Pitkäpuominen Kobelco SK500 LC-10 tuo Sundström Ab Oy:lle: Ulottuvuutta työntekoon

01.12.2019 17.34

kobelco5.jpg

Laaja infrarakentaja, Sundström Ab Oy, hankki ensimmäisen Kobelco –kaivinkoneen vuonna 1989 ja siitä lähtien merkki on ollut tuttu näky yrityksen konevalikoimassa. Loppukesästä taloon saapui uusi, Euroopan ja jopa maailman mittakaavassa ainutlaatuinen kone, kun 19 metrisellä pitkällä puomilla varustettu Kobelco SK500 LC-10 luovutettiin Kobelco Centerin Aki Tuomisen toimesta Sundström Ab Oy:n toimitusjohtaja Tommy Wikmanille.

sund1.jpg

Pohjanmaan alueen Kobelco -myyjä Aki Tuominen (vas.) luovutti kesällä uuden Kobelco SK500 LC-10:n Sundström Ab Oy:n toimitusjohtaja Tommy Wikmanille. 

Sundström Ab Oy tunnetaan infra-alalla laajan palveluvalikoiman perheyrityksenä, jonka toimintaan kuuluu maanrakennus, ratatyöt, asfaltointi, kuljetus, salaojitus ja murskaus. Rannikko-Pohjanmaalla Pedersören kunnassa pääkonttoriaan ja tuotantolaitostaan pitävä yritys on ylpeä juuristaan.

- Olemme merkittävä toimija, joka työllistää reilut 120 henkilöä ja käytössämme on laaja konekanta. Yritys on koko toimintansa ajan investoinut maltillisesti toimintansa tehostamiseen ja kasvua ovat edesauttaneet omat murskauslaitokset sekä betoni- ja asfalttiasemat, jotka yhdessä laajan sekä modernin kaluston kanssa ovat mahdollistaneet urakoiden kustannustehokkaan läpiviennin. Kaikessa toiminnassa näkyy vahva perheyhtiöhenki, meillä työntekijät puhaltavat yhteen hiileen ja se näkyy laadukkaana työnjälkenä. He ovat aidosti kiinnostuneita työstään sekä koneista hakien myös koko ajan meille uusia ratkaisuja tehostaa toimintaamme, mikä tuo mukaansa myös jatkuvaa kehitystä toiminnassamme, kertoo Sundström Ab Oy;n toimitusjohtaja Tommy Wikman.

Wikman on tuore kasvo yrityksen johdossa.

- Aloitin toimitusjohtajana maaliskuussa ja olen ensimmäisen puolen vuoden aikana vakuuttunut toiminnasta – ammattiylpeys näkyy työntekijöistä ja työtä tehdään isolla sydämellä. Itselle maanrakennusala on uusi, mutta olen toiminut pitkään eri johtotehtävissä. Toimin aikaisemmin muovikalvoja valmistavassa Rani Plast –konsernissa talous- ja HR-johtajana sekä lisäksi olin 4 vuoden ajan Teri-Talojen toimitusjohtajana. Infrarakennuspuoli on mielenkiintoinen ala ja uskon mahdollisuuksiimme pärjätä jatkossakin, vaikkakin kilpailua alalla on paljon. Me olemme kilpailukykyinen vaihtoehto erilaisiin urakoihin osaavan ja ammattitaitoisen henkilökunnan, modernien työtapojen ja laadukkaan kaluston kautta.

kobelco1.jpgPitkäpuomisessa 55-tonnia painavassa koneessa on riittävästi voimaa ja ulottuvuutta. 

Uusi kone ainoa laatuaan

Kobelco Centerin Aki Tuominen luovutti elokuun lopussa Sundström Ab Oy:lle uuden pitkäpuomisen Kobelco SK500 LC-10 –kaivinkoneen.

- Teimme itse asiassa kaupat Sundströmin teknisen päällikön, Kjell Sundströmin, kanssa kahdesta koneesta, joista SK350 LC toimitettiin jo tammikuussa ja tämä erikoisvarusteltu pitkäpuominen kone elokuussa. Pitkäpuomisia koneita on meillä myyty jo kauan pienemmissä, 20-35 tonnin kokoluokissa, mutta tämä viisisatanen on käsittääksemme ainoa laatuaan ainakin Euroopassa ja todennäköisesti koko maailmassa. Kone saapui ilman puomia Hollantiin, jossa Kobelcon yhteistyökumppani ja pitkien puomien erikoisosaaja Beco asensi siihen 19 metrisen puomin. Puomiratkaisu suunniteltiin yhteistyössä Kobelco Centerin, Kobelcon, Becon ja Sundström Oy Ab:n kanssa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Pitkän puomin myötä kone asettuu 55 tonnin kokoluokkaan ja ulottuvuutta sekä voimaa riittää varmasti, sanoo Aki Tuominen.

sund2.jpg

Sundström Ab Oy:n tekninen päällikkö Kjell Sundström (vas.) ja toimitusjohtaja Tommy Wikman ovat tyytyväisiä yhteistyöhön Kobelco Centerin kanssa. 

