Raide-Jokerin rakentaminen alkaa kesäkuun alussa

30.04.2019 8:23

Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi Raide-Jokeri-pikaraitiotien uuden kustannusarvion maanantaina 29. huhtikuuta. Pikaraitiotie toteutetaan allianssimallilla, jonka kehitysvaiheen tuloksena saatu kustannusarvio pikaraitiotien raitiotieinfran toteuttamiselle on 386 miljoonaa euroa marraskuun 2018 hintatasossa.

Lisäksi allianssi toteuttaa varikon ja mahdollisesti muita liittyviä hankkeita. Helsingin osuus kustannuksista on 268 ja Espoon 118 miljoonaa euroa. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kustannusarvion jo aiemmin, 13. maaliskuuta pidetyssä kokouksessaan.

Raide-Jokerin rakentamisen valmistelussa tähdätään siihen, että allianssiosapuolet allekirjoittavat toukokuussa sopimuksen pikaraitiotien toteuttamisesta, jolloin rakentaminen voisi alkaa heti kesäkuun alussa. Rakentaminen on tarkoitus aloittaa useassa kohteessa sekä Helsingissä että Espoossa. Ensimmäisiä työvaiheita ovat työnaikaisten liikennejärjestelyjen rakentaminen, maaleikkaukset ja johtosiirrot. Rakentamisen tarkemmista aikatauluista ja vaikutuksista kerrotaan toukokuun aikana tarkemmin muun muassa Raide-Jokerin verkkosivuilla. Pikaraitiotien liikennöinti alkaa tämänhetkisen aikataulun mukaan kesäkuussa 2024.

Raide-Jokeri-allianssissa tilaajia ovat Helsingin ja Espoon kaupungit. Palveluntuottajia ovat urakoitsijat YIT Suomi Oy ja NRC Group Finland Oy (entinen VR Track Oy) sekä suunnitteluorganisaatiot Sitowise Oy, Ramboll Finland Oy ja NRC Group Finland Oy.

”Allianssin osapuolilla on erinomaista osaamista vastaavista vaativista raidehankkeista. On hienoa päästä rakentamaan entistä toimivampia ja ekologisesti kestäviä raideliikenneyhteyksiä pääkaupunkiseudulle”, YIT:n Väylärakentaminen-divisioonan johtaja Jarkko Salmenoja sanoo. 

”Raide-Jokeri on kaupungeille kannattava hanke erityisesti uuden raideyhteyden tuomien maankäyttöhyötyjen ansiosta. Pikaraitiotie lisää alueiden vetovoimaa asumisen ja yritystoiminnan sijoittumisalueena ja mahdollistaa kaupunkirakenteen tiivistämisen kestävien kulkuyhteyksien varrelle. Raide-Jokeri toteuttaa Helsingin ja Espoon strategisia tavoitteita raideliikenteen verkostokaupungista ja hiilineutraaliudesta, sekä tietysti vastaa 550-runkolinjan jo nyt akuuttiin kapasiteettiongelmaan”, toteaa Espoon kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska.

29.05.2020 23:00KATSO 29.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana maarakennusalan mielenkiintoista asiaa...
30.05.2020 12:11YIT on voittanut useita maanteiden hoitourakoita vuosille 2020-2025
29.05.2020 9:44GTK käynnistää Geokemialliset taustapitoisuuskartoitukset Sotkamon kunnan alueella
28.05.2020 11:00Työmaiden työturvallisuusjohtaminen parantunut merkittävästi viime vuosikymmenellä
27.05.2020 14:46Milwaukeelta akkukäyttöinen murtovasara
27.05.2020 8:53Oulu-Laurila-radan tarvesuunnittelu alkaa kesäkuussa
26.05.2020 12:24Syyskuussa järjestettävien Alihankinta-messujen järjestelyt etenevät ennakkosuunnitelmien mukaisesti
25.05.2020 13:33Maarakennusalan kustannukset laskivat huhtikuussa 5,5 prosenttia vuodentakaisesta
25.05.2020 10:40Vuoden Kivenpyörittäjä -palkinto Jyrki Tahvoselle
24.05.2020 21:40KATSO 22.5. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - mahtava paketti alan tuoreimpia kuulumisia - mukana maarakennusalan mielenkiintoista asiaa...

Siirry arkistoon »