Mercedes-Benz rikkoi 2012 myyntiennätyksensä Suomessa

14.01.2013 17.11

mbsuomi.jpg

Mercedes-Benz ylitti Suomessa 5000 myydyn henkilöauton rajan 2012. Mercedes-Benzejä myytiin vuoden 2012 aikana yhteensä 5030 kappaletta, mikä toi 4,5 prosentin markkinaosuuden, kaikkien aikojen korkeimman osuuden Mercedes-Benzille Suomessa.

Mercedes-Benz oli näin maan 9. myydyin henkilöautomerkki ja onnistui lisäämään markkinaosuuttaan 0,5 prosenttiyksikköä. Joulukuun 452 kappaleen myynti toi peräti 7 prosentin osuuden kuukauden autokaupasta eli myynti lähes kaksinkertaistui joulukuusta 2011. Dieseleissä Mercedes-Benz on Suomen 3. suosituin 8,9 prosentin osuudella, sillä kaikista myydyistä autoista dieselkäyttöisiä oli 3850 kappaletta. Malleista suosituimpia olivat koko vuoden C- ja E-sarjat (1395 ja 1234 kappaletta). Kolmanneksi on noussut B-sarja 748 kappaleella. Yritysmyynnissä Mercedes oli Suomen 8. suosituin automerkki 1170 auton myynnillä ja 4,8 prosentin osuudella. Joulukuussa Mercedesin yritysmyyntiosuus nousi 9 prosenttiin.

Mercedes-Benz vahvisti asemaansa taksimyynnin kärkimerkkinä

Mercedes-Benz myi vuonna 2012 taksikäyttöön 858 autoa ja saavutti 28,3 prosentin markkinaosuuden ja selvän ykköspaikan yli 10 prosenttiyksikön erolla seuraavaan merkkiin. Autoista 516 kappaletta oli Mercedes-Benzin E-sarjaa, joka on taksimyynnin kärkimalli 17 prosentin osuudella. Maan 10 suosituimman taksimallin listalle ylsivät myös Sprinter (110 kpl), C-sarja (99), ja Vito (96). Takseiksi toimitettiin myös 25 B-sarjan Mercedestä.

Mercedes-Benzin kasvatti osuuttaan pakettiautomyynnissä

Mercedes-Benz-pakettiautoja Vitoa ja Sprinteriä myytiin vuonna 2012 kaikkiaan 1303 kappaletta, ja markkinaosuus oli 11,3 prosenttia eli prosenttiyksikön viime vuoden vastaavaa aikaa korkeampi. Viton osuus oli 899 ja Sprinterin 387 kappaletta. Näillä luvuilla Mercedes-Benz on maan 4. suosituin pakettiautomerkki. Kevyiden kuorma-autojen kaupassa Mercedes on ykköspaikalla, sillä sen hallussa on lähes puolet markkinoista (249 kpl, ma-osuus 47,5 %), lähes kaikki Sprintereitä. Ykkösasema saavutettiin niin ikään keskiraskaissa 6–16-tonnisissa kuorma-autoissa 122 autolla, ja markkinaosuus oli 37,2 %. Raskaissa yli 16-tonnisissa kuorma-autoissa Actros ja Axor toivat yhteensä 19,3 prosentin markkinaosuuden 458 myydyllä autolla ja 3. suosituimman merkin aseman. Linja-autoissa, painoluokassa alle 8 tonnia, Mercedes säilytti ykkösasemansa ja 31 prosentin markkinaosuuden 165 myydyllä autolla.

Mercedesin tähtäin 1,34 miljoonassa valmistetussa henkilöautossa

Mercedes-Benz lähtee vuoteen 2013 luottavaisena, sillä jo marraskuun lopulla 2012 yhtiö oli valmistanut asiakkailleen lähes 1,2 miljoonaa henkilöautoa. Tuotannon 5,1 prosentin kasvu edellisvuodesta ennakoi 1,34 miljoonan henkilöauton vuosituotantoa. Esimerkiksi uutta B-sarjaa on toimitettu jo reilusti yli 100 000 kappaletta, ja uudesta A-sarjasta on tehty 90 000 asiakastilausta. SUV-malleista M-sarjan myynti on kasvanut yli kolmanneksella 100 000 kappaleeseen. Vilkkaan kysynnän seurauksena konsernin Rastattin ja Tuscaloosan tehtaat valmistivat autoja kolmessa vuorossa vuonna 2012. Uusin tehdas avattiin maaliskuussa Unkarin Kecskemétissä, jonne syntyi 3000 työpaikkaa. Tehtaan seuraava tuote on vuonna 2013 esiteltävä neliovinen CLA-coupé-malli.

