Väitös: Ilmastopolitiikkaa voitaisiin tehostaa ulottamalla ilmastovaikutusten hinnoittelu myös maankäyttösektorille

Päästökauppa ja hiiliverot kannustavat päästövähennyksiin teollisuudessa ja energiantuotannossa. Tuoreessa väitöstutkimuksessa tarkastellaan, kuinka myös maankäyttöä voitaisiin ohjata hinnoittelemalla ilmastovaikutukset.

Kustannustehokas ilmastopolitiikka vähentää nettohiilidioksidipäästöjä siellä, missä se on edullisinta. Kustannustehokkuutta voidaan tavoitella hinnoittelemalla kaikki päästöt ja poistumat yhdenmukaisesti. Mikäli päästöjen aiheuttaja joutuu maksamaan päästöistään, hänen kannattaa vähentää niitä kaikilla mahdollisilla keinoilla, jotka tulevat päästömaksua edullisemmiksi. Vastaavasti hiilidioksidia kannattaa poistaa ilmakehästä, jos siitä saatava korvaus ylittää poistokustannuksen.

Päästökauppa ja hiiliverot ovat tapoja tuottaa päästöille hinta. Perinteisesti niiden avulla on kannustettu päästövähennyksiin teollisuudessa, energiantuotannossa ja liikenteessä. Vastaavaa kattavaa hintaohjausta ei ole ulotettu maankäyttöön ja biomassan hyödyntämiseen. Siten maankäyttösektorin mahdollisuudet ovat jääneet osittain hyödyntämättä ilmastopolitiikassa.

– Tällä hetkellä maankäyttösektori on sektoreista ainoa, jolla päästöjen vähentämisen lisäksi voidaan myös poistaa huomattavia määriä hiilidioksidia ilmakehästä, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Aapo Rautiainen.

Rautiainen on tehnyt väitöskirjan maankäyttösektorin ilmastopolitiikasta. Pääasiassa väitöskirja käsittelee metsien ja puunkäytön hiilivirtojen hintaohjausta. Tarkastellut ohjauskeinot ovat veroja ja tukia, joiden avulla hiilidioksidipäästöille ja -poistumille luodaan hinta. Hintaohjaus kannustaa vähentämään nettopäästöjä.

Hintaohjaus on vaihtoehto yksityiskohtaiselle säätelylle

Hintaohjauksen avulla ilmastonmuutoksen torjunta voidaan sovittaa yhteen muiden maa- ja metsätalouden tavoitteiden kanssa ilman, että säätelijän tarvitsee puuttua yksityiskohtaisin säännöin kunkin tuotteen tuotantoketjun vaiheisiin.

– Säätelijän ei tarvitse ottaa kantaa siihen, kuinka metsiä tulee hoitaa tai mihin puuta saa käyttää. Hintaohjauksen avulla ilmastovaikutusten optimointi voidaan luontevasti hajauttaa tuotannon eri vaiheista vastaaville tahoille.

Metsänomistajat päättävät metsänhoidosta ja hakkuista. Jos metsänomistaja saa korvauksen hiilen sidonnasta, hänen kannattaa sopeuttaa metsänsä käsittelyä, koska ilmastovaikutukset huomioimalla hän voi parantaa metsänsä taloudellista tuottoa.

Kun puu kaadetaan, siitä valmistetaan tuotteita ja energiaa. Hintaohjaus vaikuttaa siihen, miten ja missä määrin puuta, muuta biomassaa ja fossiilisia panoksia käytetään.

– Pääsääntöisesti hintaohjaus suosii pitkäikäisempien puutuotteiden valmistusta. On kuitenkin vaikea ennustaa, minkälaisia tuotteita tulevaisuudessa pidetään hyödyllisinä ja arvokkaina. Hintaohjaus on joustavaa, joten se ei sulje pois arvokkaiksi osoittautuvien lyhytkestoistenkaan tuotteiden valmistusta. Se vain varmistaa, että päästöjen aiheuttaman haitan yhteiskunnallinen arvo tulee huomioiduksi tuotantopäätöksessä, Rautiainen sanoo.

Kuluttajien valintoihin hiilen hinnoittelu vaikuttaa tuotteiden hintojen kautta. Yleensä tuotteen hinta muodostuu sitä kalliimmaksi, mitä enemmän sen tuotannosta ja jakelussa aiheutuu päästöjä. Koska päästöistä tuottajalle aiheutuvat kustannukset näkyvät tuotteiden hinnoissa, tuotteille ei tarvitse erikseen säätää hiilijalanjälkeen perustuvia, mahdollisesti epätarkkoja veroja.

