Rakentaminen jatkuu nykytasolla vielä ensi vuoden

28.11.2019 11.11

rakennustyomaa.jpg

Rakentamisen näkymät ovat syksyn jälkeen hieman parantuneet. Sekä rakentamisen kokonaismäärä että alan työllisyys pysyvät hyvällä, lähes nykyisellä tasolla myös ensi vuonna.  Uusien asuntojen rakentaminen vähenee, mutta uusien toimitilojen rakentaminen ja korjausrakentaminen ovat kasvussa. Rakentamisen näkymät vuodelle 2021 ovat heikommat. Hyvän ensi vuoden jälkeen määrän odotetaan supistuvan 3-4 prosenttia.

Kerrostalorakentamisen määrä on vähenemässä voimakkaasti. Kilpailu laskevilla markkinoilla on kovaa hallitsevan betonin ja haastajan puun välillä. Tällaisessa tilanteessa hintakilpailukyky on betonin puolella. Kerrostaloissa puun markkinaosuus onkin pienentynyt sekä viime että tänä vuonna. Näkymät ovat kuitenkin ylöspäin. Puukerrostalohankkeita on vireillä kasvava määrä eri puolille Suomea.

Puun käytön kasvattamiseen on panostettu runsaasti viime vuosina ja tulokset ovat alkaneet näkyä, totesi johtava neuvonantaja Pekka Pajakkala Forecon Oy:stä. Puun tärkeitä kilpailukykytekijöitä ovat imago ympäristömyönteisenä ja hyvän sisäilmaston takaavana materiaalina.

Rakentamisen näkymät hieman paremmat kuin alkusyksynä

Talouskasvun heikentymisen vaikutus rakentamiseen ei ole kovin voimakas. Matalat korot, rahan hyvä saatavuus sekä koko maassa parantunut työllisyys ylläpitävät rakentamisen kysyntää. Kuluvan vuoden lopun aikana aloitetaan lisäksi uusia hankkeita, joiden rakentaminen tukee ensi vuoden rakentamista.

Uusien asuntojen rakentaminen hiljenee selvästi huippukorkealta tasolta, mutta toimitilarakentaminen on kasvussa ensi vuonna ja siirtyy rakentamisen veturiksi. Parantunut työllisyys näkynyt rakentamisen kysyntänä myös kasvukeskusten ulkopuolella eli alueilla, missä puurakentamisella on suuri rooli.

Puurakentamisen markkinaosuuden kasvuodotukset eivät ole toteutuneet toistaiseksi

Puurakentamisen markkinaosuus on parhaillaan tasolla 30 prosenttia koko uudistalonrakentamisesta. Osuus kääntyi kasvuun vuonna 2017 ja kasvoi myös vuonna 2018, mutta on hieman pienentynyt vuoden 2019 tammi-syyskuussa. Taustalla ovat rakentamisen painottuminen kasvukeskuksiin sekä rakennustyyppeihin, joissa puurakentamisen osuus on pieni.

Puurakentamisen sekä rakennusluvat että aloitukset ovat Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vähentyneet kuluvan vuoden tammi-syyskuussa 11 prosenttia. Koko rakentamisen luvat ovat edellisvuoden tasolla (+0 %) ja aloitusmäärä on pienentynyt prosentin. Puuelementtirakentamisen luvat ovat vähentyneet hieman vähemmän, 8 prosenttia. Puukerrostalojen aloitusmäärä on pudonnut kuluvan vuoden tammi-syyskuussa kolmanneksella edellisvuodesta, kun kerrostaloaloitusten määrä on vähentynyt n. 15 prosenttia.

Kiinnostus puukerrostalojen rakentamiseen on kuitenkin kasvussa. Tulevaa puukerrostalorakentamista kuvaava juuri päivitetty hankekanta kertoo, että ”varmoissa”, lähiaikoina käynnistyvissä puukerrostalohankkeissa on nyt 2300 asuntoa, kun vuosi sitten niitä oli 1100 asuntoa. Kaikkiaan hankekannassa on 11 000 asuntoa. Markkinaosuuden voi hankekannan perusteella odottaa kasvavan lähemmäksi tavoiteltua 10 prosenttia lähivuosina. Asiaan vaikuttaa myös kerrostalorakentamisen merkittävä väheneminen. Toimitilapuolella puurakennusten osuus aloituksista on kasvanut kuluvana vuonna kasvanut vain julkisissa, hoitoalan ja kokoontumisrakennuksissa.