Winners in Green: Mercedes-Benzin M- ja B-sarjat

Saksalainen ÖkoTrend-instituutti on valinnut Mercedes-Benzin ML 250 BlueTec 4Matic –mallin sekä maakaasukäyttöisen B 200 NGD:n omien luokkiensa ympäristöystävällisimmiksi automalleiksi. Samalla malleille myönnettiin Auto Test Winners in Green 2013 –tunnustus. ÖkoTrend on arvioinut autojen ympäristöominaisuuksia vuodesta 1995 lähtien muun muassa niiden kulutuksen, päästöjen, valmistusprosessien, logistiikan ja kierrätysasteen perusteella. ML 250 BlueTec 4Maticin etuja ovat esimerkiksi 6 litran keskikulutus ja 158 gramman CO2-päästöt kilometrillä, mikä takaa jopa 1500 kilometrin toimintamatkan yhdellä tankkauksella. B 200 Natural Gas Drive –version päästöt puolestaan ovat pienentyneet 16 prosenttia ja polttoainekulut jopa puolittuneet vastaavaan bensiinikäyttöiseen malliin verrattuna.

Ennakoiva Pre-Safe-turvajärjestelmä täyttää 10 vuotta

Mercedes-Benzin kehittämä Pre-Safe-turvajärjestelmä esiteltiin syksyllä 2002 S-sarjassa (W 220). Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, se on tarjolla jo 14 mallisarjaan A-sarjasta S-sarjaan saakka. Järjestelmää on myös kehitetty niin, että se voi toimia ennakoidusti ja lieventää onnettomuuksien seurauksia kaikkiaan 11 mahdollisessa uhkatilanteessa. Tänään lähes 60 prosentissa myydyistä Mercedes-henkilöautoista on mukana Pre-Safe-järjestelmä. Tutkimusten mukaan Pre-Safe voi vähentää pään alueelle kohdistuvia törmäysvoimia noin 30 ja niskan alueen rasitusta noin 40 prosenttia. Pre-Safea myös kehitetään jatkuvasti. Uudistuvassa S-sarjassa se voi esimerkiksi estää törmäyksiä jalankulkijoiden kanssa, peräänajoja kaupunkiliikenteessä ja tehostaa edelleen turvavöiden matkustajille tarjoamaa suojaa.

smartin car2go-palvelu laajeni Lontooseen ja Seattleen

smartin kehittämää car2go-yhteiskäyttöpalvelua hyödynnetään jo 18 kaupungissa eri puolilla maailmaa. Joulukuussa 2012 palveluun tarjoajiin liittyivät Lontoo sekä Seattle Yhdysvaltain länsirannikolla. Lontoossa yhteiskäyttöautot ovat saatavilla kolmessa kaupunginosassa: Islingtonissa, Suttonissa sekä Itä-Lontoon Newhamissa. smartin saa niissä käyttöönsä 35 pencen minuuttihinnalla. Seattlessa asiakkaille on tarjolla yhteensä 330 smart fortwo –autoa. Auton saa käyttöönsä asiakaskortilla ja sillä voi ajaa haluamansa ajan vuokra-alueen sisällä ja palauttaa auton mihin tahansa vapaaseen parkkiruutuun 24/7-periaatteella.

smart laajentaa skoottereihin vuonna 2014

smartin sähköinen tuotevalikoima laajenee kaksipyöräisiin, kun valmistaja esittelee täyssähköisen skootterin vuonna 2014. Yhteistyökumppanina on vuonna 1996 Rhode Islandissa Yhdysvalloissa perustettu Vectrix, joka on valmistanut täyssähköisiä skoottereita jo vuosien ajan. smart-skootterin ensimmäinen prototyyppi esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä vuonna 2010. Valmiin tuotteen myötä smart tarjoaa täyssähköisen liikkumisratkaisun lyhyille (ebike), keskipitkille (scooter) ja pitkille matkoille aina 140 kilometriin saakka (smart fortwo ed). ”smart ja Vectrix ovat molemmat kaupunkien sähköisen liikkumisen pioneereja. Skootteristamme tulee todellinen smart-tuote ja haluamme tehdä siitä urbaanin elämänmuodon ikonin ­– kuten smart fortwokin on”, smartin toimitusjohtaja Dr Annette Winkler vakuuttaa.

