Skanska rakentaa Kivenlahden metroaseman

Share |
12.07.2018 11:00

metrooo1.jpg

Skanska ja Länsimetro Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kivenlahden metroaseman rakentamisesta. Sopimuksen arvo on noin 51 miljoonaa euroa.

Hanke sisältää maanalaisen metroaseman rakentamisen, huolto- ja ajotunnelin sekä Kivenlahdentien ja Kivenlahdentorin sisäänkäynnit. Hanke on osa Länsimetron jatkoa, johon kuuluu kaikkiaan viisi asemaa. Kivenlahden asema on Länsiväylän kupeeseen tuleva metrolinjan pääteasema.

Aseman ja tunneleiden pinta-ala on yhteensä noin 31 000 kerrosneliömetriä. Rakennushanke käynnistyy elokuussa 2018 ja valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2022. Asemaa käyttää ennusteiden mukaan päivittäin noin 11 000 ihmistä. Sen arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto ALA.

”On hienoa olla mukana hankkeessa, jossa pääsemme yhdessä tutun tilaajan kanssa toteuttamaan metroasemaa hyödyntäen Skanskan eri liiketoimintayksiköiden osaamista. Olemme tehneet useita louhinta- ja rakennusurakoita Länsimetrolle, ja Kivenlahden aseman kohdalla voimme hyödyntää kokemustamme vaativasta maanalaisesta rakentamisesta”, sanoo aluejohtaja Pekka Räsänen Skanska Infrasta.

Soukan ja Tapiolan asemien louhintaurakoiden lisäksi Skanska on aikaisemmin toteuttanut Länsimetrolle Keilaniemen ja Lauttasaaren asemat sekä Ruoholahti–Lauttasaari-tunneliosuuden.

”Länsimetron kakkosvaiheen rakentaminen etenee aikataulussa. Lokakuuhun mennessä urakoitsijat on valittu kaikille jatko-osuuden asemille”, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Ville Saksi.

Länsimetron jatko ulottuu Espoon Matinkylästä Kivenlahteen. Ratalinjalla on viisi uutta asemaa: Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti.

13.12.2018 16:01Volvo Construction Equipment Finland Oy laajentaa maansiirtokoneiden huolto-organisaationsa Pohjois-Suomeen
13.12.2018 15:55A-Insinöörit Tampereen Kansi -hankkeen pohjoiskannen suunnittelijaksi
12.12.2018 17:01Kriittiset metallit ja huoltovarmuus -selvitys julkaistu
12.12.2018 15:00Cramo ja suomalainen Bliot teknologiayhteistyöhön
11.12.2018 17:44Rakennusyritysten rakennuksiin kohdistuvien korjausurakoiden arvo oli 8,9 miljardia euroa vuonna 2017
11.12.2018 8:55Sotkamon hopeakaivoshanke etenee suunnitelmallisesti
09.12.2018 11:00Leotechin pölynsidontalaitteet saa nyt Hansa-Machinesilta
08.12.2018 10:11Sähkökäyttöinen Avant e6 -kuormain palkittiin MaatalousKonemessujen uutuustuotekilpailussa hopeamitalilla
07.12.2018 12:11Novatron mukana INFRA RY:n 3D-koneohjauskoulutuskiertueella
07.12.2018 10:01Tehdyn työtunnin kustannus nousi heinä-syyskuussa 1,3 prosenttia edellisvuodesta

Siirry arkistoon »