YIT on sopinut Staran kanssa Helsingin suurten päällystystöiden toteuttamisesta

Share |
30.04.2018 10:30

Urakkaan kuuluu asfaltointia, jyrsintää sekä pohjatöitä, kuten murskeen levitystä ja tiivistystä. Työhön kuluu asfalttimassoja noin 80 000 tonnia. Toukokuun toisena päivänä alkavan ja marraskuun 2018 loppuun saakka kestävän urakan arvo on noin viisi miljoonaa euroa.

Helsingin vilkkaan liikenteen vuoksi osa päällystystöistä tehdään öisin turvallisuuden lisäämiseksi ja ruuhkien välttämiseksi. Tienkäyttäjien ja työmaiden turvallisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota myös alentamalla nopeusrajoituksia työkohteissa ja toteuttamalla liikenteenohjaus liikennemäärien pohjalta.

”YIT:n kokonaisuus tämän kesän Helsingin kaupungin päällystystöistä on kattava. Tavoitteenamme on suunnitella toteutus ja aikataulu avoimesti ja yhdessä, siten että työnteko on sujuvaa ja kaupunkilaisille aiheutuvat häiriöt mahdollisimman pieniä,” sanoo Staran kaupunkitekniikan rakentamisen projektipäällikkö Heikki Laristo.

”Tavoitteenamme on suunnitella töiden järjestys ja aikataulu yhdessä kaupungin kanssa niin, että liikennehaitat jäävät mahdollisimman pieniksi. Samalla koneiden siirrot ja sitä kautta päästöt vähenevät ja työn tehokkuus kasvaa”, YIT:n Päällystys-segmentin myyntijohtaja Markus Kalliomaa kertoo.

16.10.2018 13:11Video: Mitä on OpenBIM?
16.10.2018 9:01Destia kunnostaa Kuopion matkustajasatamaa
15.10.2018 8:20Yli 50 vuotta myös louheenkuljetuksissa - E. Hartikainen Oy:lle uusia Komatsu-kaivoskoneita
14.10.2018 11:11Metso toimittaa hienonnus- ja materiaalinkäsittelyratkaisuja Australiaan ja Etelä-Amerikkaan
14.10.2018 7:55Mateko ja CE Rental näkyvät Ylen etsiväsarjassa Sorjonen
13.10.2018 10:10Rotatorin Liedon toimipiste on nyt avattu - tervetuloa asioimaan
12.10.2018 12:01Kittilän kaivos investoi tulevaisuuteen - Metsähallitus myy ja vuokraa maata toiminnan kehittämiseksi
11.10.2018 14:14Koura-uutta minikaivuriluokkaan
11.10.2018 11:11Työturvallisuuden kultainen kypärä Järvenpäähän
11.10.2018 10:50Rakennusteollisuus RT: Sähköinen ePerehdytys vahvistaa työturvallisuusosaamista

Siirry arkistoon »