Daimler Trucks lähestyi jo marraskuussa tuotantoennätystään

Vaikka talouden suhdannevaihtelut vaikuttavat voimakkaasti hyötyajoneuvojen myyntiin, Daimler Trucksin vuodesta 2012 muodostui ennätyksellinen. Trucks-divisioonan kuusi merkkiä – Mercedes-Benz, Fuso, Freightliner, Western Star, Thomas Built Buses ja BharatBenz – olivat myyneet joulukuun 2012 alkuun mennessä jo 424 000 ajoneuvoa. Määrä oli vain 2000 pienempi kuin koko vuoden 2011 menekki. Myynnissä saavutettu 14 prosentin kasvu johtui erityisesti kysynnästä Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa, joissa kasvuluvut olivat joulu-marraskuussa 21 ja lähes 33 prosenttia. Fuson kysyntä Japanissa nousi 35 prosenttia kaikkiaan 32 000 kappaleeseen.

Mercedes-Benz ja Fuso vahvoina Venäjän markkinoilla

Daimlerin kuorma-autoja myytiin Venäjällä 2800 vuonna 2011, mutta vuoden 2012 kokonaismyynnin ennakoidaan kasvavan yli 5000 kappaleen. Näistä jo joka kolmas on valmistettu paikallisesti, sillä Daimler avasi kuorma-autotehtaan Chelnyssa vuonna 2011. Chelnyn tehtaassa tuotetaan Actrosia, Axoria, Ategoa ja Unimogia. Lisäksi maahantuotuja Mercedes-Benzin komponentteja käytetään venäläisissä Kamaz-kuorma-autoissa. Daimler sekä Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki omistavat Kamazista yhdessä 15 prosentin osuuden. Modernisoitujen Kamazien kaltaisten tuotteiden ennakoidaan muodostavan puolet Venäjän kuorma-automyynnistä vuoteen 2020 mennessä. Venäjä on jo nyt Euroopan merkittävin kuorma-autojen markkina-alue.

Daimlerin linja-autot kestävän kehityksen kärjessä

Mercedes-Benz Citaro Euro VI ja Setra ComfortClass 500 on palkittu International busplaner Sustainability Award 2013 –tunnustuksilla. Linja-autojen ekologista kestävyyttä arvioitiin yhtä kattavasti nyt ensimmäistä kertaa kaikkiaan 14 eri sarjassa ja kategoriassa. Euro VI –moottorien etuina nähtiin esimerkiksi 20 prosenttia laskeneet huolto- ja ylläpitokulut sekä 5 prosenttia aikaisempaa pienempi polttoaineenkulutus, jotka hyödyttävät suoraan asiakasta. Mercedes-Benz Citaro on valittu jo aikaisemmin Vuoden linja-autoksi 2013.

