Uuden Volvo FM -kuorma-auton ohjaamo - tyylikäs työympäristö toimivalla muotoilulla

06.04.2013 5.11

volvofm1.jpg

Uuden Volvo FM –kuorma-auton ohjaamon kehitystyön painopiste on ollut vahvasti kuljettajan päivittäisissä työolosuhteissa. Tuloksena on tehokas, ergonominen ja turvallinen työympäristö. Sen tunnusomainen piirre on uudenaikainen muotoilu, jonka ansiosta kaikki tärkeät toiminnot ovat kätevästi ulottuvilla.

Ohjaamo on sijoitettu matalalle alustaan, joten nousuun riittää kaksi askelta ja näkyvyys on entistä parempi. Tumma alue heti tuulilasin alapuolella korostaa matalaa ilmettä entisestään.

Kuten uudessa Volvo FH-mallissa, Volvon klassinen rautamerkki-logo on siirretty tuulilasin alle.

– Ohjaamon ilme on uudenaikainen, ja sillä on vahva Volvo identiteetti. Se näyttää matalammalta, käytännönläheisemmältä. Taaksepäin viettävät, loivan pyöreät kulmat kielivät erinomaisesta aerodynamiikasta. Uusi Volvo FM näyttää siksi erityisen tyylikkäältä liikenteessä, suunnittelupäällikkö Rikard Orell kertoo.

Ohjaamon keulan yläosa on yhtenäinen kappale, joka voidaan helposti avata. Etuosaan on integroitu kätevä tartuntakahva. Säleikön alaosa voidaan taittaa auki leveäksi askelmaksi, joka helpottaa esimerkiksi tuulilasin puhdistamista.

Ohjaamo on valmistettu erikoislujasta teräksestä ja testattu maailman tiukimpien turvanormien mukaan, jotta laatu olisi huippuluokkaa ja työympäristö mahdollisimman turvallinen.


Uudet ajovalot valaisevat entistä tehokkaammin

Uusissa ajovaloissa ja niiden omaleimaisissa linjoissa korostuu sukulaisuus uuteen Volvo FH -kuorma-autoon. Niin lähi- kuin kaukovalotkin valaisevat entistä paremmin. Huolto sujuu huomattavan helposti, koska kaikki ajovalojen toiminnot, mukaan lukien suuntavilkut ja viistot, katseen vangitsevat huomiovalot, on integroitu samaan kokonaisuuteen.

Asiakas voi tehostaa ajovaloja entisestään tilaamalla Bi-Xenon-valot sekä aktiiviset ajovalot, jotka suuntaavat valokeilan kuorma-auton kääntymissuuntaan ja parantavat näin näkyvyyttä pimeässä.

volvofm3.jpg


Mukava ja kuljettajaystävällinen työympäristö

Kuljettajan työympäristö on ergonominen ja erittäin mukava täysin uusitun kojelaudan ja ohjaamon monien muiden uusien ominaisuuksien ansiosta.

– Tavoitteena oli luoda työympäristö, joka auttaisi asiakasta värväämään parhaita mahdollisia kuljettajia. Kuljettajalla on nyt selkeä, looginen työympäristö, jossa kaikki painikkeet, säätimet ja toiminnot ovat kätevästi ulottuvilla, kertoo Volvo Trucksin ohjaamoiden kehityspäällikkö Ulf Andreasson.

Uutta kuljettajanistuinta voi kallistaa eteenpäin neljä astetta enemmän, ja selkänoja on nyt 10 millimetriä ohuempi kuin ennen. Säätövaraa on enemmän ja ajoasento on aiempaa turvallisempi. Uutuudet helpottavat erityisesti pitkien kuljettajien ajoasennossa.

Uusien istuinten ristiselän tukea ja sivuttaistukea on myös parannettu, ja jalkatilaa on saatu lisää siirtämällä virta-avain kojelautaan.

 

Kallistettu kojelauta

Uusi kojelauta on kallistettu kuljettajan suuntaan. Kaikki painikkeet ja hallintalaitteet ovat kätevästi näkyvissä ja ulottuvilla. Monen eri toiminnon, esimerkiksi vakionopeudensäätimen, puhelimen, Dynafleetin ja navigoinnin, hallintalaitteet on integroitu ohjauspyörään.

Mukautettavaan katkaisinmoduuliin voidaan sijoittaa erilaisia hallintalaitteita. Yhtenä esimerkkinä I-Shift –vaihteiston hallintalaite on mahdollista saada nelipainikkeisena perinteisen istuimen viereen sijoitetun hallintalaitteen sijaan.

Kojelaudassa on myös useita käteviä säilytyslokeroita.

