Volvo Trucksin uudet kuljettajaa tukevat järjestelmät nostavat turvallisuuden uudelle tasolle

10.06.2018 16.00

Liikenneturvallisuuden ja kuljettajan työympäristön parantaminen ovat olleet Volvo Trucksin tavoitteita, kun yhtiö on kehittänyt uusia kuljettajaa tukevia järjestelmiä. Nyt julkistettavat toiminnot perustuvat palkittuun Volvo Dynamic Steering ‑innovaatioon, joka tehostaa raskaiden kuorma-autojen ohjausta ennennäkemättömällä tavalla.

– Volvo Dynamic Steering on todella mullistanut kuljettajan työtä. Parempi suuntavakavuus, vaivattomampi ohjattavuus ja entisestään parantunut ajomukavuus ovat vähentäneet liikenneonnettomuuksien ja rasitusperäisten vammojen riskiä. Mainetta niittäneeseen Volvo Dynamic Steering ‑järjestelmään perustuvien uusien toimintojen ansiosta liikenneympäristöstä saadaan nyt entistäkin turvallisempi. Tämä kaikki tukee myös visiotamme, jonka mukaisesti Volvo kuorma-auto ei ole mukana yhdessäkään onnettomuudessa. Nämä toiminnot on kehitetty sellaisten onnettomuuksien välttämiseksi, jotka ovat onnettomuustutkintoihin perustuvien tietojemme mukaan kaikkein yleisimpiä, kertoo Volvo Trucksin liikenne- ja tuoteturvallisuuspäällikkö Carl Johan Almqvist. 

Integroimalla Volvo Dynamic Steering ‑järjestelmän muihin mukavuutta ja turvallisuutta edistäviin järjestelmiin Volvo Trucks on kehittänyt kaksi uutta kuljettajia tukevaa, onnettomuuksia ehkäisevää järjestelmää: ajonvakautusta edistävä Volvo Dynamic Steering ja kaistavahtia tukeva Volvo Dynamic Steering.

Ehkäisee heittelemistä ennakoivasti

– Kuvitellaan, että ajat märällä, liukkaalla tiellä ja huomaat äkkiä, että kuorma-auton takaosan pito asfaltilla alkaa pettää. Ennen kuin kuorma-auto alkaa heittelehtiä, teet maltillisen ohjausliikkeen vastakkaiseen suuntaan, kunnes vaara on ohi. Ajonvakautusta edistävä Volvo Dynamic Steering toimii juuri näin. Iso ero vanhaan on kuitenkin siinä, että järjestelmä havaitsee riskin ja auttaa vakauttamaan ajoneuvoa jo ennen kuin huomaat, että jotain on tekeillä, Almqvist kertoo.

Vähentää ulosajon ja kaistalta ajautumisen riskiä

Toinen turvallisuusinnovaatio eli kaistavahtia tukeva Volvo Dynamic Steering avustaa kuljettajaa, jos järjestelmä havaitsee merkkejä kuorma-auton ajautumisesta kaistamerkintöjä kohti. Järjestelmä kääntää ohjauspyörää aavistuksen oikeaan suuntaan ja tärisyttää ohjauspyörää kevyesti, jolloin kuljettaja saa tiedon asiasta ja ajoneuvo saadaan takaisin oikealle ajolinjalle.

Ohjauspyörän vastus yksilöllisten tarpeiden mukaisesti

Näiden kahden uuden kuljettajaa tukevan järjestelmän lisäksi Volvo Trucks julkistaa nyt pitkään kaivatun toiminnon, jonka avulla Volvo Dynamic Steering ‑järjestelmällä varustettujen kuorma-autojen ohjauspyörän vastusta voidaan säädellä yksilöllisesti.

– Jokaisella kuljettajalla on oma käsitys siitä, kuinka kevyt tai raskas ohjausjärjestelmän pitäisi olla. Nyt jokainen kuljettaja voi asettaa ohjauspyörän vastuksen tarkalleen omien mieltymystensä mukaiseksi, jolloin ajaminen on mahdollisimman mukavaa, rentoa ja turvallista. Tämä on erittäin käytännöllinen ominaisuus – erityisesti kuorma-autoissa, joilla on useita kuljettajia, Almqvist toteaa.

