Sleipner lanseerasi kaksi uutta simulaattoria parantaakseen työturvallisuutta kaivoksilla ja louhoksilla - samalla koulutuskulut alenivat peräti 66 %

25.04.2022 15.33

Sleipner_simulator_-_Caption_3.jpg

Sleipner Finland Oy kehitti ja toi markkinoille sekä kannettavan että kiinteän simulaattorin E-sarjan siirtopyörästöjen käyttökoulutukseen. Tavoitteena on parantaa kaivoksilla ja louhoksilla työskentelevien kaivinkoneiden käyttäjien työturvallisuutta, tarjota ketterästi koulutusmahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumatta sekä tehostaa koulutusta myös kustannusmielessä. 

Kahdella näytöllä varustettu Sleipner-simulaattori on kevyt ja helposti liikuteltava, kun taas kiinteä harjoitusasema asennetaan suoraan työmaalle. Simulaattoreiden avulla voidaan kouluttaa sekä uusia kuljettajia käyttämään E-sarjan siirtopyörästöjä että uudelleenkouluttaa kokeneempia ylläpitämään tiettyä laatu- ja turvatasoa siirtopyörästöillä operoidessa. Simulaattorit mahdollistavat täysin etäopetuksen, jolle on nyt kysyntää maailman muututtua etätyöskentelyä suosivaksi. 

Sleipner on tähän mennessä testannut simulaattoria kahdella kaivoksella Suomessa, yhteensä noin 20 siirtopyörästön operaattorin ja kaivinkoneen kuljettajan kanssa. Käyttäjäpalaute oli erittäin hyvää. 

– Koulutimme esimerkiksi kaivinkonekuljettajia Boliden Kevitsan kaivoksella. Monilla osallistujilla oli vaihteleva työkokemus kaivinkoneista. Uusi simulaattori säästi lähes kaksi täyttä päivää arvokasta tuotantoaikaa asiakkaalta. Huomasin myös, että sekä kokeneemmat käyttäjät että nuoremmat ”PlayStation-sukupolven” operaattorit oppivat simulaattorin käytön todella nopeasti”, kertoo Sleipnerin tuotepäällikkö Teijo Höylä

Simulaattorilla harjoittelemalla koulutuskustannukset voivat pienentyä jopa 66 % verrattuna perinteiseen, paikan päällä tapahtuvaan koulutukseen. Säästöä syntyy mm. polttoaine-, huolto- ja henkilöstökuluissa kun koneet pysyvät tuotannossa. 

– Kaivoksen esimiehet olivat iloisia, ettemme poistaneet koneita tuotannosta. Simulaattorin ansiosta tuotannosta ei ollut pitkää aikaa pois myöskään luokkahuoneellinen käyttäjiä odottamassa harjoitusvuoroaan, kuten aiemmin”, sanoo Karl Marlow, Sleipnerin koulutuspäällikkö ja tuotetuki. 

"Aiemmin kävimme ensin teoriaosuuden läpi noin 5–10 henkilön kanssa, jotka jäivät odottamaan siirtopyörästön vapautumista harjoituskäyttöön kaivoksen tuotannosta. Nyt voimme lähettää operaattoreita takaisin töihin heidän simulaattori-vuoroonsa asti. Aikaa säästyy näin huomattavasti, sillä yksi harjoitus voi kestää tunninkin per operaattori”, Marlow kuvailee. 

Simulaattorikoulutuksen hyödyt voidaan jakaa neljään ryhmään: työturvallisuus, kasvanut koulutustehokkuus, lisääntynyt tuottavuus sekä pienemmät ylläpito- ja koulutuskustannukset. 

