Lemminkäinen ja YIT yhdistyvät

21.06.2017 7.10

LEMMINKÄINEN JA YIT YHDISTYVÄT

Lemminkäinen Oyj:n (”Lemminkäinen”) ja YIT Oyj:n (”YIT”) hallitukset tiedottavat sopineensa yhtiöiden yhdistymisestä sulautumisella.

  • Yhdistyminen luo taloudellisesti vahvan yhtiön, jonka kasvun ja kannattavuuden moottorina toimii kasvukeskusten kehittäminen. Yhtiöiden liiketoiminta-alueet täydentävät ja tasapainottavat toisiaan sekä parantavat yhtiöiden suhdannekestävyyttä.
  • Muodostuvan yhtiön alustava yhdistetty vuotuinen liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa ja liikevoitto noin 85 miljoonaa euroa (IFRS, 2016). Yhdistyneellä yhtiöllä on noin 10 000 työntekijää 11 eri maassa.
  • Yhdistymisen odotetaan luovan merkittävää arvoa yhdistyneen yhtiön osakkeenomistajille paremman suhdannekestävyyden ja kilpailukyvyn ansiosta, jotka tarjoavat vahvan alustan kasvulle.
  • Kokonaissynergioiden arvioidaan olevan vuosittain noin 40 miljoonaa euroa ja niiden odotetaan toteutuvan täysimääräisinä vuoden 2020 loppuun mennessä.
  • Yhdistyminen toteutetaan absorptiosulautumisena, jossa Lemminkäinen sulautuu YIT:hen.
  • Lemminkäisen osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena 3,6146 YIT:n uutta osaketta jokaista omistamaansa Lemminkäisen osaketta kohden, jolloin yhdistymisen toteuttamisen jälkeen YIT:n osakkeenomistajat omistavat yhdistyneestä yhtiöstä 60 prosenttia ja Lemminkäisen osakkeenomistajat 40 prosenttia.
    • YIT:n ja Lemminkäisen viimeisen kolmen kuukauden kaupankäyntimäärillä painotettujen keskikurssien perusteella YIT:n osakkeenomistajien omistus olisi ollut noin 67,1 prosenttia ja Lemminkäisen osakkeenomistajien omistusosuus olisi ollut noin 32,9 prosenttia. 1)
  • Yhdistymisen toteutuminen edellyttää muun muassa yhdistymisen hyväksymistä YIT:n ja Lemminkäisen ylimääräisissä yhtiökokouksissa, jotka on tarkoitus pitää 12.9.2017, sekä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.
  • Yhdistyneellä yhtiöllä on tarvittavat rahoitussitoumukset sulautumisen toteuttamiseksi.
  • Osakkeenomistajat, jotka omistavat yhteensä noin 64 prosenttia Lemminkäisen osakkeista, ja osakkeenomistajat, jotka omistavat yhteensä noin 20 prosenttia YIT:n osakkeista, ovat sitoutuneet osallistumaan yhtiöiden ylimääräisiin yhtiökokouksiin ja äänestämään sulautumisen puolesta.
  • Yhdistyminen on tarkoitus toteuttaa mahdollisuuksien mukaan joko 1.11.2017 tai 1.1.2018.
  • Yhdistyneen yhtiön alustaviin pitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiin sisältyy yli 12 prosentin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE > 12 %), yli 40 prosentin omavaraisuusaste, positiivinen kassavirta osinkojen jälkeen sekä vuosittain kasvava osakekohtainen osinko.

Berndt Brunow, Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja, kommentoi: ”Viimeisen kolmen vuoden aikana Lemminkäisen johto on keskittynyt suunnanmuutokseen – vahvistamaan yhtiön taloudellista asemaa ja operatiivista tehokkuutta. Tämä suomalaisella rakennusalalla ainutlaatuinen sulautuminen luo pohjoismaisessa mittakaavassa merkittävän yhtiön, jolla on vahva taloudellinen asema ja kassavirta sekä yli sadan vuoden kokemus rakennusalasta. Sulautumisesta syntyvät synergiat ovat merkittävät. Niiden ansiosta yhdistyneestä yhtiöstä muodostuu myös kilpailukykyinen toimija Pohjois-Euroopan markkinoilla.” 

Matti Vuoria, YIT:n hallituksen puheenjohtaja, kommentoi: ”Lemminkäinen ja YIT ovat molemmat yli 100-vuotiaita kansainvälistyviä, vakaita suomalaisia yhtiöitä, joilla on monipuolinen osaaminen ja vahva jalansija toiminta-alueillaan. YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisellä syntyy vahva pohjoiseurooppalainen pelinrakentaja ja uudistaja.”