Puutuotteiden tulee pärjätä kasvukeskusten rakennusmarkkinoilla

Puurakentamisella on vahva osuus kasvukeskusten ulkopuolella, mutta lisämarkkinat ovat kasvukeskuksissa. Tuoreet väestöennusteet merkitsevät sitä, että rakentaminen painottuminen kasvaville kaupunkiseuduille jatkuu. Tällä hetkellä Uudenmaan osuus uudistalonrakentamisesta on lähes 40 prosenttia, mutta puurakentamisesta neljännes. Pääkaupunkiseudun osuus uusien asuntojen rakentamisesta on 37 prosenttia ja kerrostaloasunnoista lähes 50 prosenttia.  Valtaosassa maakunnista puurakentamisen osuus on suurempi kuin osuus koko rakentamisesta. Uudenmaan kanssa samassa ryhmässä ovat vain Pirkanmaa ja Kanta-Häme.

Omakotitalojen rakentamisessakin näkyy painottuminen kasvavan väestön alueille. Vaikka omakotirakentamisen määrä on koko maan tasolla laskenut 2010 luvulla voimakkaasti, niiden rakentaminen on ollut kasvussa Helsingin seudulla. Uudisrakentamisen ohella myös korjausrakentaminen painottuu kasvualueille. Kiinteistöjen ja asuntojen arvot kehittyvät myönteisesti ja korjaamiseen kannattaa panostaa eri lailla kuin taantuvilla paikkakunnilla.  Kasvualueilla tehdään myös kasvavassa määrin lisä- ja täydennysrakentamista. Ullakkoasuntojen rakentamiseen puu soveltuu hyvin kevyenä materiaalina ja suuri osa ullakkoasunnoista on puurunkoisia. Tehtaassa kootut tilaelementti/moduuliratkaisut ovat tulossa ullakkoasuntojen rakentamiseen. Niillä saadaan mm. lisää tehokkuutta ja lyhyempi rakennusaika.

Puualan tulee huomioida rakennusmarkkinoiden painottuminen tuotteidensa ja toimintansa kehittämisessä. Tätähän on mm. monipuolinen panostaminen puukerrostaloihin. Teollisten, pitkälle jalostettujen puutuotteiden (rakentamisjärjestelmä, elementit, moduulit, …), kaupunkipientalojen ja korjausrakentamisen ratkaisut ovat tärkeitä. Puurakentamisen yleistyminen edellyttää osaamisen laajentamista siten, että lähes kaikki alan osapuolet osaavat suunnitella ja rakentaa puusta. Tähän nyt betonirakentamisessa olevaan vahvuuteen tulee pyrkiä.

Puurakentamisen markkinoita seurataan tarkasti

Puuala panostaa voimakkaasti markkinoidensa seuraamiseen. On tärkeä tietää, missä alan markkinoilla mennään, miten tehdyt kehityspanokset ovat vaikuttaneet ja mille sektoreille tarvitaan panostuksia.

Mittareita ovat mm. puurakennusten markkinaosuus eri rakennustyypeissä, teollisen puurakentamisen kehitys mm. puuelementtirakentamisen määrä ja osuus sekä teollisten puutuotteiden (CLT, LVL, moduulit, …) käytön kehitys, suunnitteilla olevien puukerrostalojen hankekannan seuranta sekä eri rakennuttajien aktiivisuus puurakentamisessa. Mm. kuntien ja valtion rakennuttamien puurakennusten määrää ja osuutta seurataan. Seurannassa on myös puisten rakennustuotteiden viennin määrä.