"Asiakas hyötyy simulaattorista muun muassa tuotannon tappioiden pienenemisenä, kun kahta konetta ei tarvitse varata koulutuskäyttöön. Simulaattorilla harjoitellessa myös tapaturmien ja vaaratilanteiden riski poistuu, kun koulutus tapahtuu luokkahuoneessa kaivosalueen sijaan – erityisesti kokemattomien operaattoreiden kohdalla, jotka voivat harjoitella näin enemmän ja turvallisesti aiheuttamatta riskiä kaivoksella tai louhoksella. Merkittävä hyöty on myös ajansäästö. Operaattoreita ei enää ole tarpeen istuttaa toimettomina odottamassa. Yhdellä simulaattorilla voi harjoitella sekä pienten että suurempien kaivinkoneiden siirtämistä. Kaikki teoriassa ja käytännössä harjoiteltavat tehtävät löytyvät ja on mahdollista harjoitella myös simulaattorilla. Jos sinulla on kysyttävää tai olet kiinnostunut Sleipner-simulaattorista, älä epäröi ottaa yhteyttä paikalliseen jälleenmyyjään tai myyntiimme”, Marlow sanoo. 

“Sleipnerilla on siinä oikeasti hyvä ajotuntuma” 

Suomen Lapissa sijaitsevassa Boliden Kevitsa Mining Oy:ssä on jo saatu ensikokemukset Sleipner-simulaattorilla suoritetusta käyttäjien koulutuksesta. Koulutukseen osallistuivat syksyllä Bolidenille hankittujen Sleipner E190 -siirtopyörästöjen käyttäjät ja teoriaosuuteen myös kaivosautojen kuljettajia. Bolidenin kouluttaja Joni Ylinampa pitää simulaattoria hyödyllisenä erityisesti turvallisuus- ja kustannusmielessä. 

“Sleipner pystyi tarjoamaan koulutuksen omissa tiloissamme helposti siirrettävällä kahden näytön simulaattorillaan. Tilaajalle on aina helpompi, kun koulutus tulee kuljettajien luokse kuin että kuljettajat lähetettäisiin jonnekin. Simulaattorilla koulutettiin ensimmäiset kaksi viiden käyttäjän ryhmää viime syksynä, kun maassa oli jo lunta. Sleipnerilta oli kokenut käyttökouluttaja Karl Marlow paikalla koko koulutuksen ajan ja he tarjosivat joustavat järjestelyt. Palvelu oli tässä suhteessa erinomaista”, Ylinampa sanoo. 

Simulaattorin etuna: voidaan harjoitella turvallisuusasioita turvallisesti 

Simulaattorilla saadaan ilman riskejä ensikosketus koulutettavaan laitteeseen. Kun on hyvin koulutettu, niin tapaturmien ja myös kalustovaurioiden riski putoaa merkittävästi. 

“Ensimmäisissä kentällä suoritettavissa koulutuksissa ne vahingot yleensä sattuvat, joista seuraa luonnollisesti sekä tuotannollista että rahallista tappiota – kaikkihan tällä alalla on suurta, myös kulut. Jos vaikka kaivosauton jarruja käytetään huonosti ja kone seisoo niiden vuoksi, se maksaa hetkessä kymmeniä tuhansia euroja, samoin maksaa vaikkapa yksi rengas. Niiden käyttöiän kasvattaminen on siis oleellista. Puhumattakaan siitä, että ilman simulaattoria pystyttäisiin oikeasti harjoittelemaan hätätilanteita ja hallinnan menetyksiä. Simulaattorilla pystytään harjoittelemaan myös mahdollisia poikkeustilanteita ja harjoittelemaan, mitä niissä tilanteissa olisi tehtävissä, Ylinampa kuvailee. 

Ajotuntuma löytyi nopeasti 

Vaikka simulaattorin käyttö vaati hetken aikaa totuttelua eikä simulaattori koskaan täysin vastaa todellisuutta, ajotuntuma löytyi Ylinamman mukaan kuljettajilla kuitenkin nopeasti. 

“Sleipnerin simulaattori sopii alkupään koulutukseen erinomaisesti, erityisesti jos siirtopyörästöistä ei ole aiempaa kokemusta. Tämä on toiminnallisesti aika lailla sellainen, mihin nykytekniikalla on mahdollista päästä. Sleipnerilla on siinä oikeasti hyvä ajotuntuma, ohjelma ja fysiikat. Laitteet käyttäytyvät melkein kuin tosielämässä, eivät sen paremmat voisi olla. Esimerkiksi siirtopyörät heiluvat kaivinkoneen kauhassa, juuri niin kuin ne heiluvat oikeastikin. Se on hyvin realistinen”, Ylinampa sanoo.