VDS_ohjaus_uudet_toiminnot.jpg

Faktoja uusista toiminnoista:

  • Volvo Dynamic Steering kompensoi automaattisesti tienpinnan epätasaisuudet sekä vaimentaa tärinää ja ohjauspyörän kautta välittyvää rasitusta. Pienillä nopeuksilla ohjauspyörän vastus vähenee noin 75 prosenttia. Tästä on huomattavaa hyötyä peruutuksissa ja esimerkiksi terminaaliajossa. Järjestelmä keskittää ohjauspyörän automaattisesti heti, kun kuljettajan ote ohjauspyörästä kevenee. Suuremmilla nopeuksilla kuorma-auto pitää luotettavasti suuntansa jopa heikkokuntoisilla teillä ja voimakkaissa sivutuulissa. Kuorma-auton hydraulista ohjaustehostinta avustaa elektronisesti ohjattu sähkömoottori, joka säätelee ja tehostaa ohjausta jatkuvasti tarpeen mukaan.
  • Ajonvakautusta edistävä Volvo Dynamic Steering. Tätä toimintoa käytettäessä Volvo Dynamic Steering toimii yhdessä kuorma-auton ESC-ajonvakautusjärjestelmä kanssa. Rungon anturit tarkkailevat kuorma-auton kiertonopeutta jatkuvasti. Kun vähäisintäkin heittelehtimisen vaaraa havaitaan, järjestelmä aktivoituu ja avustaa kuljettajaa kevyesti korjaavissa ohjausliikkeissä ja ajoneuvon vakauttamisessa.
  • Kaistavahtia tukeva Volvo Dynamic Steering. Tätä toimintoa käytettäessä Volvo Dynamic Steering toimii yhdessä kuorma-auton kaistavahdin kanssa, kun nopeutta on yli 55 km/h. Järjestelmä tarkkailee ajoneuvon sijaintia tiellä kameroiden avulla. Kun se havaitsee, että kuorma-auto on vaarassa ajautua kaistalta, ohjaus aktivoituu ja auttaa kuljettajaa oikean ajosuunnan palauttamisessa. Jos lisäapua tarvitaan, ohjauspyörän kevyt tärinä kertoo tilanteen kuljettajalle äänimerkin sijaan.
  • Omia asetuksia tukeva Volvo Dynamic Steering. Ohjauspyörän vastusta voi säädellä yksilöllisesti sen mukaan, minkä itse kokee ajon kannalta parhaaksi ja mukavimmaksi.
09.11.2023 11.00NCC voitti Vuoden työmaa -kilpailun
06.11.2023 10.00Malminetsintäopas on nyt päivitetty - saatavilla myös englanniksi
03.11.2023 22.00KATSO TÄSTÄ HALLOWEEN-VIIKON LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
02.11.2023 10.00SSAB ja Sandvik aloittavat yhteistyön fossiilivapaan teräksen käytöstä kaivosteollisuuden laitteissa
01.11.2023 10.44Metsolle tilaukset kolmesta kuparianodivalimosta
01.11.2023 8.40Rototiltiltä kaksi RC-sarjan uutuutta
27.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 27.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.10.2023 12.00Terrafamen liikevoitto 23,5 miljoonaa euroa kolmannella vuosineljänneksellä
25.10.2023 11.00Kaikille kaivukoneista kiinnostuneille - Tilt & Rotaten uusi numero nyt ilmestynyt!
24.10.2023 10.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 syyskuussa 2,5 % vuodentakaisesta
23.10.2023 11.00TSM Suomi vahvistamaan kaivosteollisuuden vastuullisuustyötä
20.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 20.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.10.2023 11.00Avesco Oy hakee tuotepäällikköä CAT -maarakennuskoneille
17.10.2023 11.00Kaikille kaivukoneista kiinnostuneille - Tilt & Rotaten uusi numero nyt ilmestynyt
16.10.2023 10.12Metso tuo markkinoille ensimmäiset tuotteet diesel-sähkökäyttöisten Lokotrack murskainten ja seulojen tuotesarjastaan keväällä 2024
16.10.2023 9.05Suomen Kulutusosa uuteen kasvuvaiheeseen
16.10.2023 9.00Taantuma ei paina kylmäalaa
13.10.2023 20.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys KoneAgria 2023 -näyttelystä
09.10.2023 9.00Nesteen uusiutuvien polttoaineiden käyttöönotolla tavoitellaan lähes kolmasosaa Outokummun Kemin kaivoksen hiilineutraaliustavoitteesta
08.10.2023 10.00Metso avaa täysin uudistetun mineraalienkäsittelylaboratorion Porissa
