Yara Siilinjärvelle myönnetty Louhi-tasa-arvopalkinto

07.11.2024 9.03

Women in Mining Suomi ry (WiM Suomi) on yhdessä riippumattoman tuomariston kanssa myöntänyt Louhi-tasa-arvopalkinnon Yara Siilinjärvelle.

Palkinto on tänä vuonna myönnetty yritykselle, joka on tehnyt pitkäjänteistä työtä tasa-arvon, monimuotoisuuden ja osallistamisen puolesta.

WiM Suomen puheenjohtaja Hanna Junttila kertoo palkinnon perusteluista näin: "Yara on panostanut näkyvästi tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden edistämiseen. Yaran joustavat perhevapaat helpottavat työn ja muun elämän yhteensovittamista. Erittäin positiivista, että tällaiseen panostetaan."

Palkinto jaettiin FinnMateria-messujen avajaisillassa 5.11. ja sen vastaanottivat Yara Siilinjärven kaivoksenjohtaja Antti Savolainen ja henkilöstöpäällikkö Pia Nykvist-Lindström.

Yarassa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään muun muassa osaamisen kehittämisen, työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen, henkilöstösuunnittelun ja palkkauksen kautta. Tärkeäksi on havaittu myös tietoisuuden lisääminen. Tapa ajatella muuttuu järjestelmällisen monimuotoisuus- ja tasa-arvotyön myötä, kun tiedostamattomat ennakkoluulot vähenevät tiedon lisääntyessä. Suomen tehtailla ja kaivoksella monimuotoisuus- ja tasa-arvokoulutukset alkoivat vuonna 2021.

”Henkilöstökyselyissä on tullut esiin tarve edelleen lisätä monimuotoisuuteen, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvää tietoisuutta. Olemme nostaneet aiheen esille mm. rekrytointiprosessissa, koulutuksissa ja tiimipäivillä”, kertoo Nykvist-Lindström.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden mittareiksi Yarassa on valittu henkilöstön sukupuolijakauma, tasavertainen palkitseminen sekä naisten osuus johtotehtävissä. Yarassa syrjimättömyys ja tasa-arvo on viety suoraan työsopimukseen, jossa työntekijä sitoutuu allekirjoituksellaan noudattamaan yhtiön eettisiä sääntöjä ja periaatteita.

Yara Suomessa naisten osuus henkilöstöstä on 21 prosenttia ja Yaran Siilinjärven kaivoksen johtoryhmän jäsenistä 30 prosenttia ovat naisia.

Tuoreen kyselyn mukaan Yara Suomen tuotannossa työskentelevät naiset pitävät tärkeinä tasa-arvon tekijöinä palkkatasa-arvoa, työn ja yksityiselämän tasapainoa sekä turvallista työympäristöä. Haasteena nähdään, että naiset kokevat joutuvansa todistelemaan osaamistaan selkeästi miehiä useammin.

LOUHI-palkinto lyhyesti:

Louhi-palkinto on kiertopalkinto, joka jaetaan parittomina vuosina henkilölle ja parillisina vuosina yritykselle tai yhteisölle. Yritys tai yhteisö voi olla edelläkävijä, voimaannuttaja tai tasa-arvoasioiden eteenpäin viejä, joka ei lannistu vastoinkäymisestä, vaan jatkaa sinnikästä työtään kaivosalan tasa-arvon ja diversiteetin eteen. Louhi-palkinto jaetaan tänä vuonna tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta esimerkillisesti edistävälle yritykselle tai yhteisölle.