Jatkokehitystä Bolidenin koulutukseen osallistuneet toivoivat harjoitusohjelman pituuteen liittyen, jotta ei tarvitsisi aloittaa alusta, kun on tarve korjata tekemistä, vaan samasta kohdasta voisi jatkaa saman tien. Asiakaspalaute on jo huomioitu Sleipnerilla ja korjattu seuraavissa ohjelmistopäivityksissä. 

“Varsinkin viimeinen harjoitus oli aika haastava, se oli mutkikas rata. Siinä joutui todella ajattelemaan ja tekemään juuri niin kuin pitää tehdä. Kaikki pääsivät kuitenkin läpi.” 

Koulutus on tuottanut tulosta 

Sleipner E190 -siirtoalustan käyttö simulointikoulutuksen jälkeen on sujunut Bolidenilla hyvin. Laitteella siirretään Komatsu PC2000 -kaivinkonetta. 

“Ei ole ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Saatiin harjoiteltua perustaidot siirtopyörien käyttämiseksi ja kokeilemaan rajoja turvallisesti, minkä sisällä pitää pysyä, että homma toimii. Simulaattorissa oli erilaiset mittarit kuvaamassa esimerkiksi koneen kulmia, joten siinä näki hyvin, mitä tapahtuu liian kovassa vauhdissa tai ylikääntämistilanteessa”, Ylinampa sanoo. 

Ylinampa laskee, että ajansäästöä tuli simulaattorin ansiosta paljonkin. Koulutus sujuu aiempaa nopeammin, kun kuljettaja saadaan vaihdettua siltä istumalta. Etuna on sekin, ettei tarvitse olla tuotannon haittana liikenteessä koulutustilanteissa. 

“Totta kai se haittaa muuta tuotantoa, kun sinne lähdetään harjoittelemaan. Ainakin päivä-kaksi vähemmän ollaan kentällä tällaisella porukalla kuin nyt oli koulutettavana, verrattuna siihen, että kaikki olisi suoritettu kentällä. Myös alueen järjestäminen koulutukseen soveltuvaksi, jossa olisi esimerkiksi tiukkoja mutkia, on haastavaa. Kentällä harjoittelu on huomattavasti nopeampaa, kun simuloinnin ansiosta on jo peruskäsitys laitteen toiminnoista”, Ylinampa tiivistää.

28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus
10.12.2023 11.00Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 11.00Volvo Construction Equipment parantaa lataamisen joustavuutta siirrettävällä Power Unit -yksiköllä
07.12.2023 9.00Ruukkiin kuuluva Plannja tarjoaa ensimmäisenä Skandinaviassa kattoja fossiilivapaasta teräksestä
06.12.2023 11.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,6 % vuodentakaisesta
05.12.2023 14.00Rototiltin ohjainkahvoille palkinto hyvästä muotoilusta - jo kolmatta kertaa
05.12.2023 10.00Jyväskylän kaupunki vahvistaa kiertotalousmallia sekä kaupunkiorganisaatiossa että alueellisesti
04.12.2023 11.00Huipputehokas betonin kierrätysmurskain on myös ympäristöystävällinen
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11.34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8.00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10.00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17.00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.11.2023 8.00NCC toteuttaa Kansallismuseon peruskorjauksen Helsingissä
22.11.2023 11.00Rotatorille uusi huoltokorjaamo Kajaaniin
20.11.2023 10.00Kaivosteollisuus: Presidentinvaalit ratkaisevat raaka-ainekysymyksiä?
17.11.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 17.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.11.2023 10.00Rototilt - Olympiakultamitalisti Jonna Sundlingin pääyhteistyökumppani
14.11.2023 14.00Kivirock -jättilehti työn alla - lähde mukaan ilmoituksella
14.11.2023 9.30Murskausta uudella ajatusmallilla
14.11.2023 8.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 syyskuussa 5,1 % vuodentakaisesta
13.11.2023 18.08Kovaan käyttöön tehdyt kotimaiset rotaattorit ja kallistajat
12.11.2023Kansainväliset opiskelijatiimit veivät Tapojärven kiertotalouskisan kärkipaikat
10.11.2023 18.00KATSO TÄSTÄ TEKNOLOGIA´23 ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kone- ja kuljetusalan kuulumiset

Näytä lisää »