Kobelcoja vuodesta 1989

Sundström Ab Oy:n tekninen päällikkö Kjell Sundström vastaa yrityksen maanrakennuskonehankinnoista. Kobelco on tuttu merkki.

- Kobelcon maahantuonti aloitettiin Suomessa vuonna 1988 ja hankimme meille ensimmäisen Kobelcon vuonna 1989 ja siitä asti niitä on ollut meillä käytössä. Se on aina ollut tykätty merkki kuljettajien keskuudessa. Lisäksi toimintavarmuus on ollut hyvällä tasolla – kestäviä ja tehokkaita laitteita.

Kuljettajien mielipide on yksi kriteeri koneita hankittaessa.

- Totta kai pyrimme siihen, että hankime parhaat mahdolliset koneet käyttöömme. Uuden hankintaprojekti menee niin, että otamme tarjoukset meille sopivista merkeistä ja loppumetreille pääsevistä koneista valitsemme kuljettajan kanssa parhaan vaihtoehdon. Meillä työntekijöiden viihtyvyys on tärkeää ja kuljettajat viettävät pitkiä aikoja koneen ohjaamossa – on hyvä olla sellainen kone, joka kelpaa myös kuskille, toteaa Sundström.

kobelco9.jpgHollantilainen pitkien puomien erikoisosaaja Beco asensi koneeseen 19-metriä pitkän puomin. 

Uusi pitkäpuominen Kobelco SK500 LC-10 pääsi heti töihin.

- Usein normaalien maanrakennustöiden lisäksi tulee erikoistöitä ja vaaditaan esimerkiksi syvempiä ruoppauksia tai ulottuvuutta. Halusimme valikoimaamme ison pitkäpuomisen koneen, jolla pystymme tekemään kaikenlaisia töitä. Kobelco on iso, nopea ja monipuolinen kaivinkone, joka täyttää kriteerimme. Ison koneen halusimme siksi, että saamme riittävästi nostokapasiteettia. Ensitöikseen kone pääsi hiekannostotöihin hiekkakuopille ja palaute kuljettajalta on ollut pelkästään positiivista. Tehoa ja ulottuvuutta piisaa.

Koneiden huollot ja siirrot hoidetaan oman henkilökunnan sekä kaluston voimin.

- Meillä on oma tytäryhtiö, joka hoitaa kalustomme huoltotyöt. Oman huollon kautta pääsemme aikatauluttamaan tarvittavat huollot ja korjaukset niin, ettei työmaat turhaan seiso. Teemme tänä päivänä töitä koko maan alueella ja koneiden siirrot hoidamme myös itse. Ajatuksena on, että iltaisin ja öisin koneet siirretään niin että ne ovat aina heti aamusta valmiina töihin missä päin Suomea tahansa, toteaa Sundström lopuksi.

