Finnkinon yhdeksän salin elokuvateatteri kauppakeskus Itikseen Skanskan rakentamana

Share |
31.07.2017 9:00

finnkino.jpg

Skanska toteuttaa kauppakeskus Itiksessä merkittävän uudistushankkeen, jossa Itikseen rakennetaan Finnkinon yhdeksän salin elokuvateatteri sosiaali- ja toimistotiloineen sekä uudistetaan liiketiloja.

”Asiakkaamme ovat toivoneet Itikseen Finnkinon elokuvateatteria pitkään ja olemme iloisia, että voimme toteuttaa heidän toiveensa. Samassa yhteydessä laajennamme Itiksen ravintolatarjontaa merkittävästi ja tuomme kauppakeskukseen lisää viihdepalveluita. Esimerkiksi Veikkaus on juuri avannut Itiksessä pääkaupunkiseudun toisen Feel Vegas -pelimaailman ja kartoitamme parhaillaan muita toimijoita, jotka täydentäisivät viihdepalvelutarjontaamme”, kertoo Wereldhave Finland Oy:n talous- ja hallintojohtaja Anne-Maria Hautala.

Elokuvateatterin tilojen lisäksi hankkeeseen kuuluu liiketilakokonaisuuden toteuttaminen, Itäkadun puoleisen julkisivun päivittäminen sekä ravintolatilojen laajentaminen teatterialueen viereen. Rakennettavaa alaa on noin 13 000 bruttoneliömetriä.

Hankkeen tilaaja on Kauppakeskus Itäkeskus Oy, jonka omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Soini & Horto Oy.

"Hanke on käynnistynyt heinäkuun alussa laajamittaisilla purkutöillä, joissa nykyisen Itis-kauppakeskuksen tiloja puretaan runko- ja julkisivurakenteineen vesikatolta Itäkadun puoleisen pysäköintikannen tasoon saakka”, kertoo yksikönjohtaja Urmas Soots Skanskasta. Kokonaisuudessaan hanke valmistuu loppuvuodesta 2018.

Skanskalla on paljon kokemusta vastaavan tyyppisistä korjaus- ja uudisrakentamista yhdistelevistä projekteista, joista tuore esimerkki ovat Kauppakeskus Isossa Omenassa toteutetut hankkeet. ”Finnkinolta olemme saaneet erittäin positiivista palautetta heille aiemmin toteuttamistamme elokuvateattereista”, Soots jatkaa.

Olennaisen tärkeää hankkeen toteutuksessa on käytössä olevan kauppakeskuksen toiminnan turvaaminen ja mahdollisimman pienen häiriön aiheuttaminen projektin aikana

23.08.2017 9:00Mallipohjaisen työmaan perusteet -kiertue järjestetään syksyllä - katso tästä aikataulu
23.08.2017 7:00Maarakennusalan kustannukset nousivat heinäkuussa 1,3 prosenttia vuodentakaisesta
22.08.2017 12:12Heino Vasara kaivosalan toimialapäälliköksi
22.08.2017 9:40Omistajamuutos Rotatorilla
22.08.2017 9:10LÄHDE MUKAAN ILMOITUKSELLA! Uusi järkälemäinen Kivirock-lehti valmistuu syyskuun alussa - ensijakelussa Maxpossa
21.08.2017 20:25KATSO VIDEO JCB-HUOLTOAUTOSTA! Maarakennusalan huoltopalvelut kehittyvät ja palvelu paranee!
21.08.2017 14:00Värväämö on palkannut rakennusalalle ennätyksellisen paljon työntekijöitä vakituisiin työsuhteisiin Oulussa
21.08.2017 11:00Scania esittelee uuden maansiirtomallistonsa 4.9. seuraa suoraa lähetystä
21.08.2017 9:30Markkinakatsaus: Öljyn kysyntä vahvassa kasvussa
20.08.2017 9:00Koetoiminta sivukiven läjityksestä ja mahdollisesta hyötykäytöstä alkoi Terrafamen kaivoksessa

Siirry arkistoon »