Kari Kauniskangas, YIT:n toimitusjohtaja, kommentoi: ”Yhdistyminen on molemmille yhtiöille strategisesti tärkeä askel, jolla luodaan pohja kasvaa yhdeksi johtavista kaupunkikehittäjistä Pohjois-Euroopan rakentamisen markkinoilla. Uskon yhdistymisessä syntyvän toimijan, jonka aktiivinen kehitystyö parantaa sekä asiakaskokemusta että yhtiön kilpailukykyä. Yhdistyminen avaa myös henkilöstölle uusia uramahdollisuuksia muun muassa vaativissa hankkeissa, joissa yhdistyvät infra, toimitilat ja asuntorakentaminen.”

1) Perustuen YIT:n (noin 7,01 euroa) ja Lemminkäisen (noin 18,63 euroa) kaupankäyntimäärillä painotettuihin keskikursseihin Nasdaq Helsinki Oy:ssä viimeisen kolmen kuukauden aikana 16.6.2017 asti ja kyseinen päivä mukaan lukien.

Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 

Yhteinen lehdistötilaisuus ja puhelinkonferenssi pidetään tänään 19.6.2017 klo 10.00 Suomen aikaa Pörssitalolla (Fabianinkatu 14) Helsingissä. Lisätietoja on esitetty jäljempänä.

YHDISTYMISEN TAUSTA

YIT ja Lemminkäinen ovat Pohjois-Euroopan markkinoilla toimivia rakennusyhtiöitä, joilla on merkittävä jalansija Suomessa ja hyvämaineiset brändit Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja Itä-Euroopassa. Molemmat yhtiöt ovat viime vuosina mukautuneet muuttuvaan markkinatilanteeseen keskittymällä operatiiviseen ja pääoman tehokkuuteen. Tehostuneen toiminnan ansiosta yhtiöt ovat hyvässä asemassa hyödyntämään kohentunutta markkinatilannetta ja vahvistamaan markkina-asemaansa sekä tämän kautta parantamaan kannattavuuttaan.

YIT:n ja Lemminkäisen yhdistyminen on luonnollinen askel molempien yhtiöiden kehityksessä, koska yhdistymisellä vastataan asiakkaiden muuttuneeseen käyttäytymiseen, parannetaan kustannuskilpailukykyä ja vähennetään suhdanneherkkyyttä. Entistä tasapainoisemman tuote- ja palvelutarjoaman sekä laajemman maantieteellisen kattavuuden odotetaan tarjoavan uusia kasvumahdollisuuksia yhdistyneelle yhtiölle sekä mahdollistavan uusien tuotekonseptien kehittämisen. Lisäksi yhdistyminen tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita ja sen odotetaan kasvattavan omistaja-arvoa yhdistyneen yhtiön osakkeenomistajille. YIT:n ja Lemminkäisen hallitukset allekirjoittivat 19.6.2017 yhdistymistä koskevan yhdistymissopimuksen ("Yhdistymissopimus") ja sulautumissuunnitelman.

YHDISTYMISEN SYYT

Yhdistyminen luo vahvan alustan tulevalle kasvulle mittakaavaetujen kautta. Yhdistyneellä yhtiöllä on laaja läsnäolo usealla talousalueella, joissa yhtiö voi kiihdyttää kasvuaan samalla kun se alentaa herkkyyttään maakohtaisille rakentamisen suhdanteille. Markkinatilanne yhdistyneen yhtiön kannalta keskeisillä kasvumarkkinoilla on vahvistunut ja molempien yhtiöiden viime vuosien aikana toteuttamat tehokkuus- ja kehitysohjelmat tukevat kilpailukyvyn ja kannattavuuden kehitystä.

Yhdistyminen on strategisesti tärkeä askel, jolla luodaan pohja kasvaa yhdeksi johtavista kaupunkikehittäjistä Pohjois-Euroopan rakentamisen markkinoilla. YIT:n ja Lemminkäisen yhdistyminen luo tasapainoisen liiketoimintaportfolion, jonka liiketoiminta-alueet ovat Asuminen, Toimitilat, Infra ja Kiinteistöt (uusi liiketoiminta-alue 1.1.2018 alkaen). Yhdessä yhtiöt voivat hyödyntää laajaa ammatillista verkostoaan tarjotakseen asiakkaille kustannuskilpailukykyisiä mutta silti korkealaatuisia ja vaativia ratkaisuja. Yhtiöt luovat laajan projektien toteutusalustan monipuoliselle asiakaskunnalleen. Laajempi palvelutarjoama parantaa yhdistyneen yhtiön suhdannekestävyyttä, mikä tukee kassavirtaa ja edesauttaa kasvutavoitteiden saavuttamisessa. Lisäksi yhdistyminen luo työntekijöille paremmat uramahdollisuudet suuremmassa yhtiössä ja yhdistetyn yhtiön odotetaan tulevaisuudessakin olevan houkutteleva työnantaja nykyisille ja uusille osaajille.