06.10.2023 18.50KATSO TÄSTÄ 6.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.10.2023 10.11NCC ja NRC Group sopimukseen kiviaineksien toimittamisesta Turun ratapihan parannusurakkaan
03.10.2023 10.00Toimitiloja korjattiin 3,8 miljardilla eurolla vuonna 2022
02.10.2023 9.00Uusia tuotteita markkinoille - Rototilt Control yhä useampiin kaivinkoneisiin
29.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20.00LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
27.09.2023 9.09Terrafamen Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi
26.09.2023 11.00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
25.09.2023 9.00YIT neljättä vuotta peräkkäin rakennusalan ihannetyönantaja
22.09.2023 20.45KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.09.2023 9.00Uusi markkinointi- ja myyntijohtaja vahvistamaan Rototiltin kasvupolkua
20.09.2023 9.00NCC rakentaa Rovaniemelle Napsun monitoimitalon
18.09.2023 16.23Tampereen ratikkahankkeen uuden vaiheen suunnittelua jatketaan PIRKKO-yritysryhmittymässä
18.09.2023 14.30Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11.00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9.20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!
18.09.2023 9.00Suomen Hyötytuuli on käynnistänyt merituulipuiston perustusten kilpailutuksen
15.09.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.09.2023 14.40Sandvikin Maxpo-osastolla juhlistettiin tulevia toimituksia
13.09.2023 9.00Koneet mehtään ja monttuun - uuden Kuopion konekeskittymän avajaiset nyt perjantaina 15.9.
08.09.2023 18.30KATSO TÄSTÄ 8.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.09.2023 8.00Korjausrakentamisen arvo laski 5,2 % vuoden 2023 toisella neljänneksellä
06.09.2023 11.00YIT toteuttaa Koasille asuinkerrostalon Jyväskylän Tourulan Pajalaan ja aloittaa uuden asuinalueen rakentamisen
05.09.2023 11.00KoneAgria 2023 tarjoaa tärkeää tietoa maatalousyrittämisestä ja esittelee uusimmat koneet
01.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Maxpo 2023 -näyttelystä Hyvinkäältä
29.08.2023 13.55Esittelyssä Maxpossa: VAHVA C140 -koura täydentää isojen materiaalikourien mallistoa
28.08.2023 17.00Ledlenser ATEX uutuudet nyt saatavilla - valaisimet räjähdysherkkiin ympäristöihin
28.08.2023 14.00Kiertotalous näytöspäivät Hyvinkäällä 31.8.-2.9. - esittelyssä ja kokeiltavissa laajasti koneita sekä alan toimijoita palveluineen
28.08.2023 11.10Epiroc Finland mukana Maxpossa 31.8.-2.9.2023
28.08.2023 9.00JCB työkoneet vahvasti esillä Maxpossa Mateko Oy:n osastolla
25.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! erikoislähetys Brasilian ExpoForest 2023 -metsäkonemessuilta -
23.08.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 heinäkuussa 0,4 % vuodentakaisesta
18.08.2023 22.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Lepaa 2023 -näyttelystä
18.08.2023 11.00Sweco rakennuttajakonsultiksi Satamatunnelihankkeeseen ja Länsisataman laituri- ja kenttähankkeeseen
14.08.2023 15.22Leica toteutti kartoittajan haaveen
12.08.2023 10.00KATSO VIDEO! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Power Truck Showsta 11.8.
11.08.2023 7.12Louhinta Joensuun asema-alueella aiheuttaa elokuussa melua ja muutoksia liikennejärjestelyihin
10.08.2023 9.33Metson painesuodattimia ja pumppuja kahteen rautamalmiprojektiin Intiassa
04.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 4.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
02.08.2023 10.00Toyotan täysin uusi Land Cruiser perustuu perinteisille vahvuuksille
31.07.2023 12.00Steelwrist vahvistaa ja laajentaa läsnäoloaan markkinoilla avaamalla uudet toimitilat Suomessa ja Ranskassa
