Naantalin NA4 CHP -voimalaitos on Vuoden työmaa 2016

19.10.2016 11:00

voimalaitos.jpg

Naantalissa rakenteilla oleva uusi monipolttoainevoimalaitos on voittanut Vuoden työmaa 2016 -kilpailun. Voimalaitosprojekti on ensimmäinen allianssimallilla toteutettava teollisuuskohde Suomessa. Parma toimitti hankkeen kaksi tuhatta betonielementtiä napakasti aikataulussa. (kuva: Havator)

Naantalin satama-alueelle rakennettavaa uutta voimalaitosta toteuttaa allianssi, jossa ovat mukana Turun seudun energiatuotanto Oy, YIT Rakennus Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Insinööritoimisto AX-LVI Oy.

Vuoden työmaaksi hanke valittiin korkeatasoisen projektinjohdon toimesta onnistuneen aikataulu-, laatu- ja kustannushallinnan takia. Myös työturvallisuus oli valintaan vahvasti vaikuttava tekijä.

”Tämä on äärimmäisen hyvin toteutettu teollinen projekti. Olemme saaneet vähintään sitä laatua mitä olemme hakeneet ja budjetoitua edullisemmin”, sanoo Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n toimitusjohtaja Tapani Bastman Rakennuslehden uutisessa.

”Kaikki välitavoitteet on saavutettu ja työmaa on edennyt suunnitellussa aikataulussa. Myös betonielementtien osalta laatu piti ja toimitukset sujuivat ajallaan. Vähäisiin muutostarpeisiin Parma vastasi ketterästi”, kiittelee projektipäällikkö Timo Tuomisto POLTE-allianssista.

Vuoden työmaa valittu vuodesta 1986

Rakennuslehti on palkinnut vuoden parhaan työmaan vuodesta 1986 lähtien. Myös viime vuonna Parma oli vahvasti mukana voittajakohteessa. Betonielementtivaihtoehdolla kirittiin tuolloin kolme kuukautta rakennusaikaa Koivusaaren asema -hankkeessa.