06.11.2023 10.00Malminetsintäopas on nyt päivitetty - saatavilla myös englanniksi
03.11.2023 22.00KATSO TÄSTÄ HALLOWEEN-VIIKON LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
02.11.2023 10.00SSAB ja Sandvik aloittavat yhteistyön fossiilivapaan teräksen käytöstä kaivosteollisuuden laitteissa
01.11.2023 10.44Metsolle tilaukset kolmesta kuparianodivalimosta
01.11.2023 8.40Rototiltiltä kaksi RC-sarjan uutuutta
27.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 27.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.10.2023 12.00Terrafamen liikevoitto 23,5 miljoonaa euroa kolmannella vuosineljänneksellä
25.10.2023 11.00Kaikille kaivukoneista kiinnostuneille - Tilt & Rotaten uusi numero nyt ilmestynyt!
24.10.2023 10.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 syyskuussa 2,5 % vuodentakaisesta
23.10.2023 11.00TSM Suomi vahvistamaan kaivosteollisuuden vastuullisuustyötä
20.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 20.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.10.2023 11.00Avesco Oy hakee tuotepäällikköä CAT -maarakennuskoneille
17.10.2023 11.00Kaikille kaivukoneista kiinnostuneille - Tilt & Rotaten uusi numero nyt ilmestynyt
16.10.2023 10.12Metso tuo markkinoille ensimmäiset tuotteet diesel-sähkökäyttöisten Lokotrack murskainten ja seulojen tuotesarjastaan keväällä 2024
16.10.2023 9.05Suomen Kulutusosa uuteen kasvuvaiheeseen
16.10.2023 9.00Taantuma ei paina kylmäalaa
13.10.2023 20.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys KoneAgria 2023 -näyttelystä
09.10.2023 9.00Nesteen uusiutuvien polttoaineiden käyttöönotolla tavoitellaan lähes kolmasosaa Outokummun Kemin kaivoksen hiilineutraaliustavoitteesta
08.10.2023 10.00Metso avaa täysin uudistetun mineraalienkäsittelylaboratorion Porissa
06.10.2023 18.50KATSO TÄSTÄ 6.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.10.2023 10.11NCC ja NRC Group sopimukseen kiviaineksien toimittamisesta Turun ratapihan parannusurakkaan
03.10.2023 10.00Toimitiloja korjattiin 3,8 miljardilla eurolla vuonna 2022
02.10.2023 9.00Uusia tuotteita markkinoille - Rototilt Control yhä useampiin kaivinkoneisiin
29.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20.00LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
27.09.2023 9.09Terrafamen Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi
26.09.2023 11.00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
25.09.2023 9.00YIT neljättä vuotta peräkkäin rakennusalan ihannetyönantaja
22.09.2023 20.45KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.09.2023 9.00Uusi markkinointi- ja myyntijohtaja vahvistamaan Rototiltin kasvupolkua
20.09.2023 9.00NCC rakentaa Rovaniemelle Napsun monitoimitalon
18.09.2023 16.23Tampereen ratikkahankkeen uuden vaiheen suunnittelua jatketaan PIRKKO-yritysryhmittymässä
18.09.2023 14.30Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11.00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9.20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!
18.09.2023 9.00Suomen Hyötytuuli on käynnistänyt merituulipuiston perustusten kilpailutuksen
15.09.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.09.2023 14.40Sandvikin Maxpo-osastolla juhlistettiin tulevia toimituksia
13.09.2023 9.00Koneet mehtään ja monttuun - uuden Kuopion konekeskittymän avajaiset nyt perjantaina 15.9.
08.09.2023 18.30KATSO TÄSTÄ 8.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.09.2023 8.00Korjausrakentamisen arvo laski 5,2 % vuoden 2023 toisella neljänneksellä
06.09.2023 11.00YIT toteuttaa Koasille asuinkerrostalon Jyväskylän Tourulan Pajalaan ja aloittaa uuden asuinalueen rakentamisen
05.09.2023 11.00KoneAgria 2023 tarjoaa tärkeää tietoa maatalousyrittämisestä ja esittelee uusimmat koneet
01.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Maxpo 2023 -näyttelystä Hyvinkäältä
29.08.2023 13.55Esittelyssä Maxpossa: VAHVA C140 -koura täydentää isojen materiaalikourien mallistoa
28.08.2023 17.00Ledlenser ATEX uutuudet nyt saatavilla - valaisimet räjähdysherkkiin ympäristöihin
28.08.2023 14.00Kiertotalous näytöspäivät Hyvinkäällä 31.8.-2.9. - esittelyssä ja kokeiltavissa laajasti koneita sekä alan toimijoita palveluineen
28.08.2023 11.10Epiroc Finland mukana Maxpossa 31.8.-2.9.2023
28.08.2023 9.00JCB työkoneet vahvasti esillä Maxpossa Mateko Oy:n osastolla
25.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! erikoislähetys Brasilian ExpoForest 2023 -metsäkonemessuilta -
23.08.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 heinäkuussa 0,4 % vuodentakaisesta
18.08.2023 22.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Lepaa 2023 -näyttelystä
