Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 1/2015: Kasvu käynnistyy investoinneilla

04.02.2015 5.55

tekno1.jpg

Vain kannattavat yritykset voivat investoida. Sääntelyn purkaminen ja verotuksen kannustimet tukisivat sijoituksia Suomeen. Menestyäkseen teollisuus tarvitsee vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön. On tärkeää, ettei teollisuudelle aseteta uusia kustannusrasitteita.

Klikkaa tästä ja katso Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtajan Jorma Turusen raportti.

Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa oli 66,5 miljardia euroa vuonna 2014. Liikevaihto kasvoi noin kaksi prosenttia edellisvuotisesta. Kasvun takana olivat lähinnä peliteollisuus, terästuotanto ja autojen valmistus.

Teknologiateollisuuden yritykset Suomessa saivat uusia tilauksia loka-joulukuussa hieman enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavaan aikaan. Tilaukset eivät kuitenkaan yltäneet edeltävän vuosineljänneksen tasolle. Tilauskanta pysyi ennallaan edeltävällä vuosineljänneksellä saatujen laivatilausten ansiosta.

Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan alkuvuonna hieman suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. 

Teknologiateollisuuden yritysten henkilöstö Suomessa väheni viime vuonna lähes 10 000:lla. Henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin 276 000.

Henkilöstön vähenemisestä huolimatta alan yritykset rekrytoivat viime vuonna uutta henkilöstöä kaikkiaan noin 20 000. Yrityksestä riippuen henkilöstöä joko lisättiin tai korvattiin eläkkeelle siirtyneitä ja työpaikan vaihtaneita. 

Yritykset haluavat investoida Suomeen

Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen vakuuttaa, että suomalaiset yritykset haluavat kasvaa ja työllistää Suomessa.

- Teolliset investoinnit ovat olleet pitkään vähäisiä ja ne on saatava käyntiin. Nykyinen tuotantokapasiteetti ja nähtävissä oleva talouskasvu eivät riitä rahoittamaan julkisia menoja, Turunen painottaa.

Teknologiateollisuuden uusi teollisuuspolitiikan johtaja Sanna Rauhansalo odottaa tulevalta eduskunnalta ja hallitukselta panostuksia kasvuun, osaamiseen ja uudistumiseen. Ensimmäiseksi pitäisi huolehtia siitä, että byrokratiaan juuttuneet investoinnit saadaan toteutettua.

- On tärkeää, että säästöpaineissa ei unohdeta investoida tulevaisuuteen, Rauhansalo muistuttaa.

Yritysten kannattavuus Suomessa on suorastaan romahtanut viime vuosina. Tämä koskee laajasti kaikkia toimialoja ja myös teknologiateollisuuden yrityksiä. Vuonna 2013 teknologiateollisuuden yritysten nettotulos oli keskimäärin vain 0,9 prosenttia suhteessa liiketoiminnan tuottoihin. Vuosina 2000-2005 osuus oli 7,3 prosenttia ja 2006-2007 keskimäärin 12 prosenttia.

- Tilanne on huolestuttava, sillä vain kannattava yritys voi investoida. Säädösviidakon purkamisen lisäksi investointien käynnistymistä voidaan edistää verotuksella. Tällä hetkellä yrityksillä ja omistajilla ei ole verotuksellisia kannustimia sijoittaa Suomeen pitkäjänteisesti, Rauhansalo toteaa.

– Verojärjestelmän tulisi olla läpinäkyvä, yksinkertainen, kannustava, oikeudenmukainen ja ennakoitava. Sitä se ei nyt ole, Rauhansalo sanoo.

Verojärjestelmän suurimmat ongelmat koskevat sen heikkoa dynamiikkaa, yritysten liikevoittojen kaksinkertaista verotusta ja sukupolvenvaihdosten verotusta. Verokiila on vakava työllistymisen ja työpaikkojen este.

Kasvun mahdollisuudet on hyödynnettävä

Suomea pidetään osaamisen kärkimaana. Pienenä kansakuntana meidän tulee hyödyntää koulutuksen resurssit mahdollisimman tehokkaasti.  Koulutuksen tulee vastata paremmin yritysten tarpeisiin, jotta osaajat voidaan palkata kitkattomammin työelämään. Tämä tarkoittaa, että yritysten ja korkeakoulujen yhteistyötä pitää entisestään tiivistää. 

- Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioinvestoinnit sekä julkiset hankinnat synnyttävät uutta liiketoimintaa, lisäävät investointeja Suomeen ja parantavat tuottavuutta. Hallituksen tuleekin panostaa tki-toiminnan tukemiseen. Tässä Tekesin ja SHOKien rooli on keskeinen, Jorma Turunen painottaa.

Ennen päätöksiään eduskunnan ja hallituksen tulee arvioida niiden hyödyt ja kustannukset. Sääntelyä pitää purkaa ja julkisen sektorin palveluita sujuvoittaa esimerkiksi digitalisaation avulla.

- Kasvu on kuitenkin haettava vientimarkkinoilta. Varsinkin pk-yrityksille on tärkeää, että kansainvälistymis- ja vienninedistämispalvelut toimivat, Turunen muistuttaa.

Suomi on kuitenkin kaukana markkinoista, ja pitkät kuljetusetäisyydet ovat jo itsessään lisäkustannus. Tätä taakkaa ei pidä kasvattaa.

- See more at: http://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/teknologiateollisuuden-tilanne-ja-nakymat-12015-kasvu-kaynnistyy#sthash.CPXcDL5N.dpuf

28.10.2015 12.21Työryhmältä ehdotuksia kivialan kilpailukyvyn tukemiseksi
28.10.2015 7.37Ajankohtaista Uudeltamaalta: Puhdasta energiaa Pingviini-tekniikalla
27.10.2015 12.00Metso ja Kevitsan kaivos laajentavat huoltopalveluyhteistyötään uudella sopimuksella
27.10.2015 8.00YIT valittu rakentamaan Länsisataman uusi matkustajaterminaali Helsingissä
26.10.2015 17.00NCC aloittaa kulttuuriasunto Jätkäsaaren Jallukan rakentamisen lokakuussa
26.10.2015 15.00Teollisuuden tuottajahinnat laskivat 3,2 prosenttia edellisvuoden syyskuusta
26.10.2015 8.00Metso auttaa Wai Kee Holdings -yhtiötä tuottamaan tasalaatuista mursketta kustannustehokkaasti toimittamalla sille kymmenen liikuteltavaa Lokotrack-murskauslaitosta
25.10.2015 18.01Tamtronin Varmenna vaakasi -kierros viikoilla 44, 45, 46 ja 47
25.10.2015 11.45Atlas Copco -laatua yleisimpiin vasaramerkkeihin - Iskuvasaroiden terät edullisesti ennakkotilauksella
25.10.2015 8.00Hydraulinen Start-Stop järjestelmä tulossa Atlas Weycor pyöräkuormaajiin
24.10.2015 12.10Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi kesä-elokuussa
23.10.2015 11.25Sopimus ensimmäisistä ruoppaustöistä Hanhikiven niemellä allekirjoitettu
22.10.2015 16.18Leatherman Signal - Outdoor työkalu
22.10.2015 15.53Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä
21.10.2015 7.31Kauppalehti : Suomi mukana kärkijoukossa, joka näyttää saavuttavan päästö- ja energiatavoitteet ajallaan.
20.10.2015 7.12Alueellisia innovaatioita osana kilpailukyvyn kärkihanketta
19.10.2015 11.00Haetaan Cat-konemyyjää Vaasan alueelle
19.10.2015 8.00Katso tästä Suomen Rakennuskoneen lokakuun vaihtokoneet ja tarjoukset
18.10.2015 8.10Katso tästä Lännen Tractorsin kuukauden vaihtokone Lännen 8600G
18.10.2015 7.00Hitachi ZX350LCH-3Gs are a hit in West African quarry
17.10.2015 15.00Infra ry: Infrarakentamisessa on kasvuodotuksia
17.10.2015 10.10Lemminkäinen rakentaa VVO-konsernille asuinkerrostalot Helsinkiin ja Vantaalle
17.10.2015 8.00Merlolta runsaasti uutuuksia Agritechnicaan
16.10.2015 8.45L&T ja Outokumpu laajentavat yhteistyötään teollisuus-, ympäristö- ja kiinteistöpalveluissa
16.10.2015 8.30Uponor Ecoflex Thermo Single 125/250 - suurten lämmitystehojen siirtoon
15.10.2015 17.00Rakennuskustannukset nousivat syyskuussa 0,5 prosenttia vuodentakaisesta
