Terrafamelle uutta yksityistä rahoitusta tukemaan tulevia investointeja

19.11.2017 7.00

Terrafame Group Oy (”Terrafame Group”) ja Terrafame Oy (”Terrafame”) ovat 9.11.2017 sopineet Galena Asset Managementin (”Galena”), Trafigura Groupin (”Trafigura”) sekä Sampo Oyj:n (”Sampo”) kanssa rahoituskokonaisuudesta, joka tukee Terrafamen tulevaisuuden investointeja ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Osapuolet ovat aiemmin sopineet 250 miljoonan euron rahoituskokonaisuudesta Terrafamen toiminnan ylösajon loppuunsaattamisen rahoittamiseksi. Nyt sovittu uusi rahoitusjärjestely on merkittävä askel Terrafamen siirtyessä vakiintuneesta teollisesta toiminnasta investoimaan uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin, jotka liittyvät sähköautojen akkusegmenttiin.

Solmitun järjestelyn keskeinen sisältö: 

  • Rahoituskokonaisuuden arvo on 200 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (noin 175 miljoonaa euroa).
  • Ensimmäisessä vaiheessa Galena tekee 50 miljoonan Yhdysvaltain dollarin oman pääoman ehtoisen sijoituksen Terrafameen. Sijoitus on käytettävissä ylösajon viimeisiin vaiheisiin sekä nikkeli- ja kobolttisulfaattihankkeen toteutettavuustutkimuksiin, suunnitteluun sekä alkuvaiheen pääomatarpeeseen.
  • Galena on lisäksi antanut 50 miljoonan Yhdysvaltain dollarin oman pääoman ehtoisen sijoitussitoumuksen, joka on käytettävissä tarvittaessa investointien rahoittamiseen.
  • Trafigura on lisäksi sitoutunut 75 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainajärjestelyyn ja Sampo 25 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lainajärjestelyyn Terrafamen kanssa. Näillä lainajärjestelyillä varmistetaan, että sulfaattihanke on täysin rahoitettu. Galena rahoittaa Trafiguran lainan.

Uusi rahoitus mahdollistaa Terrafamen tulevat investoinnit kasvuun 

”Terrafamen toiminnan hyvin sujuneen ylösajon jälkeen yhtiö on vahvasti siirtymässä vakiintuneen toiminnan vaiheeseen. Tähän kuuluu myös uusien investointimahdollisuuksien kartoittaminen, kuten yhdistetyn nikkelikobolttisulfidituotteen jatkojalostaminen erillisiksi nikkeli- ja kobolttisulfaattituotteiksi. Helmikuussa 2017 Trafiguran, Galenan ja Sammon kanssa solmitun 250 miljoonan euron rahoituskokonaisuuden jälkeen olemme ilahtuneita kanssaomistajiemme sitoutumisesta Terrafamen tulevaisuuden kasvuun tämän uuden 200 miljoonan dollarin rahoitusjärjestelyn muodossa”, Terrafame Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Janne Känkänen sanoo.

”Terrafame on saavuttanut ylösajossa tavoitteet, jotka sille asetettiin toiminnan alkaessa elokuussa 2015. Yhtiö on yltänyt keskeisimpiin tuotantotavoitteisiinsa, ja kustannukset ovat pysyneet budjettien mukaisina. Kaivoksen ympäristötilanne on vakaa. Bioliuotus toimii odotusten mukaisesti, ja Terrafame on näin ollen valmis uusiin mahdollisuuksiin”, Känkänen jatkaa.

”Terrafamen vahvana jatkunut suorituskyky on tulosta yhtiön johdon ja työntekijöiden intensiivisestä työstä ylösajon eteen viimeisten kahden vuoden ajan. Ylösajon aikana olemme selvittäneet uusia mahdollisuuksia Terrafamen tuoteportfolion laajentamiseksi ja nikkelituotteen jatkojalostamiseksi. Nikkelituotteen jatkojalostusvaihtoehtoihin ovat kuuluneet nikkeli-rauta-seokset ruostumattoman teräksen tuotantoa varten sekä nikkeli- ja kobolttisulfaatit sähköautojen akkuihin. Molempien hankkeiden toteutettavuutta selvitetään parhaillaan. Selvitysten mukaan nikkeli- ja kobolttisulfaattien tuottaminen vaikuttaa lupaavimmalta vaihtoehdolta. Teemme nikkelituotteemme jatkojalostamiseen liittyvän lopullisen investointipäätöksen ensi kevääseen mennessä”, sanoo Lauri Ratia, Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

”Olemme olleet hyvin vaikuttuneita Terrafamen johdon työskentelystä sekä kaivoksen toiminnasta”, Galena Asset Managementin toimitusjohtaja Maximilian Tomei sanoo. ”Terrafame on nyt valmis toiseen investointivaiheeseen, jota tukee sähköautoalan nopea kasvu. Odotettavaa on, että sähköautojen akkujen tuotannossa käytettävien nikkeli- ja kobolttisulfaattien kysyntä kasvaa voimakkaasti. Pystymme hyötymään tästä kehityksestä parantamalla Terrafamen osaamista ja tuotantokykyä entisestään. Tämän myötä Terrafame asemoituu tärkeäksi pohjoiseurooppalaiseksi metallituottajaksi akkuteollisuudelle”, Tomei päättää.