10.03.2014 10.40Nyt netissä - lue uusin Metsäalan Ammattilehti Nro 1/2014
10.03.2014 10.13HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
10.03.2014 7.50Talvivaaran johdossa henkilömuutoksia
10.03.2014 5.10Hallitus jakoi 5,7 miljoonaa maakunnan kehittämisrahaa alueille
09.03.2014 15.59Varmista kelkkailureitin turvallisuus ennakkoon
09.03.2014 11.09Kuopiossa vietettiin Kubota-juhlat
09.03.2014 8.00Pitävät kengät auttavat pysymään pystyssä liukkailla
08.03.2014 15.55URHOtv:lle lupa lähettää myös elokuvia, dokumentteja ja sarjoja
08.03.2014 11.10NASAn GPM-satelliitti mittaa sadetta maailmanlaajuisesti
08.03.2014 6.30Seinäjoen Rotatorilla Makkarapäivät tänään!
07.03.2014 15.10Liity nyt veloituksetta Kivirock.fi:n postituslistalle
07.03.2014 10.04Suomelta selvitys Saimaan kanavatien onnettomuudesta
07.03.2014 9.30Seinäjoen Rotatorilla Makkarapäivät tänään ja huomenna
07.03.2014 5.00Stavangerin sukellusrobotit saivat uuden huoltohallin - Ruukin kokonaistoimitus nopeutti rakennusaikataulua
06.03.2014 15.31Konekaupan Villi Länsi Turussa 21.-22.3.
06.03.2014 10.11Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi runsaat 13 prosenttia
06.03.2014 5.01Suomalaisia on nyt 1400 enemmän
06.03.2014 1.01Uudistunut Avantin harjasarja lupaa puhdistaa kadut keväällä
05.03.2014 15.33Näin käytät Kivirock.fi:n kuva-albumia - katso ohjeet täältä!
05.03.2014 11.10HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
05.03.2014 10.10Tuleehan ajoneuvoverolippusi jo sähköisesti?
04.03.2014 15.10Vaarallisia aineita kuljettavalla yrityksellä pitää olla turvallisuusneuvonantaja - seuraavat TNA-tutkinnot Jalasjärvellä ja Rovaniemellä
04.03.2014 10.10Jaa Kivirock.fi:n uutiset ja kuvat helposti mm. Facebookissa
04.03.2014 5.01Metsolle merkittävä venttiiliteknologiatilaus
03.03.2014 15.10Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,2 prosenttia tammikuussa
03.03.2014 10.31Arkikokemuksista uusia turvallisuusratkaisuja
03.03.2014 7.44Konekaupan Villi Länsi Turussa 21.-22.3.
03.03.2014 5.10Metsäkoneiden kustannuksissa vain minimaalista kasvua
02.03.2014 16.44Helsinki-Vantaan strateginen merkitys viivästyttää päätöstä meluhakemuksesta
02.03.2014 11.11Trafi pyrkii vahvistamaan kuljetusyritysten vastuullisuutta
02.03.2014 7.44Liikenneviraston perustaminen paransi liikennemuotojen koordinointia
01.03.2014 15.59Tieliikenteessä selvästi vähemmän kuolonuhreja kuin vuosi sitten
01.03.2014 11.10Finavia ja Suomen Ilmailuliitto tiivistävät yhteistyötään
01.03.2014 8.10Väitös: Huipputason pienhiukkastutkimusta Puijon tornissa
28.02.2014 15.51Kuopion lentoaseman palvelut monipuolistuvat
28.02.2014 10.01Helmikuu on ollut laajalti poikkeuksellisen lämmin
28.02.2014 7.33Venäjän lentojen lisätarkastukset päättyvät
28.02.2014 5.11Tapahtumakalenterista alan tärkeimmät tapahtumat
27.02.2014 15.05Merijäät erittäin petollisia
27.02.2014 12.30Rautaruukki mukana Fennovoiman ydinvoimahankkeessa
27.02.2014 10.10Romutustodistusten määrä laskussa
27.02.2014 5.10HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
26.02.2014 15.00Neste Oil valitsi Metson automaatio- ja venttiiliteknologian korkealaatuisen bensiinin valmistamiseen
26.02.2014 11.30Normet hankki omistukseensa Dynamic Rock Support AS:n ja vahvisti kaupalla tarjoamaansa kallionlujituksessa
26.02.2014 10.21Lausuntopyyntö vesikulkuneuvon rekisteröinti -määräysluonnoksesta
26.02.2014 5.01Jaa Kivirock.fi:n uutiset ja kuvat helposti mm. Facebookissa
25.02.2014 15.31Etelämantereen tutkimusaseman huoltotyöt loppusuoralla
25.02.2014 11.11Suomen ilmailun turvallisuusohjelmaa päivitetty
25.02.2014 9.10JCB hakee voimakasta kasvua Suomessa
25.02.2014 5.10Linja-autoliikenteen kustannukset nousivat prosentin
24.02.2014 15.41Rakentamisen omavaraisuusaste vahvistui vuonna 2012
24.02.2014 10.30Maaseudun kehittämisen tukena uusi ohjelma ja laaja yhteistyöverkosto
24.02.2014 7.32Maarakennusalan kustannukset jatkavat nousuaan
24.02.2014 5.10Mikael Laine Cargotecin strategiajohtajaksi