15.10.2015 8.00Rotatorin Hitachi Pyöräkuormaajat -lehti on ilmestynyt - LUE TÄSTÄ!
14.10.2015 18.43Kaivosteollisuuden kasvun aika Suomessa
14.10.2015 18.35Agnico Eagle Finland Oy:lle uusi malminetsinnän johtaja
13.10.2015 11.00Juuso Setälä Matekon aluemyyntipäälliköksi Pirkanmaalle ja Satakuntaan
13.10.2015 8.00Cat-koneet materiaalinkäsittelyyn
12.10.2015 16.28Ydinvoimalaitos on erityinen kohde kunnossapidolle
12.10.2015 15.55Junttan Strengthens Its Distributor Network
12.10.2015 15.55Oamkin 3D-virtuaalilaboratorio vastaa tietomallipohjaisen rakennussuunnittelun tarpeisiin
12.10.2015 8.45Tuulivoimaloiden äänen häiritsevyyttä tutkittiin Suomessa - kahden tuulivoima‐alueen välillä suuria eroja
11.10.2015 19.00Sidosryhmä- ja ympäristöasiat kaivosteollisuuden menestystekijöiks
10.10.2015 9.00Volvo yhdisti tuotteet ja hyväntekeväisyyden Maxpossa
10.10.2015 8.00Konekeskon mielenkiintoiset uutuudet KoneAgria -näyttelyssä
09.10.2015 10.00Johnson Controls palkitsi SSAB:n
08.10.2015 14.10Avantin Saksan myyntiyhtiölle Avant Tecno GmbH:lle uudet toimitilat
08.10.2015 7.22Suomen luonnonsuojeluliitto: Kaivannaisalan kestävyyttä tarkasteltava nykyistä kokonaisvaltaisemmin
07.10.2015 14.00Lännen varaston syyskampanja - Paljon koneita tarjoushinnoin
07.10.2015 8.00Lue tästä Suomen Rakennuskoneen uusi Konesuora-lehti 2/2015
06.10.2015 20.00Sawcenterin HAKERALLI 2015 -työnäytöskiertue 19.-22.10. Oripäässä, Savitaipaleella, Kuopiossa ja Alavudella
06.10.2015 11.21Selkeät säästöt Kempin FastMig X hitsauslaitteella ja WiseRoot+ -prosessilla
06.10.2015 10.10Lounais-Suomen ammattikorkeakoululiittouma eli CoastAL järjestää esteettömän rakentamisen ja asumisratkaisujen teemapäivän Turun ammattikorkeakoulun Ruiskadun kampuksella torstaina 8.10.2015 kello 9.30-16.00.
05.10.2015 16.00Suomen Rakennuskone Oy rekrytoi - hakuaikaa vielä 11.10.2015 saakka
05.10.2015 10.00Tervetuloa uuden Iveco myynti- ja huoltopisteen avajaisiin Jyväskylään 6.-7.10.2015 klo 9-17
04.10.2015 14.10HSY ja NCC Roads aloittavat yhteistyön Ekomossa
04.10.2015 9.00Hitachi enters OEM agreement with Mecalac
03.10.2015 13.00Miilux Poland Sp. z o.o:lle uusi toimitusjohtaja
03.10.2015 8.00Lauri Pentin omistus noussut yli 5 prosenttiin Lemminkäinen Oyj:ssä
03.10.2015 7.00Olavi Pentin kuolinpesän omistus Lemminkäinen Oyj:ssä laskenut nollaan
02.10.2015 20.04Äänekosken ratayhteyksien urakoitsijaksi VR Track
02.10.2015 14.00KATSO TÄSTÄ! Suomen Rakennuskoneen lokakuun vaihtokoneet ja tarjoukset
02.10.2015 10.00TADANON maailmanuutuus ATF 600G-8 nosturi
01.10.2015 9.00DNB-toimistorakennus voitti Euroopan teräsrakentamisen palkinnon - Ruukki Construction vastasi teräsrungosta
30.09.2015 14.18Rakennusteollisuus RT:n syksyn suhdannekatsauksen julkistamistilaisuus 6.10.2015
30.09.2015 10.20Fennovoima ja Fingrid allekirjoittivat sopimuksen kantaverkkoliitynnän suunnittelemisesta
30.09.2015Konekesko luovutti kaksi Magni-kurottajaa Nostokonepalvelulle
28.09.2015 16.10LUE TÄSTÄ! Uusi jättikokoinen 116 sivuinen syksyn FLUID Finland -hydrauliikkalehti on ilmestynyt - jakelussa myös Teknologia´15 messuilla Ammattilehti.fi osastolla 6f121
28.09.2015 10.00Maarakennuspäivä: Infran talousvaikutukset esiin!
27.09.2015 10.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni touko-heinäkuussa
