Hyundailta laatukoneet järeään käyttöön - Suomen Telakone vastannut maahantuonnista yli 20 vuoden ajan

03.04.2019 19.11

tela12.jpg

Hyundai Construction Equipment on yksi maailman johtavista rakennuskoneiden valmistajista, jolta löytyy ratkaisut myös järeimpään urakointikäyttöön.

(kuva yllä: Hyundai valmistaa tela-alustaisia kaivukoneita aina 120 tonnin kokoluokkaan; kuvassa uusi Hyundai R1200-9.)

Hyundai -maarakennuskoneiden valmistus aloitettiin vuonna 1985 ensin Etelä-Korean omille markkinoille, jonka jälkeen hyviksi todettujen tuotteiden vientitoimintaa alettiin kehittämään järjestelmällisesti. Vuonna 1993 perustettiin tytäryritys Yhdysvaltoihin ja 1993 Eurooppaan, missä keskuspaikka sijaitsee tänä päivänä Tessenderlossa Belgiassa. Hyundain kasvu ja kehitys on ollut huimaa sillä jo vuonna 2005 saavutettiin 100 000 valmistetun koneen rajapyykki, jonka jälkeen vauhti on vain kiihtynyt: 150 000 konetta tuli täyteen 2008, 350 000 konetta 2011 ja 500 000 konetta 2015. 

Hyundai on laajentanut koko ajan konemallistoaan ja mukaan on tuotu 2000-luvulla yhä isompia koneita, joilla voidaan vastata järeisiin tarpeisiin maarakennuksessa, kivenkäsittelyssä ja kaivostoiminnassa. 

tela8.jpg

(kuva: - Olemme tehneet hyvää yhteistyötä Hyundai Construction Equipmentin kanssa jo yli 20 vuoden ajan, sanoo Suomen Telakone Oy:n toimitusjohtaja Matti Rautionmaa.)

Yli 20 vuotta Hyundai -koneiden maahantuontia 

Suomen Telakone Oy aloitti Hyundai -maarakennuskoneiden maahantuonnin vuonna 1998 eli yli 20 vuotta sitten. 

- Olemme siitä lähtien tehneet hyvää yhteistyötä Hyundai Construction Equipmentin kanssa vastaamalla Hyundai-koneiden maahantuontitoiminnoista, myynnistä ja jälkimarkkinoinnista. Hyundai on saavuttanut vankan aseman ja hyvän maineen vaativien suomalaisten asiakkaiden keskuudessa. Yhteensä olemme myyneet reilun 2000 uutta Hyundai -konetta ja lisäksi olemme tuoneet niitä käytettyinä maahan. Vielä kun lasketaan muiden tuomat käytetyt koneet, voidaan todeta että Hyundai -kanta on Suomessa erittäin vahva, sanoo Suomen Telakone Oy:n toimitusjohtaja Matti Rautionmaa

tela0.jpg

(kuva: Hyundai tarjoaa tehokkaat koneet myös järeimpään urakointikäyttöön - kuvassa Hyundai R1200-9 ja Hyundai HX480L purkutyömaalla.)

Etelä-Koreassa valmistetaan Hyundain lisäksi muitakin maarakennuskonemerkkejä: 

- Merkittävä osa kaikista Suomessa myytävistä keskikoisista tela-alustaisista kaivukoneista tehdään Etelä-Koreassa, joten alan osaaminen ja valmistuslaatu on siellä todella korkealla tasolla. Hyundain laatua kuvaa lisäksi konsernin vahva henkilöautopuolen valmistus tunnetuimpina brändeinä Hyundai ja Kia, toteaa Rautionmaa. 

tela3.jpg

(kuva: Suomen Telakone Oy on toimittanut asiakkailleen järeämpiä tela-alustaisia 40-52 tonnin Hyundai -koneita lähinnä murskansyöttöön, missä ne ovat kovassa käytössä osoittaneet tehokuutensa ja luotettavuutensa. Kuvassa Kivikolmio Oy:n Hyundai HX430L.)