– Perusideana on ollut, että säilytystilaa täytyy olla paljon kuljettajan työn helpottamiseksi. Asiakirjat, rahtipaperit, magneettiset avainkortit ja henkilökohtaiset tavarat – kaikelle on oma suunniteltu paikkansa, Ulf Andreasson kertoo.

 

Entisestään parannettua ajoturvallisuutta

Uusi Volvo FM voidaan varustaa etutörmäysvaroittimella (Forward Collision Warning). Se on tutkaa/kameraa hyödyntävä, kuljettajan työtä helpottava järjestelmä.

– Järjestelmä varoittaa ensin kuljettajaa, ja useimmiten tämä riittää välttämään vakavan onnettomuuden, Volvo Trucksin liikenne- ja tuoteturvallisuuspäällikkö Carl Johan Almqvist kertoo.

Rakenteeltaan kevyt etualleajosuoja on suunniteltu vaimentamaan merkittävän osan törmäysvoimasta onnettomuustilanteessa, jossa toinen osapuoli on kevyempi ajoneuvo.

Kaukosäädin helpottaa kuorman käsittelyä

Volvo FM -kuorma-autoon saa myös järjestelmän, joka helpottaa kuljettajan työtä jopa ohjaamon ulkopuolella.

– Kaukosäätimestä kuljettaja näkee heti kuorman painon ja sen, kuinka kuorma on jakautunut kuormalavalle. Kaukosäädin helpottaa myös monien tehtävien suorittamista niin, että kuljettajan ei tarvitse kiivetä jatkuvasti ohjaamoon ja takaisin, Volvo Trucksin sähkö- ja elektroniikkajärjestelmien tuotepäällikkö Samuel Nerdal kertoo.

 

Kauko-ohjaus uuden mobiilisovelluksen kautta

volvofm5.jpgMyös My Truck app -mobiilisovellus on hyödyllinen uusi ominaisuus. Sen avulla useita kuorma-auton toimintoja voidaan hallita ja valvoa mistä tahansa. Sovellus sisältää nämä toiminnot:

  • Lämmittimen etäkäynnistäminen. Jos kuorma-autossa on pysäköintilämmitin, se voidaan käynnistää tai ajastaa My Truck -sovelluksen välityksellä.
  • "Kojelauta", josta kuljettaja voi käyttää erilaisia tietoja: dieselpolttoaineen, AdBluen, moottoriöljyn, jäähdytysnesteen ja lasinpesunesteen määrä sekä akun ja eri valojen toimintatila.
  • Tieto siitä, ovatko kuorma-auton ovet auki vai lukossa.
  • Murtohälyttimen tila. Jos murtohälytin aktivoituu, kuljettaja saa hälytyksen mobiililaitteeseen.

 

Uuden Volvo FM -mallin tuotanto eurooppalaisille asiakkaille alkaa syyskuussa 2013. Katso videot uudesta Volvo FM -kuorma-autosta osoitteessa http://www.youtube.com/user/VolvoTrucks.