Yhdistymisen kautta yhdistyneen yhtiön riskiprofiili ja rahoitusasema paranevat. Liiketoiminnan vastasyklisyys luo operatiivista vakautta, joka tukee strategista suunnittelua ja resurssien hallintaa. Lisäksi mittakaavaedut avaavat uusia markkinamahdollisuuksia ja mahdollistavat kyvyn tehdä entistä suurempia projekteja. Yhdistyneen yhtiön kasvaneen koon ja vahvemman pääomapohjan uskotaan myös parantavan rahoitusmahdollisuuksia sekä laskevan rahoituskustannuksia.

YIT:n ja Lemminkäisen yhdistymisen odotetaan luovan merkittävää arvoa yhdistyneen yhtiön osakkeenomistajille yhtiöiden toimintojen yhtenäistämisen ansiosta saavutettavien synergioiden ja kasvavien liiketoimintamahdollisuuksien kautta. Kokonaissynergioiden arvioidaan olevan vuosittain noin 40 miljoonaa euroa, ja niiden odotetaan toteutuvan täysimääräisinä vuoden 2020 loppuun mennessä. Suurin osa suunnitelluista synergioista odotetaan saavutettavan vähentämällä hallinnollisia kustannuksia, kehittämällä hankintaa, virtaviivaistamalla organisaatiota sekä yhtenäistämällä toimintatapoja ja prosesseja. Toimintojen integrointi aloitetaan välittömästi ehdotetun sulautumisen tultua voimaan. Integraatiokustannuksista odotetaan yhteensä noin 40 miljoonan euron kertaluonteista kassavirtavaikutusta, joka kohdistuu vuosille 2017 - 2019. YIT ja Lemminkäinen tiedottavat, konsultoivat ja neuvottelevat asianomaisten työntekijäjärjestöjen kanssa ehdotetun sulautumisen sosiaalisista, taloudellisista ja juridisista vaikutuksista soveltuvien lakien asettamien vaatimusten mukaisesti. 

Yhdistynyt yhtiö jatkaa synergiaetujen kartoittamista nykyisiä suunnitelmia pidemmälle.

Yhdistymisen tarjoamien kasvumahdollisuuksien ja synergiahyötyjen odotetaan lisäävän yhdistyneen yhtiön houkuttelevuutta sijoituskohteena. Lisäksi yhdistyneen yhtiön tasapainoisemman ja parantuneen riskiprofiilin sekä parantuvan kilpailukyvyn odotetaan mahdollistavan houkuttelevat ja kasvavat osingot osakkeenomistajille tulevaisuudessa.

YHDISTYNYT YHTIÖ 

Yleiskatsaus 

Yhdistyneen yhtiön tavoitteena on tulla yhdeksi kaupunkikehityksen johtavista toimijoista, jonka alustava yhdistetty vuotuinen liikevaihto on noin 3,4 miljardia euroa ja liikevoitto noin 85 miljoonaa euroa (IFRS, perustuen 31.12.2016 päättyneeseen 12 kuukauden jaksoon) ja jolla on noin 10 000 työntekijää. Yhdistyneellä yhtiöllä on toimintaa 11 maassa (Suomi, Venäjä, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Tshekin tasavalta, Slovakia ja Puola) ja sillä on vahva asema liiketoiminta-alueillaan:

  • Asuminen: Asuntojen ja kokonaisten asuinalueiden rakentaminen ja kehittäminen.
  • Toimitilat: Toimistojen, liike-, tuotanto- ja logistiikkatilojen ja julkisten rakennusten rakentaminen ja kehittäminen, terveydenhuoltosektorin ratkaisut sekä kiinteistökehityspalvelut. Palveluvalikoimaan kuuluu myös korjausrakentaminen.
  • Infra: Teiden ja väylien rakentaminen, mukaan lukien sillat, maanalainen rakentaminen, maa- ja pohjarakentaminen, energia-, vesihuolto- ja teollisuuslaitosten rakentaminen, päällystys sekä huolto ja kunnossapito.
  • Kiinteistöt (uusi liiketoiminta-alue 1.1.2018 alkaen): Merkittävien hankekehityskohteiden kehitysvaiheen rahoittaminen sekä tonttien ja kehitettyjen kiinteistöjen omistaminen ja edelleen realisointi sopivalla hetkellä.