18.08.2023 11.00Sweco rakennuttajakonsultiksi Satamatunnelihankkeeseen ja Länsisataman laituri- ja kenttähankkeeseen
14.08.2023 15.22Leica toteutti kartoittajan haaveen
12.08.2023 10.00KATSO VIDEO! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Power Truck Showsta 11.8.
11.08.2023 7.12Louhinta Joensuun asema-alueella aiheuttaa elokuussa melua ja muutoksia liikennejärjestelyihin
10.08.2023 9.33Metson painesuodattimia ja pumppuja kahteen rautamalmiprojektiin Intiassa
04.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 4.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
02.08.2023 10.00Toyotan täysin uusi Land Cruiser perustuu perinteisille vahvuuksille
31.07.2023 12.00Steelwrist vahvistaa ja laajentaa läsnäoloaan markkinoilla avaamalla uudet toimitilat Suomessa ja Ranskassa
28.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 28.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.07.2023 10.06Sotkamo Silverin puolivuosikatsaus - Toiminnan tehostaminen ja korkeampi hopeapitoisuus paransivat kannattavuutta
27.07.2023 11.00Metso vahvistaa materiaalinkäsittelyn palvelujaan ostamalla australialaisen Brouwer Engineeringin
26.07.2023 12.00Kouvolaan valokuituverkon rakentaminen laajenee syksyllä uusille alueille
26.07.2023 9.00Spectralta uusi maarakennuslaser
24.07.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 kesäkuussa 0,8 % vuodentakaisesta
21.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 21.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.07.2023 9.00Mika Heino Aari Rahoitukselle
21.07.2023 8.00Lotus Demolition purkaa - Vaasan siilot viimein nurin KATSO VIDEO!
20.07.2023 8.00KATSO VIDEO! Komatsu pyöräkuormaaja etäohjauksella
19.07.2023 12.50DINO280RXT - kompaktia tehokkuutta KATSO VIDEO!
18.07.2023 11.00Terrafame Oy:n tammi-kesäkuun 2023 tulos julkaistaan 28.7.
14.07.2023 18.20KATSO TÄSTÄ 14.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.07.2023 10.00Metso ja kanadalainen Avalon ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen akkumineraaleja tuottavan litiumtuotantolaitoksen rakentamisesta Ontarioon
12.07.2023 14.00LUE TÄSTÄ! Uusi 264-sivuinen Kivirock - maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti on ilmestynyt
11.07.2023 9.00Layer Group laajentaa toimintaansa Suomessa Maalausliike Vainiomäen hankinnalla
10.07.2023 11.00Caverionille Fingridin voimajohtokokonaisuuden uusiminen Siikajoen alueella - parantaa sähköverkon kapasiteettia vihreässä siirtymässä
09.07.2023 11.00NCC Building tehostaa toimintaansa uudella organisaatiorakenteella
07.07.2023 23.00KATSO TÄSTÄ OKRA 2023 -ERIKOISLÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa maarakennus-, kuljetus ja metsäalan tuoreet kuulumiset
06.07.2023 11.00Kauppakeskus Itiksen uudistus laajenee seuraavaan vaiheeseen
05.07.2023 10.55Witraktor tuo uusia brändejä Suomeen - SIP, Bomford ja Bailey Trailers lanseerataan Okrassa
04.07.2023 15.00Robit ja Sotreq yhteistyöhön Brasiliassa
04.07.2023 9.04Metso toimittaa kaivoslaitetteita Sambiaan
03.07.2023 8.00Junttan laajentaa tuotevalikoimaansa ponttivasaroihin
30.06.2023 22.00KATSO TÄSTÄ 30.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.06.2023 14.00Finnwatch: Konfliktimineraaliasetuksen toimeenpanossa puutteita
27.06.2023 10.35Metso ostaa Häggblomin laajentaakseen lastaus- ja kuljetustuotevalikoimaansa
27.06.2023 10.33Normet on mukana yritysvetoisen koodikoulun perustamisessa Pohjois-Savoon
27.06.2023 10.30Metso tukee energiamurrosta täydellisellä akkumineraalien tuotantoon ja kierrätykseen kehitetyllä tuotevalikoimallaan
26.06.2023 15.25Volvo CE:ltä uusi sähkölatausprotokolla
26.06.2023 10.45Outokumpu aloittaa yhteistyön thyssenkrupp Materials Processing Europen ja Boysen Groupin kanssa autoteollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi
26.06.2023 8.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 toukokuussa 3,2 % vuodentakaisesta
23.06.2023 10.00KATSO TÄSTÄ 23.6. JUHANNUSLÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.06.2023 11.00Fortum ja Terrafame yhteistyöhön akkumateriaalien kierrätyksessä - edistysaskel Suomen akkuklusterin vastuullisuudelle
21.06.2023 11.00Metso toimittaa painesuodattimia Tosyalin rautarikastamolle Algeriaan
20.06.2023 15.00Raskaskonevuokrausta ruotsiksi - W Rentin Niklas Timlin palveluksessanne
17.06.2023 11.00Jussi Saarikallio aloitti Lännen Tractorsin tuotepäällikkönä
16.06.2023 20.00KATSO TÄSTÄ 16.6. LÄHETYS - Ammattilehden ja Kivirockin Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.06.2023 9.33Rototilt laajentaa työlaitekiinnikevalikoimaansa
12.06.2023 19.00ILMOITTAJA: Lähde mukaan kesän Ammattilehteen - nyt kannattaa markkinoida!

Näytä lisää »