Lisätietoa järjestelyn keskeisistä seikoista 

Oman pääoman ehtoiset sijoitukset tehdään samalla Terrafamen osakkeen hinnalla kuin helmikuussa 2017 toteutetussa rahoitusjärjestelyssä. Näin Terrafamen arvoksi muodostuu 481,8 miljoonaa euroa ennen oman pääoman ehtoisia sijoituksia.

Nyt tehtävä oman pääoman ehtoinen sijoitus antaa Galenalle lisäksi oikeuden merkitä Terrafamen osakkeita 100 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla. Sovittu merkintähinta on tältä osin 10 % nykyistä merkintähintaa korkeampi.

Lainojen takaisinmaksuaika on 5,5 vuotta. Lainojen järjestelypalkkio 1,5 % maksetaan Terrafamen osakkeina.

Lainojen myötä Galena saa oikeuden merkitä Terrafamen osakkeita 75 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla sekä lainan koroilla ja Sampo 25 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla sekä lainan koroilla. Sovittu merkintähinta on 15 % nykyistä merkintähintaa korkeampi.

Trafigura ja Terrafame ovat jatkaneet nykyistä sinkkisulfidia koskevaa sopimusta sekä sopineet uusista kaupallisista järjestelyistä liittyen tuleviin nikkeli- ja kobolttisulfaattituotteisiin. Jatketun sopimuksen mukaisesti Trafigura ostaa 80 % Terrafamen tuottamasta sinkkisulfidista vuoden 2027 loppuun saakka. Uusia nikkeli- ja kobolttituotteita koskevan sopimuksen mukaan Trafigura markkinoi 100 % näistä tuotteista vuoden 2027 loppuun asti. Järjestelyn kaupalliset ehdot ovat globaaleilla metallimarkkinoilla yleisesti sovellettujen käytäntöjen mukaisia. Nikkeli- ja kobolttisulfideja koskeva 100 %:n ostosopimus säilyy voimassa.

Terrafame Group sitoutui helmikuussa 2017 osana edellistä rahoituskokonaisuutta 50 miljoonan euron sijoitussitoumukseen. Tätä sitoumusta on jatkettu vuoden 2021 loppuun asti.

Tässä tiedotteessa julkistetut järjestelyt on toteutettu ennen julkistamishetkeä.

Terrafamen omistajapohja 

Ennen nyt julkistettua järjestelyä Terrafame Group omisti Terrafamen osakkeista 84,0 %, Galena 15,9 % ja Sampo 0,1 %. Helmikuussa 2017 sovitun rahoitusjärjestelyn jälkeen Galena ja Sampo ovat päättäneet merkitä lainojen koroilla Terrafamen osakkeita.

Uuden sopimuksen, eli 100 miljoonan Yhdysvaltain dollarin oman pääoman ehtoisen sijoituksen ja lainan järjestelykulujen maksun myötä Terrafame Group omistaa Terrafamesta 71,2 %, Galena 28,7 % ja Sampo 0,1 %. Terrafame Groupin omistusosuus Terrafamesta voi tulevaisuudessa laskea alimmillaan 50,1 %:iin, jos optio-oikeudet käytetään ja korot maksetaan osakkeina.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus
10.12.2023 11.00Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 11.00Volvo Construction Equipment parantaa lataamisen joustavuutta siirrettävällä Power Unit -yksiköllä
07.12.2023 9.00Ruukkiin kuuluva Plannja tarjoaa ensimmäisenä Skandinaviassa kattoja fossiilivapaasta teräksestä
06.12.2023 11.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,6 % vuodentakaisesta
05.12.2023 14.00Rototiltin ohjainkahvoille palkinto hyvästä muotoilusta - jo kolmatta kertaa
05.12.2023 10.00Jyväskylän kaupunki vahvistaa kiertotalousmallia sekä kaupunkiorganisaatiossa että alueellisesti
04.12.2023 11.00Huipputehokas betonin kierrätysmurskain on myös ympäristöystävällinen
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11.34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8.00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10.00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17.00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.11.2023 8.00NCC toteuttaa Kansallismuseon peruskorjauksen Helsingissä
22.11.2023 11.00Rotatorille uusi huoltokorjaamo Kajaaniin
20.11.2023 10.00Kaivosteollisuus: Presidentinvaalit ratkaisevat raaka-ainekysymyksiä?
17.11.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 17.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.11.2023 10.00Rototilt - Olympiakultamitalisti Jonna Sundlingin pääyhteistyökumppani
14.11.2023 14.00Kivirock -jättilehti työn alla - lähde mukaan ilmoituksella
14.11.2023 9.30Murskausta uudella ajatusmallilla
14.11.2023 8.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 syyskuussa 5,1 % vuodentakaisesta
13.11.2023 18.08Kovaan käyttöön tehdyt kotimaiset rotaattorit ja kallistajat
12.11.2023Kansainväliset opiskelijatiimit veivät Tapojärven kiertotalouskisan kärkipaikat
10.11.2023 18.00KATSO TÄSTÄ TEKNOLOGIA´23 ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kone- ja kuljetusalan kuulumiset

Näytä lisää »