11.03.2014 10.22Rekkamiesten arki tutuksi TV5:lla
11.03.2014 7.50Uusin XX Magazine ilmestynyt - LUE TÄSTÄ!
11.03.2014 5.10Tapahtumakalenterista alan tärkeimmät tapahtumat
10.03.2014 17.05Uusi Dynaset Blue Hydraulics -tuotesarja vie tuottavuuden uudelle tasolle - uutuudet saivat suurta huomiota osakseen ConExpossa Las Vegasissa!
10.03.2014 17.00Bobcat valmistaa tänä vuonna jo miljoonannen liukuohjatun pyöräkuormaajan!
10.03.2014 16.52Hitachi esitteli ConExpossa uusia malleja minikoneista kaivoskoneisiin
10.03.2014 15.20KATSO TÄSTÄ! Yli 550 kuvaa ConExpo 2014 -konemessuilta Las Vegasista!
10.03.2014 15.09KATSO TÄSTÄ YLI 200 KUVAA! IFPE 2014 -näyttely Las Vegasissa esitteli hydrauliikan, pneumatiikan, voimansiirron ja liikkenhallinnan uusimmat ratkaisut
10.03.2014 15.03Iäkkäämpikin taksin rattiin, jos edellytykset riittävät
10.03.2014 12.12Marttiinin uutuusmalli esittäytyy kevään messuilla
10.03.2014 10.40Nyt netissä - lue uusin Metsäalan Ammattilehti Nro 1/2014
10.03.2014 10.13HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
10.03.2014 7.50Talvivaaran johdossa henkilömuutoksia
10.03.2014 5.10Hallitus jakoi 5,7 miljoonaa maakunnan kehittämisrahaa alueille
09.03.2014 15.59Varmista kelkkailureitin turvallisuus ennakkoon
09.03.2014 11.09Kuopiossa vietettiin Kubota-juhlat
09.03.2014 8.00Pitävät kengät auttavat pysymään pystyssä liukkailla
08.03.2014 15.55URHOtv:lle lupa lähettää myös elokuvia, dokumentteja ja sarjoja
08.03.2014 11.10NASAn GPM-satelliitti mittaa sadetta maailmanlaajuisesti
08.03.2014 6.30Seinäjoen Rotatorilla Makkarapäivät tänään!
07.03.2014 15.10Liity nyt veloituksetta Kivirock.fi:n postituslistalle
07.03.2014 10.04Suomelta selvitys Saimaan kanavatien onnettomuudesta
07.03.2014 9.30Seinäjoen Rotatorilla Makkarapäivät tänään ja huomenna
07.03.2014 5.00Stavangerin sukellusrobotit saivat uuden huoltohallin - Ruukin kokonaistoimitus nopeutti rakennusaikataulua
06.03.2014 15.31Konekaupan Villi Länsi Turussa 21.-22.3.
06.03.2014 10.11Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi runsaat 13 prosenttia
06.03.2014 5.01Suomalaisia on nyt 1400 enemmän
06.03.2014 1.01Uudistunut Avantin harjasarja lupaa puhdistaa kadut keväällä
05.03.2014 15.33Näin käytät Kivirock.fi:n kuva-albumia - katso ohjeet täältä!
05.03.2014 11.10HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
05.03.2014 10.10Tuleehan ajoneuvoverolippusi jo sähköisesti?
04.03.2014 15.10Vaarallisia aineita kuljettavalla yrityksellä pitää olla turvallisuusneuvonantaja - seuraavat TNA-tutkinnot Jalasjärvellä ja Rovaniemellä
04.03.2014 10.10Jaa Kivirock.fi:n uutiset ja kuvat helposti mm. Facebookissa
04.03.2014 5.01Metsolle merkittävä venttiiliteknologiatilaus
03.03.2014 15.10Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,2 prosenttia tammikuussa
03.03.2014 10.31Arkikokemuksista uusia turvallisuusratkaisuja
03.03.2014 7.44Konekaupan Villi Länsi Turussa 21.-22.3.
03.03.2014 5.10Metsäkoneiden kustannuksissa vain minimaalista kasvua
02.03.2014 16.44Helsinki-Vantaan strateginen merkitys viivästyttää päätöstä meluhakemuksesta
02.03.2014 11.11Trafi pyrkii vahvistamaan kuljetusyritysten vastuullisuutta
02.03.2014 7.44Liikenneviraston perustaminen paransi liikennemuotojen koordinointia
01.03.2014 15.59Tieliikenteessä selvästi vähemmän kuolonuhreja kuin vuosi sitten
01.03.2014 11.10Finavia ja Suomen Ilmailuliitto tiivistävät yhteistyötään
01.03.2014 8.10Väitös: Huipputason pienhiukkastutkimusta Puijon tornissa
28.02.2014 15.51Kuopion lentoaseman palvelut monipuolistuvat
28.02.2014 10.01Helmikuu on ollut laajalti poikkeuksellisen lämmin
28.02.2014 7.33Venäjän lentojen lisätarkastukset päättyvät
28.02.2014 5.11Tapahtumakalenterista alan tärkeimmät tapahtumat
27.02.2014 15.05Merijäät erittäin petollisia
27.02.2014 12.30Rautaruukki mukana Fennovoiman ydinvoimahankkeessa
27.02.2014 10.10Romutustodistusten määrä laskussa
27.02.2014 5.10HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
26.02.2014 15.00Neste Oil valitsi Metson automaatio- ja venttiiliteknologian korkealaatuisen bensiinin valmistamiseen
