodon suunnittelun avulla on tuotu elävyyttä lasipintoihin”, kertoo projektipäällikkö Seppo Koponen Skanskasta.

Sonaatin pihakannen alla on autohalli, josta asukkailla on mahdollisuus ostaa lämpöpisteellä varattu autopaikka. Autopaikat myydään erillisinä osakkeina. Jos käyttää autoa satunnaisemmin, voi myös vuokrata autopaikan viereisen korttelin yleisestä pysäköintitalosta kuukausi- tai vuosiperiaatteella.

Viimeisin Skanskalta valmistunut projekti Lutakossa on punatiilinen As. Oy Jyväskylän Libretto. Se saatiin päätökseen loppuvuodesta 2016.

Sonaatti on kolmas projekti alueen viimeisessä vielä keskeneräisessä korttelissa, jonka rakentaminen käynnistyi Libretosta ja jatkuu parhaillaan Soolo-nimisessä kohteessa. Korttelin valmistuttua sen sisään jää suojaisa yhteispiha. Jyväsjärven rannassa korttelin kohdalla on myös puistoalue.

Kaiken kaikkiaan Skanska on toteuttanut Lutakon alueelle vaiheittain yli 950 asuntoa.

”Lutakon alueen rakentaminen on loppumetreillä, ja tavoitteet ovat toteutuneet käsikirjoituksen mukaisesti: liikennejärjestelyjen myötä rantaviiva on nyt aiempaa kiinteämmin osa asuinaluetta, ja ylikulkusillat ovat lyhentäneet keskustan ja Lutakon välimatkaa. Toimistorakennukset, hotellit ja ravintolat ovat osaltaan vahvistaneet Lutakkoa yhtenä Jyväskylän tärkeimmistä painopisteistä”, toteaa Koponen.

17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Siirry arkistoon »