09.07.2017 10:00Konevuori Oy on nyt osa TerraWise konsernia
09.07.2017 9:00Metso palkittiin parhaista romumetallin kierrätyslaitteista Yhdysvalloissa
08.07.2017 9:01Yhteysalusliikenteen laituri rakentuu Utössä - katso video
07.07.2017 15:50Päällystystöitä tehdään runsaasti myös heinäkuussa, työmaiden nopeusrajoitukset puhuttavat
07.07.2017 7:47Metso investoi 3,5 miljoonaa euroa kaivosteollisuuden murskainten kulutusosien valmistukseen
06.07.2017 15:15Kainuun ELY-keskus antoi 6.7.2017 yhteysviranomaisen lausunnon Sotkamo Silver Oy:n ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta
06.07.2017 12:25Uusi elämä vanhojen rakennusten teräkselle
06.07.2017 10:15Uusia mahdollisuuksia taajama-alueiden kuiduttamiseen
06.07.2017 10:10Metso solmi kolme uutta elinkaaripalvelusopimusta Tyynenmeren alueen kaivosalan asiakkaiden kanssa
05.07.2017 15:00Unimog on vuoden off-road-ajoneuvo - jo 13. kertaa peräkkäin
05.07.2017 13:00Trafi: Ympäristökriteereitä tulisi hyödyntää paremmin julkisissa kuljetus- ja ajoneuvohankinnoissa
05.07.2017 9:00Kenestä vuoden Panostaja 2017?
04.07.2017 8:10Kuorma- ja pakettiautojen ensirekisteröintien määrä hyvässä kasvussa
04.07.2017 8:00Teiden päällystystyöt ovat täydessä vauhdissa - kevyt kaasujalka lisää kaikkien turvallisuutta
03.07.2017 14:00Vt 4:n maastotyöt käynnistyvät Oulussa
02.07.2017 9:08INFRA ry: KymiRing tuo Kaakkois-Suomeen töitä infrarakentajille
01.07.2017 9:00Tutustu tästä uusiin Mecalac MWR -sarjan kaivinkoneisiin
01.07.2017 7:01Terrafame aloittaa kuparin tuotteistamisen
30.06.2017 9:00Terrafame valmistelee harvinaisten maametallien ja uraanin talteenoton laboratoriotutkimusta
30.06.2017 6:11Steelwrist kasvattaa rototiltti ja pikaliitin valikoimaansa
29.06.2017 10:10Destian Energiainfra-liiketoiminnan johtajaksi Tapio Leskinen
28.06.2017 10:01Uusi DINO 280RXT - ulottuvampi, kevyempi, älykkäämpi
28.06.2017 7:10Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni helmi-huhtikuussa
27.06.2017 11:11Destia toteuttaa kiertoliittymän ja alikulkukäytävän Järvenpäässä
27.06.2017 10:10HB-Betoniteollisuuden Ekoblokki on kierrätysbetonista tehty, uudenlainen liikenne-este
26.06.2017 12:01Ensimmäinen pyöräalustainen Yanmar B110W saapui Suomeen tänään
26.06.2017 8:11Honka Tradingin uudet nettisivut on julkaistu - käy tutustumassa!
25.06.2017 10:11Engconin aloite turvallisuuden parantamiseksi palkittiin Englannissa
25.06.2017 8:11Korjausrakentaminen vaatii kokemusta ja ammattiylpeyttä
24.06.2017 22:38Koneet käynnistyvät Maxpossa syyskuussa
24.06.2017 10:10Kuljetus J & M Setälä purkaa Loviisassa VTN Europen FP 24 -pulveroijalla
24.06.2017 9:10Uuden Kannelmäen avauskortteliin Parman betonielementit
23.06.2017 9:10Maarakennusalan kustannukset nousivat toukokuussa 2,7 prosenttia vuodentakaisesta
23.06.2017 7:00Skanskalta uusia asuntoja Jyväskylän Lutakkoon
22.06.2017 8:00Farmari-näyttelyä vietettiin aurinkoisessa säässä Seinäjoella - Rotator kiittää kaikkia kävijöitä
21.06.2017 7:20Kiverco - tiennäyttäjä kierrätyslaitos innovaatiossa tarjoaa liikkuvuutta ilman kompromisseja
21.06.2017 7:10Lemminkäinen ja YIT yhdistyvät
21.06.2017 6:10Suomen Rakennuskone Oy palvelee uudessa toimipaikassa Espoossa - katso tästä lisätietoja
20.06.2017 9:10Avant-kuormaajille on myönnetty Avainlippu-tunnus merkkinä Suomessa valmistetuista tuotteista
20.06.2017 9:03Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä pysyi ennallaan mutta kuljetussuorite kasvoi vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä
20.06.2017 9:00Terrafame: Nuasjärven ja Jormasjärven kevätkierrot toteutuivat odotetusti
19.06.2017 11:00Avoimia työpaikkoja Suomen Rakennuskone Oy:llä
19.06.2017 10:10Petro-Canada on valinnut Voitelukeskuksen Euroopan parhaaksi jakelijaksi vuonna 2016
18.06.2017 10:00Bonava ja Parma betonielementtiyhteistyöhön
18.06.2017 9:00Joensuun Rantakylään uusi harjoittelukoulu Skanskan rakentamana
17.06.2017 9:00Savonlinnan Seurakunnalle JCB 8018 X Minikaivukone
16.06.2017 16:00LUE TÄSTÄ! Alkukesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
16.06.2017 11:00Lemminkäinen perusparantaa arvokiinteistön Helsingin keskustassa
15.06.2017 9:10Suomen Rakennuskone Oy on avannut uudet toimitilat osoitteessa Minttupelto 7, Espoo
15.06.2017 8:00Rakennuskustannukset nousivat toukokuussa 0,2 prosenttia vuodentakaisesta
14.06.2017 17:00Nokian Renkailta uusi E-Truck-sarja
14.06.2017 17:00Liikenneviraston liikenteenohjaustoiminnot yhtiöitetään
13.06.2017 14:30Engconin aloite turvallisuuden parantamiseksi palkittiin Englannissa