23.02.2014 15.51Liikuthan lomallakin turvallisesti
23.02.2014 11.10Pk-yritykset yhdistivät voimansa: GENERAL FINLAND -osuuskunta hakee kasvua Venäjältä
23.02.2014 7.45Tuotekehitys ja asiakkaalle räätälöity palvelu puuteollisuuden kilpailuvalteiksi
22.02.2014 15.51Lähijunaliikenteen tarjontaan ei muutoksia
22.02.2014 11.00Vanhentunut toimistorakennus elvytettävissä lähes uudenveroiseksi
22.02.2014 7.55Lihoneiden ja laihtuneiden painon viikkorytmit erilaiset
21.02.2014 15.51Koivutuohen yhdisteistä monipuolinen bisnesmahdollisuus Suomen teollisuudelle
21.02.2014 10.31Vihreämpään suuntaan vai yhteisön voimin - tieliikenteen skenaarioilla kuva kehittymisnäkymistä vuoteen 2030
21.02.2014 7.21Maarakennusalan konekustannukset nousivat tammikuussa 1,5 prosenttia
21.02.2014 5.10Avaruussää riski sähköverkoille muuallakin kuin pohjoisilla leveysasteilla
20.02.2014 20.00Rautaruukin vuosikertomus julkaistu
20.02.2014 18.44Tapahtumakalenterista alan tärkeimmät tapahtumat
20.02.2014 15.10Mälarenergin voimalaitos tuottaa energiaa kotitalousjätteestä
20.02.2014 12.00HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
20.02.2014 9.44Hiabin uusi S-HiPro-nosturi kuljettaa jopa 25 prosenttia enemmän jätettä kerralla
20.02.2014 5.11Metson ja Valmetin osakkeiden hankintamenon määrittäminen Suomen tuloverotuksessa
19.02.2014 15.31Ilmatieteen laitos kouluttaa toimittajia ilmastonmuutoksesta
19.02.2014 10.12Kaivosteollisuus arvostaa kestävää terästä ja toimivaa palveluverkostoa
19.02.2014 7.32Liikenteen liikevaihto kasvoi vuonna 2012
19.02.2014 5.10Metso auttaa chileläistä kaivosyhtiö Minera Esperanzaa kasvattamaan päivittäistä tuotantoaan 20 tuhannella tonnilla
19.02.2014Machinery Swepacin edustajaksi Suomessa
18.02.2014 15.41Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi valmistunut
18.02.2014 10.36Liikenneministeri Kyllösen suruvalittelut Venäjän liikenneonnettomuuden johdosta
18.02.2014 9.55Rotatorin Kuopion Konepäivää vietettiin lauantaina 8.2.
18.02.2014 9.00Jari Saarelle Kurikkaan kaksi JCB 541-70 Agri-Extra kurottajaa
18.02.2014 7.01Liike- ja teollisuusrakennukset energiatehokkaiksi Ruukin uudella korjausratkaisulla
18.02.2014 5.01Metson ja LiuGongin yhteisyritys kehittää tela-alustaisten murskaus- ja seulontalaitteiden liiketoimintaa Kiinassa
17.02.2014 18.30Hiihtolomakausi alkaa harvinaisen vähälumisena
17.02.2014 16.15Maksamatta jääneiden televisiomaksujen perimisestä luovutaan
17.02.2014 10.22Ruukki palkkaa noin 800 kesätyöntekijää
17.02.2014 5.00Cargotecin MacGregor sai 23 miljoonan euron tilauksen merenalaiseen kuormankäsittelyyn tarkoitettujen nostureiden toimittamisesta
16.02.2014 15.44Jaa Kivirock.fi:n uutiset ja kuvat helposti mm. Facebookissa
16.02.2014 11.10Meripelastuksen hälytysnumero muuttui - päivitä myös radiopäiväkirjan tiedot
16.02.2014 7.55Ilmatieteen laitos tuottaa ennusteita Suomen hiihtojoukkueelle Sotsiin
15.02.2014 15.44Lomarengas: Lapin hiihtokeskuksissa vielä tilaa hiihtolomaviikoilla
15.02.2014 10.10Uusien turvamääräysten tarkoituksena maksimoida turvallisuus - Venäjälle matkaava, muista laittaa kaikki nesteet ruumaan
15.02.2014 7.10Tietoyhteiskuntakaari kuluttajalle tärkeä
14.02.2014 15.32Kaksikko kiipeää ilman turvavaljaita maailman toiseksi korkeimman rakennuksen huipulle - KATSO HURJA VIDEO!
14.02.2014 10.12Suomi raportoi komissiolle uusiutuvan energian käytön edistymisestä
14.02.2014 7.33Rotatorille tytäryhtiö Viroon
14.02.2014 5.00Cargotecin vuoden 2013 vuosikertomus ja tilinpäätös julkaistu
13.02.2014 21.33Ministeri Risikko: Työuria pidennetään useilla eri keinoilla
13.02.2014 15.40Rutiinien hiomisesta ja koulutuksen tehostamisesta lääke harrasteilmailun turvallisuuden parantamiseen
13.02.2014 10.20Näin käytät Kivirock.fi:n kuva-albumia - katso ohjeet täältä!
13.02.2014 5.05Uusista suojavarusteista parempaa turvaa motoristeille
12.02.2014 15.31Flybe tiukentaa käsimatkatavaroiden valvontaa

Näytä lisää »