28.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 28.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.07.2023 10.06Sotkamo Silverin puolivuosikatsaus - Toiminnan tehostaminen ja korkeampi hopeapitoisuus paransivat kannattavuutta
27.07.2023 11.00Metso vahvistaa materiaalinkäsittelyn palvelujaan ostamalla australialaisen Brouwer Engineeringin
26.07.2023 12.00Kouvolaan valokuituverkon rakentaminen laajenee syksyllä uusille alueille
26.07.2023 9.00Spectralta uusi maarakennuslaser
24.07.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 kesäkuussa 0,8 % vuodentakaisesta
21.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 21.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.07.2023 9.00Mika Heino Aari Rahoitukselle
21.07.2023 8.00Lotus Demolition purkaa - Vaasan siilot viimein nurin KATSO VIDEO!
20.07.2023 8.00KATSO VIDEO! Komatsu pyöräkuormaaja etäohjauksella
19.07.2023 12.50DINO280RXT - kompaktia tehokkuutta KATSO VIDEO!
18.07.2023 11.00Terrafame Oy:n tammi-kesäkuun 2023 tulos julkaistaan 28.7.
14.07.2023 18.20KATSO TÄSTÄ 14.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.07.2023 10.00Metso ja kanadalainen Avalon ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen akkumineraaleja tuottavan litiumtuotantolaitoksen rakentamisesta Ontarioon
12.07.2023 14.00LUE TÄSTÄ! Uusi 264-sivuinen Kivirock - maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti on ilmestynyt
11.07.2023 9.00Layer Group laajentaa toimintaansa Suomessa Maalausliike Vainiomäen hankinnalla
10.07.2023 11.00Caverionille Fingridin voimajohtokokonaisuuden uusiminen Siikajoen alueella - parantaa sähköverkon kapasiteettia vihreässä siirtymässä
09.07.2023 11.00NCC Building tehostaa toimintaansa uudella organisaatiorakenteella
07.07.2023 23.00KATSO TÄSTÄ OKRA 2023 -ERIKOISLÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa maarakennus-, kuljetus ja metsäalan tuoreet kuulumiset
06.07.2023 11.00Kauppakeskus Itiksen uudistus laajenee seuraavaan vaiheeseen
05.07.2023 10.55Witraktor tuo uusia brändejä Suomeen - SIP, Bomford ja Bailey Trailers lanseerataan Okrassa
04.07.2023 15.00Robit ja Sotreq yhteistyöhön Brasiliassa
04.07.2023 9.04Metso toimittaa kaivoslaitetteita Sambiaan
03.07.2023 8.00Junttan laajentaa tuotevalikoimaansa ponttivasaroihin
30.06.2023 22.00KATSO TÄSTÄ 30.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.06.2023 14.00Finnwatch: Konfliktimineraaliasetuksen toimeenpanossa puutteita
27.06.2023 10.35Metso ostaa Häggblomin laajentaakseen lastaus- ja kuljetustuotevalikoimaansa
27.06.2023 10.33Normet on mukana yritysvetoisen koodikoulun perustamisessa Pohjois-Savoon
27.06.2023 10.30Metso tukee energiamurrosta täydellisellä akkumineraalien tuotantoon ja kierrätykseen kehitetyllä tuotevalikoimallaan
26.06.2023 15.25Volvo CE:ltä uusi sähkölatausprotokolla
26.06.2023 10.45Outokumpu aloittaa yhteistyön thyssenkrupp Materials Processing Europen ja Boysen Groupin kanssa autoteollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi
26.06.2023 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 toukokuussa 3,2 % vuodentakaisesta
23.06.2023 10.00KATSO TÄSTÄ 23.6. JUHANNUSLÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.06.2023 11.00Fortum ja Terrafame yhteistyöhön akkumateriaalien kierrätyksessä - edistysaskel Suomen akkuklusterin vastuullisuudelle
21.06.2023 11.00Metso toimittaa painesuodattimia Tosyalin rautarikastamolle Algeriaan
20.06.2023 15.00Raskaskonevuokrausta ruotsiksi - W Rentin Niklas Timlin palveluksessanne
17.06.2023 11.00Jussi Saarikallio aloitti Lännen Tractorsin tuotepäällikkönä
16.06.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 16.6. LÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.06.2023 9.33Rototilt laajentaa työlaitekiinnikevalikoimaansa

Näytä lisää »