20.11.2023 10.00Kaivosteollisuus: Presidentinvaalit ratkaisevat raaka-ainekysymyksiä?
17.11.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 17.11. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.11.2023 10.00Rototilt - Olympiakultamitalisti Jonna Sundlingin pääyhteistyökumppani
14.11.2023 14.00Kivirock -jättilehti työn alla - lähde mukaan ilmoituksella
14.11.2023 9.30Murskausta uudella ajatusmallilla
14.11.2023 8.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2023 syyskuussa 5,1 % vuodentakaisesta
13.11.2023 18.08Kovaan käyttöön tehdyt kotimaiset rotaattorit ja kallistajat
12.11.2023Kansainväliset opiskelijatiimit veivät Tapojärven kiertotalouskisan kärkipaikat
10.11.2023 18.00KATSO TÄSTÄ TEKNOLOGIA´23 ERIKOISLÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kone- ja kuljetusalan kuulumiset
09.11.2023 11.00NCC voitti Vuoden työmaa -kilpailun
06.11.2023 10.00Malminetsintäopas on nyt päivitetty - saatavilla myös englanniksi
03.11.2023 22.00KATSO TÄSTÄ HALLOWEEN-VIIKON LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
02.11.2023 10.00SSAB ja Sandvik aloittavat yhteistyön fossiilivapaan teräksen käytöstä kaivosteollisuuden laitteissa
01.11.2023 10.44Metsolle tilaukset kolmesta kuparianodivalimosta
01.11.2023 8.40Rototiltiltä kaksi RC-sarjan uutuutta
27.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 27.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
26.10.2023 12.00Terrafamen liikevoitto 23,5 miljoonaa euroa kolmannella vuosineljänneksellä
25.10.2023 11.00Kaikille kaivukoneista kiinnostuneille - Tilt & Rotaten uusi numero nyt ilmestynyt!
24.10.2023 10.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 syyskuussa 2,5 % vuodentakaisesta
23.10.2023 11.00TSM Suomi vahvistamaan kaivosteollisuuden vastuullisuustyötä
20.10.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 20.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.10.2023 11.00Avesco Oy hakee tuotepäällikköä CAT -maarakennuskoneille
17.10.2023 11.00Kaikille kaivukoneista kiinnostuneille - Tilt & Rotaten uusi numero nyt ilmestynyt
16.10.2023 10.12Metso tuo markkinoille ensimmäiset tuotteet diesel-sähkökäyttöisten Lokotrack murskainten ja seulojen tuotesarjastaan keväällä 2024
16.10.2023 9.05Suomen Kulutusosa uuteen kasvuvaiheeseen
16.10.2023 9.00Taantuma ei paina kylmäalaa
13.10.2023 20.00KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys KoneAgria 2023 -näyttelystä
09.10.2023 9.00Nesteen uusiutuvien polttoaineiden käyttöönotolla tavoitellaan lähes kolmasosaa Outokummun Kemin kaivoksen hiilineutraaliustavoitteesta
08.10.2023 10.00Metso avaa täysin uudistetun mineraalienkäsittelylaboratorion Porissa
06.10.2023 18.50KATSO TÄSTÄ 6.10. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.10.2023 10.11NCC ja NRC Group sopimukseen kiviaineksien toimittamisesta Turun ratapihan parannusurakkaan
03.10.2023 10.00Toimitiloja korjattiin 3,8 miljardilla eurolla vuonna 2022
02.10.2023 9.00Uusia tuotteita markkinoille - Rototilt Control yhä useampiin kaivinkoneisiin
29.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ 29.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.09.2023 20.00LUE TÄSTÄ! Syksyn suuri Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt - lähes 150-sivua alan asiaa
27.09.2023 9.09Terrafamen Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi
26.09.2023 11.00Entistä älykkäämpi Wille 275 Delta lanseerataan Elmia Park -messuilla
25.09.2023 9.00YIT neljättä vuotta peräkkäin rakennusalan ihannetyönantaja
22.09.2023 20.45KATSO TÄSTÄ 22.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.09.2023 9.00Uusi markkinointi- ja myyntijohtaja vahvistamaan Rototiltin kasvupolkua
20.09.2023 9.00NCC rakentaa Rovaniemelle Napsun monitoimitalon
18.09.2023 16.23Tampereen ratikkahankkeen uuden vaiheen suunnittelua jatketaan PIRKKO-yritysryhmittymässä
18.09.2023 14.30Länsirannikon Konepäivät 2023 lauantaina 30.9. Raumalla LM-Parkissa - lähde mukaan!
18.09.2023 11.00Hydrauligeneraattorit vs. dieselgeneraattorit: Kumpi on paras vaihtoehto sinulle?
18.09.2023 9.20VALOVOIMA 2023 -kiertue on täällä taas - huomenna Tuusula!
18.09.2023 9.00Suomen Hyötytuuli on käynnistänyt merituulipuiston perustusten kilpailutuksen
15.09.2023 23.00KATSO TÄSTÄ 15.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
14.09.2023 14.40Sandvikin Maxpo-osastolla juhlistettiin tulevia toimituksia
13.09.2023 9.00Koneet mehtään ja monttuun - uuden Kuopion konekeskittymän avajaiset nyt perjantaina 15.9.
08.09.2023 18.30KATSO TÄSTÄ 8.9. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
07.09.2023 8.00Korjausrakentamisen arvo laski 5,2 % vuoden 2023 toisella neljänneksellä