12.02.2025 16.50Katso video - Murska jauhaa Sievissä - Maa-ainekset Veljekset Pakkala Oy:ltä
10.02.2025 9.00Terrafame hakee valituslupaa KHO:lta Vaasan hallinto-oikeuden antamiin päätöksiin liittyen - VHO:n antamilla päätöksillä merkittäviä vaikutuksia
07.02.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 7.2. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
06.02.2025 11.00Kuopiosta maailmalle - Junttan vahvistaa asemaansa suomalaisena huipputeknologian vientiyrityksenä
04.02.2025 10.00Mäntymäen asfalttiasema Nurmijärvellä sai ympäristöluvan tiukennetuin ehdoin ja voi aloittaa toiminnan
03.02.2025 17.30Caterpillar juhlii 100-vuotista taivaltaan Bauma-messuilla
31.01.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 31.1. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa - esittelyssä myös sotilasajoneuvoja ja moottoripyöriä
30.01.2025 11.23Kustannussäästöjä kierrätetyllä hiekoitushiekkalla
29.01.2025 13.00Caterpillar juhlistaa 100-vuotista taivaltaan rajoitetun erän Cat Limited Edition -koneilla
29.01.2025 8.00Betolarin ja Consolis Parman kehittämät maailman vähäpäästöisimmät ontelolaatat tuotantoon
27.01.2025 11.00Kaivosteollisuus: Indonesia hallitsee nikkelimarkkinoita - Suomi Euroopan ainoa tuottaja
26.01.2025 16.00Uusi kotimainen innovaatio kaivosten ympäristö- ja prosessivesien valvontaan
24.01.2025 23.00KATSO TÄSTÄ: Hyviä uutisia! erikoislähetys Kuopion Konepäiviltä - mielenkiintoista asiaa vuoden ensimmäisestä alan tapahtumasta
23.01.2025 11.00Metso juhli uuden seulakeskuksen avajaisia Etelä-Afrikassa
23.01.2025 9.00Haku kesätöihin Terrafamelle on alkanut
22.01.2025 10.00Norjalainen energiayhtiö Freija AS suunnittelee Euroopan suurimpiin lukeutuvan polttoaineen tuotantolaitoksen rakentamista Nokialle
17.01.2025 22.00KATSO TÄSTÄ 10.1. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
15.01.2025 9.00Elomatic ja Aisti aloittavat yhteistyön Kiteen tehtaan suunnittelussa - vastuullisempia akustiikkamateriaaleja rakennusalalle
14.01.2025 11.00Steelwrist juhlistaa 20 vuoden sitoutumistaan kaivinkoneiden tehokkuuteen
13.01.2025 11.45Espoo-Salo -oikoradan yleissuunnitelma hyväksyttiin
10.01.2025 21.00KATSO TÄSTÄ 10.1. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
07.01.2025 12.00SSAB suunnittelee Virsbon kalliopulttiliiketoimintansa myymistä yhdysvaltalaiselle Jennmarille
06.01.2025 11.00Metso toimittaa energiatehokkaaseen HPGR -teknologiaan perustuvat keskeiset prosessilaitteet kultaprojektiin Norsunluurannikolle
03.01.2025 19.00KATSO TÄSTÄ 3.1. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
02.01.2025 11.00Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2024 marraskuussa 2,3 % vuodentakaisesta
30.12.2024 10.00Metso toimittaa energiatehokkaat Vertimill- ja HIGmill-jauhinmyllyt Reko Diq -kupari-kultakaivosprojektiin
27.12.2024 20.30KATSO TÄSTÄ 27.12. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
26.12.2024 9.00Maarakennusalan kustannukset laskivat 0,5 % marraskuussa 2024 vuoden takaisesta
23.12.2024 11.00Oulunsalon ja Hailuodon välinen maayhteys avautui työmaaliikenteelle
21.12.2024 14.00Uutta konekaupan toimialalla: Maatori ja Oikea Konekauppa kaupalliseen yhteistyöhön
20.12.2024 23.00KATSO TÄSTÄ! Hyviä uutisia Jouluspesiaali 2024 lähetys - joulutervehdyksiä ja mukavia tarinoita alan toimijoilta
18.12.2024 13.00engcon ja RodRadar muuttavat yhdessä työmaan automaatiota ja turvallisuutta
17.12.2024 9.00Sokli toisi uutta työtä ja verotuloja Lappiin ja koko Suomeen