13.06.2017 11:01Uudistuvan Olympiastadionin peruskivi muurattiin tiistaina 13. kesäkuuta 2017 stadiontyömaalla.
12.06.2017 11:00Kouvolan Tornionmäessä tutkitaan pohjavesialueen geologista rakennetta
12.06.2017 10:25Skanska kouluttaa henkilöstöään turvapuistossa
11.06.2017 8:00Destia urakoi Rasinrinteen risteyssillan ja Rautkallion ylikulkusillan korjaustyöt Vantaalla
11.06.2017Metso yritysyhteistyökumppaniksi Tekniikan museon uuteen suomalaisesta teollisuudesta kertovaan perusnäyttelyyn
10.06.2017 9:00Skanska toteuttaa Helsingin Sompasaareen Gustaf Wilhelm -kortteliin 189 asuntoa
09.06.2017 9:00YIT kehitti uuden pihakonseptin ja kunnostaa puiston Itä-Pasilaan Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi
08.06.2017 9:10Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 17,6 prosenttia
04.06.2017 9:00Metso yhteistyöhön Rockwell Automationin kanssa uusien, toimialan johtavien teollisen internetin ratkaisujen luomiseksi kaivosteollisuutta varten
03.06.2017 14:01Takuukunnostettu Rammer G130 iskuvasara tositoimissa sähkölaitoksen purkuprojektissa
03.06.2017 9:00KATSO TÄSTÄ AIKATAULU! JCB Kiinteistökonekiertue saapuu kaupunkiisi 31.5.-22.6.
02.06.2017 10:00Rotator esittelee uutuuksia Farmari-näyttelyssä Seinäjoella
01.06.2017 13:11LUE TÄSTÄ! Uusi ProMagazine.se metsäalan ammattilehti Ruotsin markkinoille on ilmestynyt - tervetuloa Ammattilehden Mediarekkaan Elmia Woodissa osastolle 935
31.05.2017 14:00Agnico Eagle Finland Oy:ltä miljoonan euron lahjoitus Oulun yliopistolle
30.05.2017 14:20Laihian kohdan tiehankkeessa uusiomateriaalina lentotuhkaa
30.05.2017 8:05YLI 200 HARJOITTELIJAA JA KESÄTYÖNTEKIJÄÄ TOSITOIMISSA DESTIASSA
29.05.2017 9:30Päällystystyöt vauhtiin Saaristotiellä (mt 180) Krossin ja Kuusistonsalmen välillä (Varsinais-Suomi)
28.05.2017 10:10KATSO KUVAT! Onni Day -tapahtumassa oli näytillä komeaa kuljetuskalustoa & huimia varaosatarjouksia
27.05.2017 9:10Osallistu Rototiltin kuvakisaan ja sinusta voi tulla #EXCAVATORHERO
26.05.2017 9:01Skanska urakoi Vt 21 Kolari-Kilpisjärvi -tieosuuden siltojen peruskorjaukset
25.05.2017 9:01Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä
24.05.2017 10:33Lemminkäisen InfraHack-kilpailussa voittivat ketterät ja käyttäjäystävälliset ratkaisut
24.05.2017 9:01Terrafamelta sulattoa koskeva täydennys kaivostoiminnan YVA-menettelyyn
23.05.2017 16:00Engcon parantaa hydraulisten työlaitteiden automaattista kytkentää
23.05.2017 13:25Metso toimittaa murskauslaitoksen thaimaalaisen Insee Aggregates -yhtiön Suphanburin louhokseen
23.05.2017 9:15Maarakennusalan kustannukset nousivat huhtikuussa 3,1 prosenttia vuodentakaisesta
23.05.2017 9:05Victor Tapia aloittaa Metson Minerals Capital -liiketoiminta-alueen johtajana 1.6.2017
22.05.2017 11:01Uusi tehdas vastaa Engconin tuotteiden lisääntyneeseen kysyntään
22.05.2017 9:00Lemminkäinen rakentaa ammattikorkeakoulun Turkuun
21.05.2017 9:01Suomen Vahvin Mies ja Nainen kisattiin Lahdessa - maastavetolajissa nostettiin Avant-kuormaajaa
21.05.2017 8:01Skanska aloittaa uusien kotien rakennustyöt Helsingin Munkkiniemessä syksyllä
20.05.2017 9:00Lemminkäinen kunnostaa kaksi tietä Norjassa
19.05.2017 17:10Destia toteuttaa maantie 800 parantamishankkeen Pohjois-Pohjanmaalla
19.05.2017 15:00Vuoden Kivenpyörittäjä Juha Kivimäki: Ympäristörakentamiseen lisää suunnittelun ja ylläpidon yhteistyötä
18.05.2017 11:00Voittaja-roadshow oli menestys - Voittajan on helppo hymyillä
18.05.2017 10:00Normet to form a joint venture in China
18.05.2017 9:01Telia, Erillisverkot ja Nokia etenevät kriittisen viranomaisviestinnän priorisoinnin testaamisessa LTE-verkossa
17.05.2017 9:00Rakennuskustannukset nousivat huhtikuussa 0,2 prosenttia vuodentakaisesta
17.05.2017 8:00Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksensä Terrafamen ympäristölupa-asioissa: kaivoksen toimintaa voidaan jatkaa vastuullisesti ja suunnitellulla tavalla
16.05.2017 18:00Haussa Myyntijohtaja - Caterpillar-maanrakennuskoneet, WITRAKTOR-CAT
16.05.2017 12:10Mika Virtanen on nimitetty Robit Oyj:n toimitusjohtajaksi 1.5.2017 alkaen
16.05.2017 10:35Kaivosteollisuus ennakoi alan hienoista piristymistä
15.05.2017 16:00Miikka Riionheimosta Finnsementin toimitusjohtaja
14.05.2017 9:00Mateko Oy hakee Pirkkalan ja Oulun toimipisteisiin asentajia
13.05.2017 8:00Katso tästä Suomen Rakennuskoneen kevättarjoukset 2017
13.05.2017 7:01Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi joulu-helmikuussa lähes 13 prosenttia
12.05.2017 11:27Täydennys Terrafame Oy:n tuotantohankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan

Näytä lisää »