06.09.2023 11.00YIT toteuttaa Koasille asuinkerrostalon Jyväskylän Tourulan Pajalaan ja aloittaa uuden asuinalueen rakentamisen
05.09.2023 11.00KoneAgria 2023 tarjoaa tärkeää tietoa maatalousyrittämisestä ja esittelee uusimmat koneet
01.09.2023 23.55KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Maxpo 2023 -näyttelystä Hyvinkäältä
29.08.2023 13.55Esittelyssä Maxpossa: VAHVA C140 -koura täydentää isojen materiaalikourien mallistoa
28.08.2023 17.00Ledlenser ATEX uutuudet nyt saatavilla - valaisimet räjähdysherkkiin ympäristöihin
28.08.2023 14.00Kiertotalous näytöspäivät Hyvinkäällä 31.8.-2.9. - esittelyssä ja kokeiltavissa laajasti koneita sekä alan toimijoita palveluineen
28.08.2023 11.10Epiroc Finland mukana Maxpossa 31.8.-2.9.2023
28.08.2023 9.00JCB työkoneet vahvasti esillä Maxpossa Mateko Oy:n osastolla
25.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! erikoislähetys Brasilian ExpoForest 2023 -metsäkonemessuilta -
23.08.2023 11.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 heinäkuussa 0,4 % vuodentakaisesta
18.08.2023 22.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Lepaa 2023 -näyttelystä
18.08.2023 11.00Sweco rakennuttajakonsultiksi Satamatunnelihankkeeseen ja Länsisataman laituri- ja kenttähankkeeseen
14.08.2023 15.22Leica toteutti kartoittajan haaveen
12.08.2023 10.00KATSO VIDEO! Hyviä uutisia! -erikoislähetys Power Truck Showsta 11.8.
11.08.2023 7.12Louhinta Joensuun asema-alueella aiheuttaa elokuussa melua ja muutoksia liikennejärjestelyihin
10.08.2023 9.33Metson painesuodattimia ja pumppuja kahteen rautamalmiprojektiin Intiassa
04.08.2023 21.00KATSO TÄSTÄ 4.8. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
02.08.2023 10.00Toyotan täysin uusi Land Cruiser perustuu perinteisille vahvuuksille
31.07.2023 12.00Steelwrist vahvistaa ja laajentaa läsnäoloaan markkinoilla avaamalla uudet toimitilat Suomessa ja Ranskassa
28.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 28.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
28.07.2023 10.06Sotkamo Silverin puolivuosikatsaus - Toiminnan tehostaminen ja korkeampi hopeapitoisuus paransivat kannattavuutta
27.07.2023 11.00Metso vahvistaa materiaalinkäsittelyn palvelujaan ostamalla australialaisen Brouwer Engineeringin
26.07.2023 12.00Kouvolaan valokuituverkon rakentaminen laajenee syksyllä uusille alueille
26.07.2023 9.00Spectralta uusi maarakennuslaser
24.07.2023 9.00Maarakennusalan kustannukset nousivat vuoden 2023 kesäkuussa 0,8 % vuodentakaisesta
21.07.2023 20.30KATSO TÄSTÄ 21.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
21.07.2023 9.00Mika Heino Aari Rahoitukselle
21.07.2023 8.00Lotus Demolition purkaa - Vaasan siilot viimein nurin KATSO VIDEO!
20.07.2023 8.00KATSO VIDEO! Komatsu pyöräkuormaaja etäohjauksella
19.07.2023 12.50DINO280RXT - kompaktia tehokkuutta KATSO VIDEO!
18.07.2023 11.00Terrafame Oy:n tammi-kesäkuun 2023 tulos julkaistaan 28.7.
14.07.2023 18.20KATSO TÄSTÄ 14.7. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
13.07.2023 10.00Metso ja kanadalainen Avalon ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen akkumineraaleja tuottavan litiumtuotantolaitoksen rakentamisesta Ontarioon
12.07.2023 14.00LUE TÄSTÄ! Uusi 264-sivuinen Kivirock - maarakennus- ja kaivosalan ammattilehti on ilmestynyt
11.07.2023 9.00Layer Group laajentaa toimintaansa Suomessa Maalausliike Vainiomäen hankinnalla
10.07.2023 11.00Caverionille Fingridin voimajohtokokonaisuuden uusiminen Siikajoen alueella - parantaa sähköverkon kapasiteettia vihreässä siirtymässä
09.07.2023 11.00NCC Building tehostaa toimintaansa uudella organisaatiorakenteella
07.07.2023 23.00KATSO TÄSTÄ OKRA 2023 -ERIKOISLÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa maarakennus-, kuljetus ja metsäalan tuoreet kuulumiset
06.07.2023 11.00Kauppakeskus Itiksen uudistus laajenee seuraavaan vaiheeseen
05.07.2023 10.55Witraktor tuo uusia brändejä Suomeen - SIP, Bomford ja Bailey Trailers lanseerataan Okrassa
04.07.2023 15.00Robit ja Sotreq yhteistyöhön Brasiliassa
04.07.2023 9.04Metso toimittaa kaivoslaitetteita Sambiaan
03.07.2023 8.00Junttan laajentaa tuotevalikoimaansa ponttivasaroihin
30.06.2023 22.00KATSO TÄSTÄ 30.6. LÄHETYS - Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.06.2023 14.00Finnwatch: Konfliktimineraaliasetuksen toimeenpanossa puutteita
27.06.2023 10.35Metso ostaa Häggblomin laajentaakseen lastaus- ja kuljetustuotevalikoimaansa
27.06.2023 10.33Normet on mukana yritysvetoisen koodikoulun perustamisessa Pohjois-Savoon
27.06.2023 10.30Metso tukee energiamurrosta täydellisellä akkumineraalien tuotantoon ja kierrätykseen kehitetyllä tuotevalikoimallaan
26.06.2023 15.25Volvo CE:ltä uusi sähkölatausprotokolla

Näytä lisää »