Hallitus ja johto 

Kuultuaan Lemminkäisen hallituksen nimitysvaliokuntaa YIT:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa YIT:n ylimääräiselle sulautumisesta päättävälle yhtiökokoukselle, että nykyiset YIT:n hallituksen jäsenet Erkki Järvinen, Inka Mero ja Tiina Tuomela valitaan ehdollisesti jatkamaan YIT:n hallituksessa yhdistymisen toteuttamisen jälkeen ja että nykyisistä Lemminkäisen hallituksen jäsenistä Harri-Pekka Kaukonen, Juhani Mäkinen ja Kristina Pentti-von Walzel valitaan ehdollisesti YIT:n hallituksen jäseniksi yhdistymisen toteuttamisen jälkeen, ja että yhdistyneen yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittaisiin nykyinen YIT:n hallituksen puheenjohtaja Matti Vuoria ja varapuheenjohtajaksi nykyinen Lemminkäisen hallituksen puheenjohtaja Berndt Brunow.

YIT:n toimitusjohtajana yhdistymisen jälkeen jatkaisi Kari Kauniskangas ja talousjohtajaksi nimitettäisiin Lemminkäisen nykyinen talousjohtaja Ilkka Salonen.

Omistusrakenne ja hallinnointi 

Sulautumissuunnitelman mukaan Lemminkäisen osakkeenomistajat saavat sulautumisvastikkeena 3,6146 YIT:n uutta osaketta jokaista omistamaansa Lemminkäisen osaketta kohden, jolloin yhdistymisen toteuttamisen jälkeen YIT:n osakkeenomistajat omistavat yhdistyneestä yhtiöstä 60 prosenttia ja Lemminkäisen osakkeenomistajat 40 prosenttia, olettaen, että yksikään Lemminkäisen osakkeenomistaja ei vaadi omistamiensa osakkeiden lunastamista sulautumisesta päättävässä Lemminkäisen ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Seuraavassa taulukossa esitetään yhdistyneen yhtiön suurimmat osakkeenomistajat (31.5.2017 tilanteen mukaan) olettaen, että kaikki YIT:n ja Lemminkäisen osakkeenomistajat ovat osakkeenomistajia myös yhdistymisen toteuttamishetkellä.

Taloudelliset tavoitteet 

YIT:n ja Lemminkäisen hallitukset ovat yhdessä johdon kanssa arvioineet tarkoituksenmukaisia taloudellisia tavoitteita yhdistyneelle yhtiölle ja sopineet seuraavista puitteista. Yhdistymisen toteuttamisen jälkeen yhdistyneen yhtiön uusi johtoryhmä tarkentaa ja mahdollisesti mukauttaa näitä tavoitteita yhdessä yhdistyneen yhtiön hallituksen kanssa.

Yhdistyneen yhtiön pitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiin sisältyisivät alustavasti:

  • yli 12 prosentin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE >12 %); 
  • yli 40 prosentin omavaraisuusaste; 
  • positiivinen kassavirta osinkojen jälkeen; 
  • vuosittain kasvava osakekohtainen osinko. 
28.03.2024 15.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 helmikuussa 11,4 % vuodentakaisesta
28.03.2024 8.30Sandvik esittelee 800i-sarjan kartiomurskaimet uusilla automaatio-ominaisuuksilla
26.03.2024 9.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
25.03.2024 11.00KH-Koneet Group vahvistaa jälleenmyyjäverkostoaan Ruotsin markkinoilla
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 10.00Malminetsinnän ja kaivostoiminnan investoinnit kasvoivat 2023
20.03.2024 9.00Terrafame 2023: Liiketulos heikkeni haastavassa markkinassa, perustuotanto jatkui lähellä ennätystasoa
19.03.2024 19.00Steelwrist esittelee kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjät ja tuo markkinoille kokonaan uudet pyörivät liittimet sekä laajan valikoiman uusia työlaitteita
18.03.2024 11.00Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat 5,5 % vuoden 2023 aikana
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.03.2024 11.00Henning Have: "Siksi käytän Rototilt R2:ta pienemmissä koneissa"
12.03.2024 11.00Rakennuskustannukset pysyivät ennallaan vuoden 2024 helmikuussa vuodentakaisesta
10.03.2024 14.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.03.2024 13.30Kubotan maataloustraktorit Matekon tuotevalikoimaan
04.03.2024 8.00Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.02.2024 12.22Matekon Seinäjoen toimipisteessä tapahtuu - uutta voimaa myyntiin ja Konepäivät tulossa!
28.02.2024 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2024 tammikuussa 1,0 % vuodentakaisesta
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
24.02.2024 11.00Metso toimittaa keskeistä murskaus- ja jauhatustekniikkaa australialaiseen kultakaivokseen
23.02.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 23.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.02.2024 14.00engcon lanseeraa tärylevyn uuteen kokoluokkaan
22.02.2024 11.00Kaivosteollisuus ry:n EDI-työkalu on nyt julkaistu
20.02.2024 15.00Karjalan ja Savon ratojen parantaminen aloitettava pikaisesti
20.02.2024 12.00Nimitykset: Tuomas Hietanen ja Petteri Karttunen vahvistaa Suomen Rakennuskoneen myyntitiimiä
19.02.2024 16.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2023 loka-joulukuussa 27 % vuodentakaisesta
16.02.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 16.2. TALVITIEPÄIVÄT ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.02.2024 11.00Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.2024
13.02.2024 10.00Lahti ja Hollola ehkäisevät jäte- ja hulevesitulvia yhteistyöhankkeella
12.02.2024 9.00Anglo American ja Suomen Malmijalostus selvittävät suomalaisen akkuarvoketjun mahdollisuuksia
10.02.2024 9.00RealMacinery laajentaa Mecalac edustustaan kaivukoneisiin
09.02.2024 20.33KATSO TÄSTÄ 9.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.02.2024 11.40Metsolta uusi sovellus murskaimien ja -seulojen etäohjaukseen
06.02.2024 14.00Metallinjalostajat ry: EU:n uudet 2040 ilmastotavoitteet korostavat investointien tärkeyttä
05.02.2024 10.00Kestävää kaivososaamista viedään Suomesta ja Ruotsista Yhdysvaltojen tuella - Minearc-projekti julkistettiin
03.02.2024 12.00Onko tässä Suomen kansainvälisin jälleenmyyjäkokous?
02.02.2024 23.00KATSO TÄSTÄ 2.2. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
31.01.2024 11.00Asuntotuotannon käynnistämiseen Suomessa tarvitaan valtiontukea
30.01.2024 12.00LUE TÄSTÄ! Talven jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - mukana Hydrauliikka teema
30.01.2024 11.00SSAB julkisti vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteensa
29.01.2024 12.00Länsi-Suomen Avant-keskus avaa ovensa helmikuussa Liedossa
26.01.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 26.1. LÄHETYS! Kooste Kuopion Konepäiviltä - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
24.01.2024 13.56Aki Laakkio sanoo säästävänsä rahaa Leican-koneohjausjärjestelmällä
24.01.2024 9.33Pasi Virta nimitetty Rotatorin operatiiviseksi johtajaksi
23.01.2024 11.00YIT:n ja NRC Group Finlandin työyhteenliittymä valittu rakentamaan Espoon kaupunkirataa
22.01.2024 10.00Tampereen Energia valitsi Caverionin toteuttamaan putkistourakan biovoimalaitoksella
19.01.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 19.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.01.2024 9.30Janne Mäihäniemi mukaan Aari Rahoituksen tiimiin
17.01.2024 11.14Steelwrist tuo keväällä markkinoille uuden kolmannen sukupolven kauhanpyörittäjämalliston
15.01.2024 11.00EV Metals Group solmi puitesopimuksen Metson kanssa Saudi-Arabiaan rakennettavan litiumkemikaalitehtaan keskeisenä teknisenä kumppanina