16.12.2024 11.00Kovin ja sitkein kulutusteräs Hardox® täyttää 50 vuotta ja on tulevaisuudessa päästötön
13.12.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 13.12. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
13.12.2024 11.33Hyvinkäälle rakenteilla testilaitos sementtiä korvaavien kierrätysraaka-aineiden jalostukseen
12.12.2024 14.00AFRY valittu suunnittelemaan Hyvinkää-Riihimäki-rataosuutta
11.12.2024 17.33Terrafame vähentää ja lomauttaa henkilöstöä tuotannollista ja taloudellisista syistä
11.12.2024 8.00Uusi rakennuslaki lisää pienten piharakennusten kysyntää
10.12.2024 14.40KATSO VIDEO! Bauma China - katso millä merkeillä Kiinassa ja Aasiassa kaivetaan!
10.12.2024 9.54Maalämpökontti voi nopeuttaa geotermisen energian käyttöönottoa
09.12.2024 16.00Kotimainen Exact Tools lanseeraa mullistavat työkalut, jotka katkaisevat putket jopa veden alla
06.12.2024 14.00KATSO TÄSTÄ 6.12. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
04.12.2024 10.00Tärinämittaus osoitti: Sleipnerin siirtopyörästö vähentää merkittävästi kaivinkonekuljettajien kehotärinälle altistumista
29.11.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 29.11. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
27.11.2024 8.00Betolar vauhdittaa tekoälyllä kiertotaloutta
24.11.2024 11.00Metso toimittaa jalometallijalostamon Intiaan
22.11.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 22.11. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista kuljetus, maarakennus ja metsäalan asiaa
20.11.2024 9.27Laadukkaat kiviainekset Pärhältä
19.11.2024 11.00Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni 8 % vuoden takaisesta heinä-syyskuussa 2024
18.11.2024 8.00Älykkäitä monitoimikoneita valmistava Lännen MCE Oy osaksi Summa Defenceä
17.11.2024 13.00Sandvik jatkaa investointeja Tampereella
17.11.2024 11.00Rakennuskustannukset laskivat 0,1 % lokakuussa 2024 vuoden takaisesta
15.11.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 15.11. LÄHETYS! Laajasti mielenkiintoista maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
14.11.2024 11.00Nordic Circular Summit kehottaa Pohjoismaita yhteistyöhön kiertotalousratkaisujen kasvattamiseksi
12.11.2024 9.00Uuteen teolliseen hiekka-akkuun täytteeksi tuhannen takan verran vuolukiveä
11.11.2024 13.00Epiroc mukana FinnMateriassa esittelemässä uuden ajan kaivosratkaisuja, jotka keskittyvät automaatioon, digitalisaatioon ja sähköistykseen
10.11.2024 11.00Terrafame käynnistää muutosneuvottelut haastavan markkinatilanteen johdosta
08.11.2024 20.10KATSO TÄSTÄ 8.11. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa - mukana raportti FinnMateria kaivosmessuilta
07.11.2024 9.03Yara Siilinjärvelle myönnetty Louhi-tasa-arvopalkinto
05.11.2024 18.34KHO arvioi louhinnan ja murskauksen meluvaikutuksia katselmuksella Vantaalla
05.11.2024 11.00Liekkisulatusmenetelmän pioneeri Eero Mäkinen sai nimensä kansainväliseen kaivosalan kunniagalleriaan
04.11.2024 10.00Metson uusi organisaatio ja johtoryhmä
01.11.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 1.11. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
30.10.2024 11.00Rock.Zone laajentaa portfoliota MultaVex VIBRA -seulakauha kaupalla
25.10.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 25.10. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
24.10.2024 11.00Sami Takaluoma nimitetty Metso Oyj:n toimitusjohtajaksi
23.10.2024 21.00LUE TÄSTÄ! Syksyn jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