Yli 30 vuotta alalla toimineen perheyrityksen Suomen Telakone Oy:n palveluksessa on noin 25 henkilöä, joista merkittävä osa työskentelee Humppilassa. Maahantuotavien koneiden kenttämyyjiä löytyy Turusta, Hämeenlinnasta, Tampereelta, Seinäjoelta, Jyväskylästä, Juvalta, Lieksasta, Iisalmesta ja Torniosta. 

tela7.jpg

(kuva: Suomen Telakoneelta Humppilasta löytyy Hyundai -koneita laajasti pihasta heti toimitukseen. Tarjolla on myös hyviä käytettyjä Hyundai -koneita sekä muitakin merkkejä - kannattaa käydä tutustumassa.)

- Konemyynnin lisäksi teemme täällä uusien koneiden maahantulovarustelun, käytettyjen koneiden kunnostukset sekä hoidamme huollot ja varaosat vankalla ammattitaidolla; liikkuen toki myös kentällä varustelluilla huoltoautoilla tarpeen vaatiessa. Hyundai kouluttaa henkilökuntaamme säännöllisesti mm. uusien konemallien teknisiin saloihin. Olemme aina panostaneet siihen että uusia Hyundai -koneita löytyy laajasti pihasta heti toimitukseen ja samoin varaosissa meiltä saa lähes kaikki Hyundai-osat suoraan varastosta. Ja jos jotain ei löydy niin Hyundain Euroopan keskusvarastosta Belgiasta löytyy aivan kaikki komponentit, mitkä saadaan Suomeen jopa seuraavaksi päiväksi. Erittäin tärkeässä roolissa Hyundai-koneiden asiakkaiden palvelussa ovat lisäksi sopimushuoltajat joita löytyy nelisenkymmentä eri puolilta maata, sanoo Rautionmaa. 

tela1111.jpg

(kuva: Hyundai kaivinkoneiden Euroopan keskuspaikka sijaitsee Tessenderlossa Belgiassa.)

Koneet kaikkiin tarpeisiin aina 120 tonnin kokoluokkaan 

Suomeen myydyin Hyundai -kaivukoneiden kokoluokka on 14-35 tonnia, mihin löytyy edistykselliset uuden sukupolven tela-alustaiset HX-sarjan koneet, joiden lanseeraus markkinoille alkoi pari vuotta sitten. Tarjolla on myös pyöräalustaiset HW -mallit. 

- Olemme toimittaneet asiakkaillemme myös järeämpiä tela-alustaisia 40-52 tonnin Hyundai -koneita lähinnä murskansyöttöön, missä ne ovat kovassa käytössä osoittaneet tehokuutensa ja luotettavuutensa - tänäkin vuonna on myyty 40 tonnisia. Ja jos tarvetta on vieläkin isommille koneille niin Hyundai valmistaa tela-alustaisia kaivukoneita aina 120 tonnin kokoluokkaan. Ja erikoiskonemalleista kannattaa mainita metsäalustaiset kaivukonemallit, joista 14 tonnista on myyty mukavasti Suomeenkin. Tarjolla on myös 27 tonnin kone HX260HW isolla leveällä ja korkealla alavaunulla, mikä sopisi hyvin vaikka purkupuolelle. Myös Hyundai HL -sarjan pyöräkoneiden myynti kehittyy hyvään suuntaan ja mallistosta löytyy isotkin koneet aina 31 tonnin kokoluokkaan, sanoo Rautionmaa. 

tela4.jpg

(kuva: Hyundai on laajentanut koko ajan konemallistoaan ja mukaan on tuotu 2000-luvulla yhä isompia koneita, joilla voidaan vastata järeisiin tarpeisiin maarakennuksessa, kivenkäsittelyssä ja kaivostoiminnassa. Kuvassa Hyundai HX520L.)

