SK-Kaivin Oy: Laadukkaalla porakalustolla päästään hyviin porametrimääriin

08.04.2019 17:01

sk1.jpg

SK-Kaivin Oy operoi Dragon Mining Oy:n Huittisten Jokisivun kaivoksessa vastaten kaikesta louhinnasta ja malmin kuljettamisesta maan alta rikastamolle Sastamalaan sekä sivukiven käsittelystä. Käytössä on laajasti poralaitteita peränajoon, pitkän reiän tekoon ja pulttaukseen. Kovaan kiveen pureutuvassa porakalustossa luotetaan suomalaiseen Robitin laatuun.

(kuva yllä: SK-Kaivin Oy operoi Huittisten kultakaivoksessa.)

Huittisten kultakaivoksessa maanalainen louhinta alkoi syksyllä 2010 ja joulukuussa 2018 mentiin 420 metriä syvällä. Tunneleita kulkee kulkee maan alla jo yli kymmenen kilometriä ja lisää syntyy koko ajan. Yhdellä räjäytyksellä päästään noin viisi metriä eteenpäin yhtä tasoperää. Samaan aikaan ajossa on monta perää ja kuukaudessa uutta tunnelia syntyy noin 250-300 m. 

- Seuraavaksi kun syvennetään niin päästään jo puoleen kilometriin, sanoo työmaapäällikkö Anu Seppälä joka on ollut SK-Kaivin Oy:n palveluksessa Huittisissa pari vuotta. Sitä ennen hän työskenteli Oriveden kaivoksen palveluksessa suunnittelupuolella, joten kaivosalan kokemusta löytyy laajasti. 

sk2.jpg

(kuva: SK-Kaivimen työmaapäällikkö Anu Seppälä ja toimitusjohtaja Sulo Koivuniemi Huittisten kultakaivoksen tunnelin suulla.)

Jokisivun kaivoksessa käsitellään kiveä noin 400 000 tonnia vuodessa ja kultaa se tuottaa jonkinmoisen kasan. 

- Toimintamme selkäranka on osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta sekä nykyaikainen kalusto, mikä pidetään hyvässä ja turvallisessa toimintakunnossa. Uusimme kalustoa tasaiseen tahtiin; vuoden aikana meille on tullut kaksi uutta Sandvikin poralaitetta ja Mercedes-Benz autokalustoa päivitetään parhaillaan, kertoo SK-Kaivin Oy:n toimitusjohtaja Sulo Koivuniemi. 

sk3.jpg

(kuva: Huittisten kaivoksessa on käytössä poralaitteita peränajoon, pitkän reiän tekoon ja pulttaukseen.)

Porakalustossa luotetaan kotimaiseen laatuun 

Porakaluston SK-Kaivin hankkii pääosin Robitilta, jonka kanssa on tehty hyvää yhteistyötä jo pitkään. 

- Robitin porakalustoa alkoi tulla meille 1990-luvulla kun operoimme Oriveden kaivoksessa. Vuosikymmenten aikana Robitin laatu, toimitusvarmuus ja kilpailukykyinen hinnoittelu ovat olleet kohdallaan, kehuu Koivuniemi. 

Robit toimittaa SK-Kaivimelle porakruunut ja kanget sekä myös poraputkia. 

- Niillä päästään hyviin porametrimääriin ja korkean laadun ansiosta teroittaminen onnistuu jopa kymmenkunta kertaa, jos ei porattaessa satu vahinkoja. Meillä on käytössä teroituksessa kaksi kuppikonetta ja varastosta löytyy aina laajasti uutta Robitin porakalustoa, toteaa Anu Seppälä. 

sk4.jpg

(kuva: Robit toimittaa SK-Kaivimelle porakruunut ja kanget sekä myös poraputkia: - Meiltä löytyy varastosta aina laajasti porakalustoa, esittelee Anu Seppälä.)

Porakaluston asiakaskohtaista räätälöintiä 

Robitin tuotannossa Lempäälässä voidaan tehdä tarvittaessa myös asiakaskohtaisia räätälöintejä poratuotteisiin. 

- SK-Kaivimelle olemme räätälöineet mm. nastojen kulmia ja määrää. Meiltä löytyy kotimaisena sopivan kokoisena valmistajana joustavuutta myös pienimuotoiseen räätälöintiin juuri asiakkaan erityistarpeisiin. Tehokaasti tapahtuvan tuotekehityksen kautta voidaan hakea muutoksia vaikkapa porausnopeuksiin ja huuhteluominaisuuksiin hankalissa kiviolosuhteissa sekä optimoida tiettyjä kalusto-ominaisuuksia kun vaaditaan erityistä reikäsuoruutta. SK-Kaivimen kanssa teemme erittäin hyvää yhteistyötä ja heiltä saa aina asiallista suoraa palautetta mikä auttaa tuotekehityksessä, sanoo Robit Finlandin myyntijohtaja Kari Färlin.

sk5.jpg

(kuva: SK-Kaivin uusii kalustoa tasaiseen tahtiin; vuoden aikana käyttöön on tullut kaksi uutta Sandvikin poralaitetta.)

sk6.jpg

(kuva: Louhittu malmi kuljetetaan maan pinnalle Mercedes-Benz Arocs -kuorma-autoilla.)

23.10.2019 13:00Normet tuo markkinalle kompaktin betoninruiskutuslaitteen
22.10.2019 17:11Muovieristeiden kierrätyksen suosio räjähti - Finnfoam ja Lassila & Tikanoja kiertotalousyhteistyöhön
22.10.2019 13:11Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuodentakaisesta
21.10.2019 11:11Aviabulevardi II -toimistotalolle kultatason LEED-ympäristösertifikaatti
20.10.2019 12:11Volvo CE: Kolme tapaa, joilla tyhjäkäynnillä olevat koneet vaikuttavat kannattavuuteen
19.10.2019 12:11Rototilt digitalisoi ostamisen - helpottaa laatutuotteiden hankintaa
18.10.2019 12:11Taratest Oy: "Monipuolinen Lännen ylitti odotuksemme"
17.10.2019 11:11Novatron ja TAMK järjestävät yhteistyössä tietomallikoordinaattorikoulutuksen vuonna 2020
16.10.2019 12:11Kaivosteollisuus: tarvitaan faktoihin perustuvaa valmistelua ja kokonaisnäkemystä
15.10.2019 17:11Rakennuskustannukset nousivat syyskuussa 0,8 prosenttia vuodentakaisesta

Siirry arkistoon »