26.02.2014 11.30Normet hankki omistukseensa Dynamic Rock Support AS:n ja vahvisti kaupalla tarjoamaansa kallionlujituksessa
26.02.2014 10.21Lausuntopyyntö vesikulkuneuvon rekisteröinti -määräysluonnoksesta
26.02.2014 5.01Jaa Kivirock.fi:n uutiset ja kuvat helposti mm. Facebookissa
25.02.2014 15.31Etelämantereen tutkimusaseman huoltotyöt loppusuoralla
25.02.2014 11.11Suomen ilmailun turvallisuusohjelmaa päivitetty
25.02.2014 9.10JCB hakee voimakasta kasvua Suomessa
25.02.2014 5.10Linja-autoliikenteen kustannukset nousivat prosentin
24.02.2014 15.41Rakentamisen omavaraisuusaste vahvistui vuonna 2012
24.02.2014 10.30Maaseudun kehittämisen tukena uusi ohjelma ja laaja yhteistyöverkosto
24.02.2014 7.32Maarakennusalan kustannukset jatkavat nousuaan
24.02.2014 5.10Mikael Laine Cargotecin strategiajohtajaksi
23.02.2014 15.51Liikuthan lomallakin turvallisesti
23.02.2014 11.10Pk-yritykset yhdistivät voimansa: GENERAL FINLAND -osuuskunta hakee kasvua Venäjältä
23.02.2014 7.45Tuotekehitys ja asiakkaalle räätälöity palvelu puuteollisuuden kilpailuvalteiksi
22.02.2014 15.51Lähijunaliikenteen tarjontaan ei muutoksia
22.02.2014 11.00Vanhentunut toimistorakennus elvytettävissä lähes uudenveroiseksi
22.02.2014 7.55Lihoneiden ja laihtuneiden painon viikkorytmit erilaiset
21.02.2014 15.51Koivutuohen yhdisteistä monipuolinen bisnesmahdollisuus Suomen teollisuudelle
21.02.2014 10.31Vihreämpään suuntaan vai yhteisön voimin - tieliikenteen skenaarioilla kuva kehittymisnäkymistä vuoteen 2030
21.02.2014 7.21Maarakennusalan konekustannukset nousivat tammikuussa 1,5 prosenttia
21.02.2014 5.10Avaruussää riski sähköverkoille muuallakin kuin pohjoisilla leveysasteilla
20.02.2014 20.00Rautaruukin vuosikertomus julkaistu
20.02.2014 18.44Tapahtumakalenterista alan tärkeimmät tapahtumat
20.02.2014 15.10Mälarenergin voimalaitos tuottaa energiaa kotitalousjätteestä
20.02.2014 12.00HUOMIO MAARAKENNUSYRITYKSET! Kun teette tontin pohjia tilatkaa puiden ja risujen raivaus ammattilaiselta
20.02.2014 9.44Hiabin uusi S-HiPro-nosturi kuljettaa jopa 25 prosenttia enemmän jätettä kerralla
20.02.2014 5.11Metson ja Valmetin osakkeiden hankintamenon määrittäminen Suomen tuloverotuksessa
19.02.2014 15.31Ilmatieteen laitos kouluttaa toimittajia ilmastonmuutoksesta
19.02.2014 10.12Kaivosteollisuus arvostaa kestävää terästä ja toimivaa palveluverkostoa
19.02.2014 7.32Liikenteen liikevaihto kasvoi vuonna 2012
19.02.2014 5.10Metso auttaa chileläistä kaivosyhtiö Minera Esperanzaa kasvattamaan päivittäistä tuotantoaan 20 tuhannella tonnilla
19.02.2014Machinery Swepacin edustajaksi Suomessa
18.02.2014 15.41Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi valmistunut
18.02.2014 10.36Liikenneministeri Kyllösen suruvalittelut Venäjän liikenneonnettomuuden johdosta
18.02.2014 9.55Rotatorin Kuopion Konepäivää vietettiin lauantaina 8.2.
18.02.2014 9.00Jari Saarelle Kurikkaan kaksi JCB 541-70 Agri-Extra kurottajaa
18.02.2014 7.01Liike- ja teollisuusrakennukset energiatehokkaiksi Ruukin uudella korjausratkaisulla
18.02.2014 5.01Metson ja LiuGongin yhteisyritys kehittää tela-alustaisten murskaus- ja seulontalaitteiden liiketoimintaa Kiinassa
17.02.2014 18.30Hiihtolomakausi alkaa harvinaisen vähälumisena
17.02.2014 16.15Maksamatta jääneiden televisiomaksujen perimisestä luovutaan
17.02.2014 10.22Ruukki palkkaa noin 800 kesätyöntekijää
17.02.2014 5.00Cargotecin MacGregor sai 23 miljoonan euron tilauksen merenalaiseen kuormankäsittelyyn tarkoitettujen nostureiden toimittamisesta
16.02.2014 15.44Jaa Kivirock.fi:n uutiset ja kuvat helposti mm. Facebookissa
16.02.2014 11.10Meripelastuksen hälytysnumero muuttui - päivitä myös radiopäiväkirjan tiedot
16.02.2014 7.55Ilmatieteen laitos tuottaa ennusteita Suomen hiihtojoukkueelle Sotsiin
15.02.2014 15.44Lomarengas: Lapin hiihtokeskuksissa vielä tilaa hiihtolomaviikoilla
15.02.2014 10.10Uusien turvamääräysten tarkoituksena maksimoida turvallisuus - Venäjälle matkaava, muista laittaa kaikki nesteet ruumaan

Näytä lisää »