27.09.2015 8.00Cat® 340F delivers enhanced operator comfort and safety, fuel-efficiency, powerful hydraulics, durable structures, ease of maintenance
26.09.2015 16.16Aurinko nousee pohjoisesta - Pohjoinen Teollisuus Oulussa 25.-26.5.2016
26.09.2015 15.28Terrafamen purkuputken koekäyttö alkaa
26.09.2015 12.09Metsähallitukselle puuta kuljettava Ketosen Kuljetus on aloittamassa kokeilun 104 tonnisella ja 33 metrisellä kuorma-autolla.
26.09.2015 11.29Ministeri Berner: Infralla on tulevaisuudessa yhä suurempi rooli
26.09.2015Metsähallitukselle puuta kuljettava Ketosen Kuljetus on aloittamassa kokeilun 104 tonnia painavalla kuorma-autolla.
25.09.2015 13.04Konetalo Bau-Met: Niftylift henkilönostin ja Böcker uutuudet Suomen markkinoille
25.09.2015 12.13Jyväskylän Lutakon Satamakadun uuden korttelin rakentaminen käynnistynyt
24.09.2015 15.00Sennebogen 821 materiaalinkäsittelykone Purso Oy:lle
24.09.2015 11.26Ekosysteemihotelli turvaa luonnon monimuotoisuutta - yhteisestä toiminnasta hyötyvät kaikki
23.09.2015 9.00Atlas Copco opens vacuum solutions plant in China
21.09.2015 21.10Yhteiskuntavastuuraportti kertoo kaivosten ja ympäristön vuorovaikutuksesta
21.09.2015 12.00DC-3 siirrettiin Ilmailumuseolle - Still ja K-RENT mukana nostossa
21.09.2015 9.00YIT käynnistää aluehankkeen Bratislavan keskustassa, Slovakiassa
20.09.2015 8.00Taaleritehdas valitsi NCC:n kumppanikseen tuulipuistojen rakentamiseen
20.09.2015 7.00New technology enhances safety of Hitachi mining equipment
19.09.2015 8.00Maarakennusalan kustannukset laskivat elokuussa 2,5 prosenttia vuodentakaisesta
19.09.2015 7.00Atlas Copco expands German assembly solutions facility
18.09.2015 7.55Kevyistä sähköajoneuvoista laillisia tieliikenteessä
18.09.2015 5.45Lakko aiheuttaa mittavat vahingot metallien jalostajille ja koko yhteiskunnalle
18.09.2015 5.45Kaivostoiminnan sosiaalista hyväksyttävyyttä edistävät parhaiten toiminnan läpinäkyvyys ja viestintä
18.09.2015 0.13Alihankinta 2015 -messuilla vieraili 16 955 teollisuuden asiantuntijaa
17.09.2015 18.00Lemminkäinen luopuu Ilmatar-asuntokohteesta Venäjällä ja tekee hankkeesta noin 13 miljoonan euron alaskirjauksen
17.09.2015 15.00Integrated design for Cat® 340F and 352F Long Reach Excavators provides ample digging and lifting capability at extended distances
17.09.2015 7.00Uuden Iveco-myyntipisteen avajaiset jatkuvat vielä tänään 17.9. Keravalla
17.09.2015 5.20Parhaina messuosastoina palkittiin SSAB ja Kraftmek
16.09.2015 12.00Rakennuskustannukset nousivat elokuussa 0,5 prosenttia vuodentakaisesta
16.09.2015 11.00Normet Signs Sandvik as New Distributor in Japan
16.09.2015 8.00Lemminkäisen Ruotsin talonrakentamisen liiketoiminnan myynti päätökseen
15.09.2015 18.00CAT 906M ja 908M Black Edition pyöräkuormaajia erikoiserä
15.09.2015 17.01Poikkeamatilanne Kittilän kaivoksen rikastushiekka-altaalla
15.09.2015 10.55Tamtron Oy, Tampereen Alihankinta 2015 - osasto E 709
15.09.2015 5.47Finnsiirto Oy, Alihankinta 2015 TAMPERE osasto U 7
15.09.2015 3.13Alihankinta 2015 -kumppaniyritys: Normet Oy
15.09.2015 0.07Alihankinta lähestyy
14.09.2015 22.35Teemana myynti, markkinointi ja uudet materiaalit
14.09.2015 11.00Bill Law on nimitetty Volvo Construction Equipmentin yritysviestintäosaston varatoimitusjohtajaksi

Näytä lisää »