12.01.2024 21.30KATSO TÄSTÄ 12.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.01.2024 9.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 6,8 % vuodentakaisesta
10.01.2024 13.00GRK on valittu toteuttamaan Espoon kaupunkiradan ensimmäistä alueurakkaa
08.01.2024 11.00Metso toimittaa murskausteknologiaa kahteen kuparikaivokseen Keski-Aasiassa
07.01.2024 12.00Kaivinkoneen kuljettaja Eira, 22, on tärkeä Rototiltin tuotekehitykselle
05.01.2024 18.00KATSO TÄSTÄ 5.1. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
04.01.2024 10.20Metso toimittaa neljä murskausasemaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan
03.01.2024 9.25Aari Rahoitus Oy vahvisti tiimiään
02.01.2024 14.29Virolaisyritys osti JCB -työkoneiden maahantuoja Matekon
01.01.2024 15.001 360 456 kertaa kiitos!
30.12.2023 9.33Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 marraskuussa 9,9 % vuodentakaisesta
29.12.2023 18.00KATSO TÄSTÄ 29.12. VUODENVAIHTEEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet
27.12.2023 8.00Future Tech Service (FTS) ja Metso solmivat jakelusopimuksen Etelä-Koreassa
25.12.2023 11.00Mineraaliklusterin yhteisöverot nousivat 415 miljoonaan euroon
22.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! joululähetys 2023 - mukavia tarinoita kuljetus, maarakennus ja metsäalan alan toimijoilta
21.12.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 marraskuussa 3,2 % vuodentakaisesta
19.12.2023 12.00"Kehitys kulkee ja me menemme sen mukana" - L5 Navigation hyvä valinta VM Suomalaiselle
15.12.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 15.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.12.2023 12.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,8 % vuodentakaisesta
13.12.2023 9.50Koneohjauksen uusi ulottuvuus
10.12.2023 11.00Skanska ja Metropolia Ammattikorkeakoulu sinetöivät pitkään jatkuneen kumppanuuden työelämäyhteistyösopimuksella
08.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 8.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.12.2023 11.00Volvo Construction Equipment parantaa lataamisen joustavuutta siirrettävällä Power Unit -yksiköllä
07.12.2023 9.00Ruukkiin kuuluva Plannja tarjoaa ensimmäisenä Skandinaviassa kattoja fossiilivapaasta teräksestä
06.12.2023 11.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 lokakuussa 6,6 % vuodentakaisesta
05.12.2023 14.00Rototiltin ohjainkahvoille palkinto hyvästä muotoilusta - jo kolmatta kertaa
05.12.2023 10.00Jyväskylän kaupunki vahvistaa kiertotalousmallia sekä kaupunkiorganisaatiossa että alueellisesti
04.12.2023 11.00Huipputehokas betonin kierrätysmurskain on myös ympäristöystävällinen
02.12.2023 13.00Maatori Oy laajentaa omistuspohjaansa
01.12.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 1.12. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.12.2023 9.00RealMachineryn uusi edustus McCloskey tuo kokonaispalveluratkaisut kivenmurskaukseen
29.11.2023 11.34Väitös: Kuvaan perustuvia mittauksia voidaan hyödyntää raskaan kaluston puomeissa
29.11.2023 8.00Avesco Used Day 2023 nyt perjantaina 1.12. Keravalla - lähde edullisille konekaupoille
28.11.2023 11.00Kiinteistönhoito-Keskiviikko 29.11.2023 klo 10-14 huomenna Helsingin Tattarisuolla
27.11.2023 10.00Metso vahvistaa kaivosalan huoltokapasiteettia Arizonassa Yhdysvalloissa laajentamalla huoltokeskusta ja tarjoamalla korkealuokkaisia koulutuspalveluita
26.11.2023 17.00Työkoneiden vuokramarkkina supistuu kuluvana vuonna yhdeksän prosenttia - kasvua on luvassa vasta 2025
26.11.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 lokakuussa 3,5 % vuodentakaisesta
24.11.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 24.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
23.11.2023 8.00NCC toteuttaa Kansallismuseon peruskorjauksen Helsingissä
22.11.2023 11.00Rotatorille uusi huoltokorjaamo Kajaaniin
20.11.2023 10.00Kaivosteollisuus: Presidentinvaalit ratkaisevat raaka-ainekysymyksiä?
17.11.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 17.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.11.2023 10.00Rototilt - Olympiakultamitalisti Jonna Sundlingin pääyhteistyökumppani
14.11.2023 14.00Kivirock -jättilehti työn alla - lähde mukaan ilmoituksella
14.11.2023 9.30Murskausta uudella ajatusmallilla
14.11.2023 8.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 syyskuussa 5,1 % vuodentakaisesta
13.11.2023 18.08Kovaan käyttöön tehdyt kotimaiset rotaattorit ja kallistajat
12.11.2023Kansainväliset opiskelijatiimit veivät Tapojärven kiertotalouskisan kärkipaikat
10.11.2023 18.00KATSO TÄSTÄ TEKNOLOGIA´23 ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kone- ja kuljetusalan kuulumiset

Näytä lisää »