Kattava ilmastopolitiikka ohjaa kaikkea taloudellista toimintaa. Mitä korkeammaksi hiilidioksiditonnin hinta nousee, sitä enemmän nettopäästöjä vähennetään.  

Hiilidioksidin hinta voi olla myös liian korkea. Silloin harjoitetun politiikan vaatimat uhraukset ovat ihmiskunnalle koituvia hyötyjä suuremmat. Hyvinvoinnin maksimoivassa ilmastopolitiikassa hiilidioksiditonnin hinta pyritään siis asettaman siten, että se vastaa päästöstä aiheutuvaa yhteiskunnallista haittaa.

Väitöstutkimus tukee maankäyttösektorin ilmastopolitiikan suunnittelua

Neljästä osajulkaisusta koostuva väitöskirja kartuttaa ymmärrystämme siitä, kuinka maankäyttösektorin hintaohjaus voitaisiin käytännössä toteuttaa. Siten se tukee ilmastopolitiikan suunnittelua.

Jo aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että maankäyttösektorin hintaohjauksen voi muotoilla monella tapaa. Yksi tapa on kohdistaa ohjaus suoraan päästöihin. Käytännössä päästöjen reaaliaikainen valvonta voi joissain tapauksissa olla hankalaa tai kallista. Väitöskirjan ensimmäisessä osajulkaisussa pohditaankin, kuinka ongelma voitaisiin välttää kohdistamalla ohjaus osittain päästöjen sijaan helposti havaittaviin toimenpiteisiin, kuten hakkuisiin ja pellonraivaukseen.

– Esimerkiksi maankäytönmuutokset voivat nopeuttaa tai hidastaa hiilen vapautumista maaperästä, mutta maaperän päästöjen reaaliaikainen seuranta on vaikeaa. Siten verot ja tuet on käytännöllistä rytmittää esimerkiksi pellonraivauksen tai metsityksen yhteyteen. Hiilen vapautumista nopeuttavaa muutosta voidaan verottaa ja sitä hidastavaa voidaan tukea.

Toisessa osajulkaisussa verrataan hakkuutähteiden polton ja fossiilisten polttoaineiden aiheuttamia ilmastohaittoja. Nopeasti hajoavien tähteiden poltto on melko haitatonta, koska se nopeuttaa hiilidioksidin vapautumista vain hieman. Nopeasti hajoavat jakeet pärjäävät vertailussa jopa maakaasulle. Hitaastikin hajoavat pärjäävät kivihiilelle. Vertailu mahdollistaa hakkuutähteiden ja fossiilisten polton haittaverotuksen yhdenmukaistamisen.

Kolmannessa osajulkaisussa tarkastellaan, kuinka metsien hiilituet voitaisiin toteuttaa maksamalla vain lisäisestä eli ilman tukia saavutettavan tason ylittävästä hiilensidonnasta. Lisäisyysperiaatteen soveltaminen vähentää tukijärjestelmän kustannuksia ja siten vaadittua julkisten varojen käyttöä.

Neljännessä osajulkaisussa esitetään, kuinka muitakin ilmastoa lämmittäviä tekijöitä hiilidioksidin ohella voidaan hinnoitella niistä aiheutuvan yhteiskunnallisen haitan mukaisesti.

– Menetelmän avulla voidaan laskea hinta esimerkiksi metaanipäästöille tai jopa maanpinnan albedon eli heijastavuuden lämmittävälle vaikutukselle, jos vain pinnan lämmitysteho osataan mitata riittävällä tarkkuudella. Menetelmälle on käyttöä, jos hintaohjaus halutaan kohdistaa hiilivirtojen lisäksi muihinkin maankäytön ilmastovaikutuksiin, pohtii Rautiainen.

VTM, Aapo Rautiainen esittää väitöskirjansa On the optimal regulation of land use sector climate impacts julkisesti tarkastettavaksi Helsingin yliopistossa 7.6.2019 klo 12. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa C-rakennus, huone K110 (LS1), Latokartanonkaari 5. Vastaväittäjänä toimii Bo Thorsen, (University of Copenhagen) ja kustoksena on professori Markku Ollikainen.

Väitöskirja on julkaistu Dissertationes Forestales -sarjassa.