18.10.2024 18.00KATSO TÄSTÄ! Erikoislähetys MaatalousKonemessuilta Helsingistä
18.10.2024 11.00Mählersin suolalevitin voitti arvostetun palkinnon Svenska Designpriset -kilpailussa
16.10.2024 23.00Pohjanvahvistusratkaisujen asiantuntija nimittää Pohjoismaiden toimitusjohtajan
15.10.2024 10.40GRK:lle 42 miljoonan euron urakka Helsingissä
14.10.2024 12.00Nimitykset: Remu hakee vahvaa jalansijaa USA:n markkinoilla - Owen McGinty on nimitetty Remu USA:n johtoon
11.10.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 11.10. LÄHETYS! Laajasti maarakennus, kuljetus ja metsäalan asiaa
11.10.2024 10.39Helsinki sujuvoittaa katutyömaiden valmistumisia päivätaksojen korotuksilla
04.10.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 4.10. LÄHETYS! Laajasti koneurakointi ja kuljetusalan asiaa sekä raportti Alihankinta 2024 -messuilta
03.10.2024 16.00Tekoäly tukee Mählersin asiakkaita vuorokauden ympäri, viikonloppuna ja arkena
02.10.2024 11.00Metso investoi energiatehokkaisiin jauhatusprosesseihin hankkimalla pitkäaikaisen kumppaninsa Swiss Tower Mills Mineralsin kokonaan itselleen
01.10.2024 12.36Pekkisen konkurssin vuoksi keskeytyneet katutyöt jatkuvat Helsingissä
01.10.2024 9.00Tutkijat kehittivät ensimmäisen hiilinegatiivisen sideaineen - merkittävä vaikutus infrarakentamisen päästöihin
27.09.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 27.9. LÄHETYS! Hyviä uutisia erikoislähetys Stadin Mörinöiltä - paljon koneurakointi ja kuljetusalan asiaa
26.09.2024 11.00Pohjanvahvistusratkaisujen asiantuntija nimittää Pohjoismaiden toimitusjohtajan
25.09.2024 9.00Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä väheni 11 % vuoden 2024 toisella neljänneksellä
20.09.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 20.9. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.09.2024 8.11Mählers nimetty Ruotsin Muotoilupalkinto 2024 -kilpailuun innovatiivisella suolanlevittimellään
19.09.2024 9.17KATSO VIDEO! Puhtaasti korkeammalle - vuokranostimet urakoitsijoilla Stora Enson Oulun tehtaalla
13.09.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 13.9. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
10.09.2024 15.30Wihuri Oy Tekninen Kauppa lanseeraa sisälogistiikan kokonaisratkaisuja tarjoavan WiLogin
06.09.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 6.9. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
06.09.2024 10.00Antti Hillilä ja Doris Diehl vahvistavat Maatorin myyntiä
04.09.2024 11.00Suomalainen Novatron kehittää tekoälyyn perustuvia koneohjausratkaisuja EU:n rahoittamassa XSCAVE-hankkeessa
02.09.2024 12.00KH-Koneet Group nimittää Jukka Hannukselan KH Tekninen Kauppa -liiketoimintayksikön johtajaksi
31.08.2024 23.33KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys FinnMetkosta - osa 3/3 lauantai
30.08.2024 23.33KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys FinnMetkosta - osa 2/3 perjantai
29.08.2024 23.55KATSO TÄSTÄ - Hyviä uutisia! erikoislähetys FinnMetkosta - osa 1/3 torstai
27.08.2024 10.15KATSO VIDEO! Hailuodon megaluokan siltatyömaa käynnissä
27.08.2024 10.05Metso lomauttamassa henkilöstöä Tampereella
23.08.2024 22.00KATSO TÄSTÄ 23.8. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
20.08.2024 11.00Mählers Finland aloittaa lumiaurojen ja tienhoitolaitteiden myynnin Suomessa
19.08.2024 16.13Tulossa Hyviä uutisia! FinnMETKO 2024 -erikoislähetys jokaiselta näyttelypäivältä - lähde mukaan!

Näytä lisää »