Koneet varustellaan Humppilassa asiakkaiden tarpeisiin 

Suomen Telakone tilaa Hyundai -koneet tehtaalta hyvin perusvarusteltuna. 

- Asiakkaamme hankkivat koneet ammattikäyttöön ja tunteja tehdään paljon. Niinpä kaikissa maahantuomissamme uusissa Hyundai -koneissa on aina vakiona mm. lämmitettävä ilmaistuin ja lintuperspektiivistä koneen ympäristön näyttävä 360° kamerajärjestelmä. Varustelussamme koneisiin asennetaan asiakkaan toiveiden mukaan mm. tiltit, pyörittäjät, rasvarit, LED-valot, lisälämmittimet, sammutusjärjestelmät ja 3D-laitteet, listaa Rautionmaa.

tela6.jpg

(kuva: Myös Hyundai HL -sarjan pyöräkoneiden myynti kehittyy Suomessa hyvään suuntaan ja mallistosta löytyy isotkin koneet aina 31 tonnin kokoluokkaan; kuvassa Hyundai HL980.)

tela5.jpg

(kuva: Hyundailta löytyy koneet myös erikoiskäyttöön; 27 tonnin metsäalustainen HX260HW isolla leveällä ja korkealla alavaunulla sopisi hyvin myös vaikka purkupuolelle.)

07.05.2024 15.00Kuljetusalan ammattilaisten Vistema-päivä järjestetään Vantaalla torstaina 16. toukokuuta
07.05.2024 14.00TerraWisen pääomistajaksi tulee CapMan Special Situations
07.05.2024 8.11Rototilt toteuttaa 35 miljoonan Ruotsin kruunun huippumodernin laajennusprojektin
06.05.2024 14.44Katuja asfaltoidaan Helsingissä - ohessa lista kohteista
06.05.2024 8.00Hautala Service Oy osaksi suomalaisten konekauppojen verkostoa
03.05.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 3.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.05.2024 9.00SR-O Technology irtautuu omaksi yrityksekseen Suomen Rakennuskoneesta
03.05.2024 8.00HydroShop Vantaan uuden hydrauliikan erikoisliikkeen avajaiset keskiviikkona 15. toukokuuta - lähde mukaan!
02.05.2024 8.00Huddig aloittaa yhteistyön Konesillan kanssa laajentaakseen toimintaansa Suomessa
30.04.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Järkälemäinen Kivirock lehti 1/2024 on ilmestynyt - lähes 250 sivua maarakennus, kaivos ja kuljetusalan asiaa
26.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 26.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset - mukana Oulun Oikiat Konepäivät kooste
24.04.2024 11.35IFAT 2024: Sennebogenilta uusi purkukone
24.04.2024 10.55Autonomisesti liikkuvissa työkoneissa vakavia turvallisuuspuutteita
23.04.2024 11.11Trelleborg esittelee viimeisimmät rengasinnovaatiot Intermat Construction Fair -messuilla Pariisissa, Ranskassa 24.-27. huhtikuuta
21.04.2024 11.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 11.00Metso tukee kaivostoiminnan kestävää kehitystä Chilessä ja esittelee ainutlaatuisen kiertotalousratkaisun myllynvuorausten kierrätykseen
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 9.00Pyhäsalmen kaivoksen aurinkopuiston rakentaminen alkaa
15.04.2024 9.00Wihuri Teknisen Kaupan jälkimarkkinoinnissa keskitetään palveluja
13.04.2024 12.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
09.04.2024 9.00Rototiltin varmatoimiset ja virheettömät tuotteet helpottavat työtä ja tekevät siitä tehokkaampaa
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
03.04.2024 11.00Metso ja Almalyk MMC allekirjoittivat raamisopimuksen suuren kuparisulaton toimittamisesta Uzbekistaniin
02.04.2024 7.00Seppo Voutilainen nimitetty Terrafamen toimitusjohtajaksi
29.03.2024 20.11KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus
10.12.2023 11.00Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset

Näytä lisää »